Dinosaurusjoulu, osa 3: kuinka kuluivat dinosaurusten päivän tunnit?

Suurien kasvinsyöjien aika kuluu syödessä.

Aloitetaan oleellisesta uutisesta: kirjani on ilmestynyt! Dinosaurusten aika selkokielellä on nyt saatavilla kustantajan verkkokaupasta. Jännää!

Sitten asiaan.

Luonto- ja dinosaurusdokumenteissa olemme tottuneet näkemään eläinten elämän jatkuvana draaman ja vaarallisten tilanteiden vyörynä. Dokumentit kuitenkin leikkaavat todellisuutta molemmista päistä: toisaalta kauheimmat, brutaaleimmat tilanteet jäävät leikkauspöydälle, koska niitä ei voida näyttää katsojille. Eniten jää kuitenkin näyttämättä sitä osuutta, jossa ei tapahdu paljon mitään.

Kaiken kaikkiaan villieläinten elämä on paljon rauhallisempaa kuin voisi luulla. Jos menet merenrannalle katsomaan hanhia – jotka sentään ovat eläviä dinosauruksia – ne eivät jatkuvasti pakene henkensä edestä merikotkia ja kettuja tai käy elämän ja kuoleman kamppailuja keskenään pariutumiskumppaneista tai viimeisestä ruohonkorresta. Suurimman osan aikaa ne laiduntavat ja seurustelevat, torkkuvat ja hoitavat höyhenpukuaan. Samoista puuhista todennäköisesti koostui monen muinaisdinosauruksenkin tavanomainen päivä.

Dinosaurusjoulu, osa 2: dinosaurukset viihtyivät Arktiksella

Sieppo-lehden numeron 6/21 takakansi vie dinosaurusten Alaskaan.

Yksi suosikkiaiheistani ovat napaseutujen dinosaurukset. Moni yhdistää dinot voimakkaasti trooppisiin ilmastoihin, huojuviin palmuihin (vaikka palmut oikeastaan kehittyivät vasta dinosaurusten ajan lopulla) ja taivaanrannassa tupruttavaan tulivuoreen. Dinosaurukset pakkassäässä rikkovat ilahduttavasti tämän kuvan. Olenkin nauttinut niiden kuvittamisesta sekä kirjaani että uusimman Sieppo-lehden takakanteen.

Hauska uusi tieto on, että monet eri dinosauruslajit elivät ympärivuotisesti ja jopa pesivät Pohjois-Alaskassa, joka liitukaudella sijaitsi jokseenkin maailman huipulla, melkein pohjoisnavalla.

Dinosaurusjoulu, osa 1: paljonko oikeastaan tiedämme dinosauruksista?

Tänä vuonna joulunalus on dinosaurusten aikaa! Ensimmäinen oma kirjani, Dinosaurusten aika selkokielellä, ilmestyy joulukuun alussa. Kirjan viimeistelyn lisäksi olen pitkin syksyä vieraillut studiolla juttelemassa dinosauruksista joulukuussa ilmestyvää podcastia varten. Tämän kunniaksi julkaisen blogissa pienen juttusarjan näistä muinaiseläimistä kiehtovimmista, tai ainakin kuuluisimmista.

Yksi podcastissa esitetyistä kysymyksistä oli se, kuinka hyvä kuva meillä oikeastaan on dinosauruksista. Onko niiden evoluution iso kuva jo selvillä? Millaisia ovat suurimmat aukot tiedoissa? Se ansaitsee vähän studiossa antamaani perusteellisemmankin vastauksen, ja tässä se tulee.

Viikon tiedeuutinen: napaseudun dinosaurusten höyheniä

115 miljoonaa vuotta vanhoja höyheniä: yläoikealla oleva höyhen lienee petodinosauruksen, muut lintujen. Kuva: Kundrát ym. 2020 / Gondwana Research.

Höyhenekkäät dinosaurusfossiilit ovat monille tuttuja, mutta vähemmän tunnettuja ovat tapaukset, joissa höyhenet säilyvät ilman dinosauruksia. Tänä vuonna huikeita höyhenlöytöjä raportoitiin Australiasta seudulta, joka dinosaurusten aikaan oli eteläisellä napaseudulla.

Tämä artikkelisarja kertoo tiedeuutisia, jotka ovat jääneet muissa medioissa vähälle huomiolle tai kokonaan ilman. Toivottavasti se myös auttaa kertomaan, että tiedettä tehdään paljon enemmän kuin samoja otsikoita toistavista uutisista voisi päätellä, ja sen parissa puurtavat monenlaiset ihmiset.

Tetzoocon: dinosauruksia ja ihmisiä Lontoossa

Paul Glynnin veistoksia paleotaidenäyttelystä.

Lokakuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna suuntasimme puolisoni kanssa vähän epätavalliselle lomalle. Tai ehkä työmatkalle, en ole aivan varma. Suuntana oli taas Lontoo (vitsailemme siitä, että emme koskaan pääse Englantia kauemmas – mutta onhan se suhteellisen ilmastoystävällinen kohde verrattuna vaikka Thaimaahan). Osallistuimme viikonlopun mittaiseen Tetzoocon-tapahtumaan.

