Viikon tiedeuutinen: vielä yksi uusi krokotiililaji

Crocodylus_cataphractus_2009
Siinä se on: upouusi krokotiili. Kuva: Leyo / Wikimedia Commons. CC 2.5-lisenssi.

Krokotiilieläimet ovat muihin matelijoihin verrattuna vähälajisia, isokokoisia, näkyviä ja hyvin tunnettuja. Voisi luulla, että niistä tiedetään jo kaikki tietämisen arvoinen, vaan ei. Afrikasta on 2000-luvun aikana löytynyt useita uusia tai ”uusia” krokotiililajeja. Uudessa Zootaxa-tiedelehden artikkelissa luku kasvoi yhdellä. Joukko yhdysvaltalaisia krokotiilitutkijoita osoitti, että afrikkalainen kapeakuonokrokotiili (Mecistops cataphractus) on itse asiassa kaksi eri lajia. Miten 2,5-metrinen krokotiilieläin on onnistunut välttämään tunnistamisen nykypäivään saakka?

Tämä artikkelisarja sisältää uutisartikkeleita tutkimuksista, jotka ovat jääneet vähälle uutisoinnille tai kokonaan ilman. Toivottavasti se auttaa kertomaan, että tiedettä tehdään paljon enemmän kuin samoja otsikoita toistavista uutismedioista voisi päätellä, ja sen parissa puurtaa kaikenlaisia ihmisiä ympäri maailman. Jatka lukemista ”Viikon tiedeuutinen: vielä yksi uusi krokotiililaji”

Mainokset

Kuka auttaisi ankeriasta?

European_Eel_(Anguilla_anguilla)_(13532974394)
Ankerias ranskalaisessa yleisöakvaariossa. Kuva: Bernard Dupont / Wikimedia Commons. CC 2.0-lisenssi.

Näin Suomen luonnon päivänä on hyvä aika heittäytyä synkäksi ja etsiä Suomen pahimmassa ahdingossa olevaa eläintä. Onko mikään suomalainen eläin vakavassa vaarassa hävitä koko maailmasta?

Saimaannorppa, norpan makeavetinen alalaji, on toki erittäin uhanalainen, eikä sitä tavata missään muualla kuin Saimaalla. Mutta Suomessa sinnittelee sellainenkin eläin, joka on uhanalaisempi kuin saimaannorppa, isopanda, norsu tai edes tiikeri. Siitä kertovat myytit ovat mielikuvituksellisia, mutteivät alkuunkaan vedä vertoja sen todellisten elintapojen kummallisuudelle. Me syömme niitä kymmenisen tonnia vuodessa. Eläimen nimi on ankerias. Jatka lukemista ”Kuka auttaisi ankeriasta?”

Kahdeksan hullua konstia ilmastonmuutokseen

Polar_bear_(Ursus_maritimus)_in_the_drift_ice_region_north_of_Svalbard
Kuinka jääkarhu pelastetaan? Kuva: Andreas Weith / Wikipedia. CC 4.0-lisenssi.

Ilmastonmuutoksen massiivinen skaala ja monimutkaisuus ovat masentavia. Ilmasto lämpenee lämpenemistään, ja vuodet kuluvat käsiä heilutellessa. Ympäristöahdistuksesta kirjoitetaan jo kirjoja.

Eikö olisikin mukavaa, jos tähän kaikkeen olisi yksi, simppeli ratkaisu? Tässä jutussa esittelen suurin piirtein hulluusjärjestyksessä kahdeksan oikeasti ehdotettua tapaa pelastaa maailma ilmastonmuutokselta. Toivottavasti emme koskaan ole tarpeeksi epätoivoisia toteuttamaan useimpia niistä! Jatka lukemista ”Kahdeksan hullua konstia ilmastonmuutokseen”

Papukaijat vieraalla maalla

kaupunkipapukaijat_1_pieni
Kauluskaijoja Lontoon Hyde Parkissa kesällä 2016. Villinä laji elää Sahelin alueella Afrikassa sekä Intian niemimaalla.

Lontoossa vierailevan lemmikkilintuharrastajan kannattaa suunnata keskustan suuriin puistoihin, pitää korvat höröllä ja suunnata katse latvustoon. Siellä ne ovat – meluisat ja räikeät kauluskaijat brittimaisemassa, johon ne nykyään kuuluvat erottamattomasti.

