Viikon tiedeuutinen: viimeinen sussemioni

equus ovodovi väri pieni

Altaivuorilla sijaitseva Denisovan luola nousi kerralla maailmankartalle vuonna 2012, kun sieltä löytyi tieteelle tuntematon ihmislaji – tai siis yksi sormiluu ja kaksi poskihammasta. Näistä rippeistä Svante Pääbon johtama tutkimusryhmä onnistui eristämään koko perimän eli genomin. Perimä paljasti muun muassa, että denisovanihminen elää yhä pienenä osana Melanesian ja Australian asukkaita.

Vähemmän tunnettua on, että luolasta löytyy myös eläinten luita. Niiden joukossa on nuorin tunnettu näyte erikoisesta hevoseläimestä, joka ei ollut hevonen, seepra eikä aasi. Sen luultiin kuolleen jälkeläisiä jättämättä puoli miljoonaa vuotta sitten. Sukulaisemme Altaivuorilla kuitenkin söivät niitä vain 32 000 vuotta sitten.

Tämä artikkelisarja koostuu tiedeuutisista, jotka ovat jääneet muissa medioissa vähälle huomiolle tai kokonaan ilman. Toivottavasti se myös auttaa kertomaan, että tiedettä tehdään paljon enemmän kuin samoja otsikoita toistavista uutisista voisi päätellä, ja sen parissa puurtavat monenlaiset ihmiset.

Jatka lukemista ”Viikon tiedeuutinen: viimeinen sussemioni”

Mainokset

Viikon tiedeuutinen: mitä metsäsarvikuono teki Arktiksella?

Stephanorhinus jakutia väri nimi

Tämän vuoden pikkuartikkelisarjan oli tarkoitus olla Viikon luontoäänet, mutta sarja ei koskaan oikein lähtenyt käyntiin. Koska ilman pikkuartikkeleita on ikävä olla, vaihdan nyt artikkelisarjaa kesken vuoden.

Vuosien mittaan Erään planeetan ihmeitä -sivu Facebookissa on kasvanut paljon blogia isommaksi, ja sen suosituinta sisältöä ovat tiedeuutiset. Olen kuitenkin harmitellut, että läheskään kaikista kiinnostavista tutkimuksista ei yksinkertaisesti löydy populaariartikkelia jaettavaksi, eikä (usein maksumuurin takana olevien) alkuperäisartikkelien jakaminen varsinaisesti ole tieteen kansantajuistamista. Sitä korjaamaan keksin tämän artikkelisarjan.

Tarkoitus on kirjoittaa lyhyehköjä uutisartikkeleita tutkimuksista, jotka ovat jääneet vähälle uutisoinnille tai kokonaan ilman. Toivottavasti artikkelisarja myös auttaa kertomaan, että tiedettä tehdään paljon enemmän kuin samoja otsikoita toistavista uutismedioista voisi päätellä, ja sen parissa puurtaa kaikenlaisia ihmisiä ympäri maailman.

Aihevalinnoille en ota riesakseni mitään tiettyä kriteeriä. Poimin vain talteen kohdalle osuvia artikkeleita, jos ne sattuvat tuntumaan kiinnostavilta. Aloitetaan erään aivan erityisen sarvikuonon tarinasta. Jatka lukemista ”Viikon tiedeuutinen: mitä metsäsarvikuono teki Arktiksella?”

Etelä-Amerikan ihmeiden eläintarha

Вики
Macrauchenia ja poikanen. Kuva: Kobrina Olga / Wikipedia. CC 3.0-lisenssi.

Etelä-Amerikan eläimistä tulee ensimmäisten joukossa mieleen ehkä laama, tapiiri tai jaguaari. Tosiasiassa ne ovat kaikki tulokkaita, joiden alkuperällä on sangen vähän tekemistä niiden nykyisen kotimantereen kanssa.

Etelä-Amerikka oli yli 60 miljoonaa vuotta eristynyt saarimanner, jossa evoluutiolla oli aivan oma, omituinen suuntansa. Oli hirmulintuja, sapelipussikissoja ja otuksia, joita on vaikea verrata mihinkään muuhun. Kaksi salamyhkäistä nisäkäsryhmää – nimeltään Litopterna ja Notoungulata – ovat äskettäin molekyylitutkimusten ansiosta paljastuneet hevosten etäisiksi serkuiksi. Jatka lukemista ”Etelä-Amerikan ihmeiden eläintarha”

Fossiilijahdissa Englannissa, osa 3

blogi_kents_cavern_tippukivikammio

Osa 1, osa 2.