Tämä on matkakertomus eläintiedenörtin taivaasta.

Dinosaurusten tuhon selviytyjät

Joukkosukupuuton harvat selviytyjät perivät tyhjän maan. Mutta kuinka harva oikeastaan selvisi?

Sain heinäkuussa sähköpostilaatikkooni kysymyksen, joka oli alun perin lähetetty Kysy kirjastonhoitajalta -palveluun. Se kuului näin:

Mikä oli nykyisten selkärankaisten eläimien sukupuun rakenne liitukauden lopulla.
Siis montako (nykyisten eläimien kannalta relevanttia) lajia selvisi sukupuutosta? Luukaloja lienee niin paljon, että lajimäärän arvio riittää, mutta maaselkärankaisten tilanne voisi kiinnostaa yksityiskohtaisemminkin.

Kysymys oli vaikea, mutta sitäkin kiinnostavampi. Kuinka vakava oikeastaan oli liitukauden lopun massasukupuutto niiden eliöryhmien näkökulmasta, jotka kuitenkin selvisivät siitä? Kuinka monesta onnekkaasta nykyinen nisäkkäiden, lintujen tai muiden eläinten monimuotoisuus polveutuu? Tämä artikkeli on laajennettu versio vastauksestani.

Miksi linnut eivät polveudu Tyrannosaurus rexistä?

Muutamia poimintoja Googlen kuvahausta.

Internetissä näkee usein väitettävän, että joko linnut ylipäätään tai kanat erityisesti ovat Tyrannosaurus rexin suoria jälkeläisiä. Toisaalta tämän Maaseudun Tulevaisuuden jutun kuvatekstiin on päässyt jotenkin lipsahtamaan käänteinen väite: Tyrannosaurus kehittyi linnusta!

On tietenkin hienoa, että tieto dinosaurusten ja lintujen lähisukulaisuudesta on levinnyt suuren yleisön tietoisuuteen, mutta yksityiskohdissa on vielä vähän hiomista. Kana ei polveudu T. rexistä yhtään sen enempää kuin sinä pikkuserkustasi. Tässä artikkelissa kerron, millainen T. rexin ja aapiskukon sukulaisuussuhde sitten oikeastaan on.

Elokuva-arvio: epätieteellistä dinosaurusrymistelyä

”Elämä löytää keinonsa” julistaa mainosjuliste. Mutta löytääkö? Kaikkien kuvien omistaja on Universal Pictures.

Parhaillaan elokuvateattereissa pyöriii Jurassic World : Kaatunut valtakunta, elokuvasarjan viides osa. Täytyihän dinosauruksia valkokankaalla päästä katsomaan, vaikka paleontologiset (tai muunkaanlaiset) odotukset eivät olleet järin korkealla. Kun elokuva vielä ilmestyi sopivasti alkuperäisen Jurassic Park -elokuvan 25-vuotisjuhlan aikoihin, tuntuu sopivalta kirjoittaa jotain Dinosauruspuiston merkityksestä, tieteellisestä sisällöstä, ja tietenkin mielipiteeni uusimmasta elokuvasta.

(Artikkelin alkupuolella ei ole juonipaljastuksia)

Eläinten värit, osa 2: höyhenten lumoissa

Luonnoneläimen väritys on evoluution muovaama kokonaisuus, joka kertoo paljon kantajansa ekologisesta lokerosta ja jopa pariutumistavoista. Värillä on toinenkin tarina, fysiologinen. Tämä juttusarja kysyy, kuinka itse värit syntyvät. Miksi ei ole olemassa vihreitä oravia tai violetteja strutseja? Miksi kameleontti vaihtaa väriä mielialan mukaan, mutta talitiainen ei?

Edellisessä osassa tutustuimme hiirenharmaisiin nisäkkäisiin ja niiden joukossa harvinaisiin värikkäämpiin poikkeuksiin. Nyt vuorossa ovat ne eläimet, joiden värejä ihmiset ehkä kaikkein eniten ihailevat, siis linnut.

Fossiilijahdissa Englannissa, osa 1

Osa 2, osa 3.

Vietimme puolisoni kanssa toukokuun viimeisen viikon Englannissa Björn Kurtén -klubin maastoekskursiolla. Meidät otettiin ystävällisesti mukaan, vaikka emme olekaan suoraan tekemisissä Helsingin yliopiston kanssa. Seitsemän hengen seurueemme vietti kahdeksan päivää kiertäen eteläisen Englannin fossiilikohteita. Palasimme matkalta uupuneina, pinttyneen likaisina ja vähän ruhjeilla, mutta onnellisina ja laukut fossiileja täynnä. Oli meillä mukana jopa yksi dinosauruksen palanen.

Tämä artikkeli on ensimmäinen osa matkakertomusta. Esihistoria muuttuu ihmeellisellä tavalla konkreettiseksi, kun sen kirjaimellisesti näkee kerroksina silmiensä edessä! Tällaista fossiilimatkailua voin lämpimästi suositella muillekin, eikä siihen tarvita paleontologin koulutusta.