Kaupunkilomalla voi tavata villejä papukaijoja toinen toistaan oudommissa paikoissa. Lontoossa ja Amsterdamissa on kauluskaijoja, Madridissa munkkiaratteja ja Stuttgartissa keltapääamatsoneja. Suomeenkin koukkunokkaisia siivekkäitä jo odotellaan.

Kirjoitin tämän artikkelin alun perin Lemmikkilintuyhdistys Kaijuli ry:n Kaijutin-lehden vuodenvaihteessa julkaistuun numeroon.

Jatka lukemista ”Papukaijat vieraalla maalla”

Beisan, saigan ja gaurin neljä vuosikymmentä

banteng_at_alas_purwo
Maailmassa on yhä bantengeja. Kuva: Rochmad Setyadi / Wikipedia.

Jokin aika sitten nappasin lähikirjaston vaihtohyllystä aarteen. Se oli Maailman Luonnon Säätiön (WWF) julkaisema Suojelumme kohteet: maailman luonnon vuosikirja 1977. Odottelin sormet syyhyten, kunnes vuosi vaihtui ja kirjalle kertyi ikää pyöreät 40 vuotta. Nyt pääsin vertaamaan uhanalaisten eläinten silloista tilannetta nykyhetkeen.

Vaikuttaako maailman luonnon tila nyt enemmän vai vähemmän toivottomalta? Ovatko WWF:n ponnistukset uhanalaisten lajien pelastamiseksi onnistuneet? Täytyy myöntää, että yllätyin positiivisesti. Maailmassa on vielä villinautoja ja paljon muutakin, minkä selviämistä 70-luvun luonnonsuojelijat pitivät epätodennäköisenä. Jatka lukemista ”Beisan, saigan ja gaurin neljä vuosikymmentä”

Cecil-leijonasta hampaattomiin norsuihin: trofeemetsästyksen todellisuus

cecil_the_lion_at_hwange_national_park_4516560206
Cecil vuonna 2010. Kuva: Daughter#3/Wikipedia. CC2.0-lisenssi.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa ilmestyi artikkelini trofeemetsästyksestä Afrikassa. Jutun teko vaati oman inhoni voittamista, mutta oli mielenkiintoista ja valaisevaa – ja pakotti minut muuttamaan mieleni siitä, onko trofeemetsästys uhka vai mahdollisuus Afrikan suurten eläinten säilymiselle. Vastaus on ”vähän molempia”.

Kaikki kiinnostava ei tietenkään mahtunut rajallisen mittaiseen Hesarin artikkeliin, joten tässä artikkelissa käyn laajemmin läpi trofeemetsästyksen ja toisaalta sen kieltämisen ongelmia. Artikkelin lopusta löytyy myös täydellinen lähdeluettelo niille lukijoille, jotka haluavat tietää vielä enemmän. Jatka lukemista ”Cecil-leijonasta hampaattomiin norsuihin: trofeemetsästyksen todellisuus”

Muinais-DNA, eli tervetuloa tulevaisuuteen

800px-dinornis1387
Richard Owen ja moan luuranko. Owenille uudet tutkimukset moan biologiasta kuulostaisivat silkalta magialta, eikä se kovin kaukana ole minustakaan.

80-luvun alkupuolella nuori Uppsalan yliopiston väitöskirjatutkija nimeltä Svante Pääbo sai päähänsä kokeilla, voisiko egyptiläisistä muumioista eristää DNA:ta. Kukaan ei tietenkään antanut paloja oikeista muumioista moiseen hulluun päähänpistoon, joten Pääbo osti lihatiskiltä vasikan maksaa ja muumioi sitä laboratoriossa matalalla lämmöllä – salaa ohjaajaltaan, koska hänen olisi oikeastaan pitänyt tehdä väitöskirjaansa.

Siitä sai alkunsa muinais-DNA:n tutkimusala. Se on nyt ehtinyt neljännelle vuosikymmenelleen ja kehittynyt yli nuoren Svante Pääbon hurjimpienkin unelmien. Nyt kauan sitten kuolleista eliöistä voidaan saada tietoa, jota ei vielä vähän aikaa sitten osattu edes kuvitella – vaikkapa paljastaa kuninkaallisten vuosisatojen takaisia syrjähyppyjä. Menetelmätkin ovat kuin suoraan scifistä. Esittelen tässä kuusi mielenkiintoista tutkimuskohdetta parin viime vuoden ajalta: niihin kuuluvat jättiläislintujen sosiaalinen elämä, viikinkien madot ja iberianilves, joka ei olekaan aivan niin iberialainen. Jatka lukemista ”Muinais-DNA, eli tervetuloa tulevaisuuteen”