Kahdessa edellisessä osassa matkasimme pitkin Englannin (ja vähän Walesinkin) maaseutua keräämässä fossiileja. Löydöt olivat peräisin triaskaudelta oligoseenikaudelle ulottuvalta parinsadan miljoonan vuoden ajanjaksolta, jolloin Englannin ilmasto oli lämpöinen ja havupuiden katveessa kulkivat enemmän tai vähemmän oudot krokotiilieläimet.

Tässä viimeisessä osassa hyppäämme ajassa eteenpäin vielä reilut parikymmentä miljoonaa vuotta, aina jääkausiajan kylmille aroille. Menemme kyläilemään jääkautisten ihmisten, mammutinmetsästäjien ja kannibaalien, koteihin. Matkaan mahtui kaksi yleisölle avointa luolaa: Devonissa sijaitseva Kent’s Cavern ja Gough’s Cave Somersetissa. Suosittelen molempia lämpimästi! Jatka lukemista ”Fossiilijahdissa Englannissa, osa 3”

Suomusjärven muinaisnorsu

Deinotherium_final_ville_sinkkonen
Tältä paksunahka saattoi näyttää elossa ollessaan. Kuva: Ville Sinkkonen.

Juuri julkaistu suomalaislöytö on maailman pohjoisin Deinotherium-fossiili. Suomusjärveläisen kesämökin pihasta löytynyt vähintään viisi miljoonaa vuotta vanha luu on hieno esimerkki paleontologisesta salapoliisintyöstä.

Deinotherium oli nykyisten norsujen etäinen serkku, joka eli ennen jääkausiaikaa. Suomesta jääkaudet murskasivat lähes kaikki merkit niitä edeltäneestä elämästä, mutta uuden fossiililöydön tarina on päinvastainen: se kulkeutui Lounais-Suomeen muinaisen jäävuoren kuljettamana kuin siirtolohkare. Mitään vastaavaa ei ole Suomesta aikaisemmin löydetty.

Vaikka fossiili on vain yksittäinen luunkappale, sen perusteella suomalaistutkijat pystyivät päättelemään hämmästyttävän paljon sekä luun muinaisesta kantajasta että sen elinympäristöstä. Jatka lukemista ”Suomusjärven muinaisnorsu”

Mikä, jos mikään, on koira? Osa 1, koiran juurilla

koira

Osa 2: ”se yrittää dominoida”

Osa 3: roskisdyykkarista herkuttelijaksi

Osa 4: koiraa karvoihin katsominen

Maailmassa on arviolta viisisataa miljoonaa koiraa, joiden perheenjäseninä elää suunnilleen yhtä monta ihmistä. Koirien kanssa harrastetaan ja työskennellään, niitä jalostetaan ja kasvatetaan, tutkitaan ja syödäänkin. Eipä ihme, että ihmisen paras ystävä on hyvä kasvualusta kiivaille riidoille, jyrkille koulukunnille ja intohimoisille näkemyksille. Toisaalta koiraa on myös pidetty itsestäänselvyytenä, jota ei ole ennen viime aikoja juurikaan tieteellisesti tutkittu.

Eksoottisten lemmikkien kohdalla lähtökohta eläimen tarpeiden täyttämiselle on ymmärtää, millainen eläin oikein on kyseessä. Millainen on sen biologia, luonnollinen elinympäristö ja luontainen käyttäytyminen? Tässä artikkelisarjassa sovellan samaa ideaa koiraan. Mitä tiede osaa kertoa siitä, mikä koira oikein on? Aloitetaan koiran alkuperästä. Jatka lukemista ”Mikä, jos mikään, on koira? Osa 1, koiran juurilla”

Luolakarhun todellinen klaani

luolakarhu_ursus_spelaeus_planeetanihmeet
Luolakarhu Juravuorten kesässä.

Jääkauden eläimissä vilahtelee tiuhaan sana luola: on luolaleijonaa, luolahyeenaa ja luolamiestä. Useimmat näistä otuksista eivät olleet erityisen kiinnostuneita luolista, vaikka toki käyttivät suojaa, kun sellainen kohdalle osui. Luoliin joutuneilla luilla oli kuitenkin hyvät mahdollisuudet säilyä nykypäivään, joten sieltä niitä yleensä löydetään.

Yksi on poikkeus. Eurooppalaisen luolakarhun nimessä ”luola” on hyvästä syystä. Luolakarhu oli vaikuttava jääkauden otus, joka koossa kilpaili suurimpien elävien karhujen kanssa, mutta maineensa veroinen suurpeto se ei ehkä ollut. Luulöydöt antavat kuvan pikemminkin kaltoinkohdellusta nalle-ressukasta. Jatka lukemista ”Luolakarhun todellinen klaani”