Eläinten värit, osa 5: ajatuksen voimalla

34203697175_423855c55f_k
Pantterikameleontti (Furcifer pardalis) luonnossa Madagaskarilla. Matelijoiden, kalojen ja sammakkoeläinten joukossa on maastoutumisen mestareita, psykedeelisen räikeitä lajeja ja kaikkea siltä väliltä. Kuva: Paul Williams / Flickr. CC 2.0-lisenssi.

Luonnoneläimen väritys on evoluution muovaama kokonaisuus, joka kertoo kantajansa ekologisesta lokerosta ja jopa pariutumistavoista. Värillä on toinenkin tarina, fysiologinen. Tämä juttusarja kysyy, kuinka itse värit syntyvät. Miksi iguaanit ovat vihreitä, mutta oravat eivät? Miten kameleontti vaihtaa väriä mielialan mukaan, ja mitä ihmettä on fluoresenssi?

Edellisissä osissa kävimme läpi lintujen höyhenten sateenkaaren sekä nisäkkäiden hiirenharmaan maailman. Tällä kertaa mennään vielä oudompiin otuksiin – matelijoihin, sammakkoeläimiin ja kaloihin, jotka pystyvät hallitsemaan ihonsa väriä mielensä voimalla. Jatka lukemista ”Eläinten värit, osa 5: ajatuksen voimalla”

Mainokset

Halloween-huuhaa: lohikäärmeiden evoluutio

ivan_bilibin_065
Kolmipäinen slaavilainen lohikäärme. Ivan Bilibin, 1912 (Public Domain).

Tämän blogin pitkäaikaisimmat lukijat ehkä muistavat vuonna 2011 halloweenin alla vietetyn huuhaaviikon, jonka aikana kirjoitin zombien epidemiologiasta, Loch Nessin hirviöstä ja ihmissusien harjoittamasta kestävästä metsästyksestä. Hyviä muistoja verestääkseni kerron tällä kertaa lohikäärmeiden evoluutiosta.

Hyllyssäni on Ursula LeGuinin teos Kertomuksia Maamereltä*, jonka esipuhe päättyy sanoihin

Kaikki muuttuu: kirjailijoihin ja velhoihin ei aina voi luottaa: eikä kukaan osaa selittää lohikäärmettä

Tämänhän voisi ottaa haasteena, eikö totta? Jatka lukemista ”Halloween-huuhaa: lohikäärmeiden evoluutio”

Viikon löytynyt linkki: oikean elämän krokoankka

prolacerta_nimi

Vuonna 2007 järjestetyssä amerikkalaisessa tv-debaatissa Ray Comfort ja Kirk Cameron päättelivät, ettei evoluutio voi olla totta, koska ”Crocoduckia” – ankan ja krokotiilin välimuotoa – ei ole olemassa. Cameronin esittelemässä kuvassa puuttuva krokoankka oli kirjaimellisesti kuvamanipulaatio sorsasta, jolle oli lisätty krokotiilinpää. Muita ”puuttuvia linkkejä” heidän mukaansa olivat lintukoira ja härkäsammakko.

Kaksikon käsitys evoluutiosta oli vähintäänkin omalaatuinen, mutta mikähän olisi lähin todellisen maailman vastine krokoankalle? Miltä näytti krokotiilin ja ankan viimeisin yhteinen esi-isä? Jatka lukemista ”Viikon löytynyt linkki: oikean elämän krokoankka”

Kilpikonnauutisia Suomesta ja maailmalta

turkish-3d-printing-specialists-save-life-sea-turtle-2
Titaanileukainen kilpikonna. Kuva: Btech.

Tänään on Reptile Awareness Day, kansainvälinen matelijoille omistettu teemapäivä. Ajatuksena on levittää tietoisuutta paitsi matelijoiden kiehtovuudesta (vaikka tottahan kaikki jo tietävät, että matelijat ovat kiehtovia?) että suomuisia ystäviämme uhkaavista vaaroista ja niiden tulevaisuuden eteen tehdystä työstä.

Päivän kunniaksi poimin tänä vuonna Herpetomania-lehden uutispalstalle kirjoittamiani paloja kilpikonnien suojelusta. Kilpikonnat ovat tässä blogissa pahasti aliedustettuina, joten tutustutaanpa batagurkilpikonnan suojeluun Myanmarissa, kilpikonnien salakuljetukseen Oulussa ja nykyteknologian avulla pelastuneeseen valekarettikilpikonnaan. Jatka lukemista ”Kilpikonnauutisia Suomesta ja maailmalta”

Liskojen köydenveto ja muita leikkisiä eläimiä

korppi_ja_haukka_maija_karala
Korpin ja haukan lento.

Kirkkaalla syyskuisella taivaalla kaksi suurta lintua kaarteli laiskasti toistensa ympäri. Tarkempi tihrustelu paljasti kisailijat korpiksi ja varpushaukaksi. Olen usein nähnyt näiden korppien kiusaavan haukkaa, ja joskus päinvastoinkin, mutta tällä kertaa linnuilla ei näyttänyt olevan kiire minnekään. Ne lentelivät kaikessa rauhassa aivan lähekkäin toisen korpin katsellessa etäältä.  Todistinko lajien välistä leikkiä luonnossa?

Leikin tieteellinen tutkimus elää parhaillaan eräänlaista renesanssia. Leikkiä ei enää pidetä älykkäiden nisäkkäiden ja muutamien lintujen yksinoikeutena, vaan se on levinnyt mitä moninaisimpiin eläinryhmiin. Mutta mitä kauemmas ihmisestä mennään, sitä suuremmiksi käyvät tulkinnan ongelmat: kuinka tunnistaa leikki, kun yhteistä elekieltä ei ole? Jatka lukemista ”Liskojen köydenveto ja muita leikkisiä eläimiä”

Viikon vikatikki: maakrokotiilin viimeinen loikka

mekosuchus_inexpectus_pieni_maija_karala_uusi_kaledonia_krokotiili

Uusi-Kaledonia on yksi lukuisista saarista ja saaristoista, joille tarunhohtoinen Lapita-kansa rantautui Tyynenmeren valloituksellaan. Joka saarelta he löysivät uuden valmiiksi katetun ruokapöydän täynnä pulskia paikallisia eläimiä, jotka eivät osanneet pelätä ihmistä.

Uudessa- Kaledoniassa ruokapöytä oli harvinaisen outo jopa Tyynenmeren mittapuulla. Siellä elävät maailman suurin gekko, skinkki ja kyyhky sekä töyhtöpäinen kagu, joka kummasta ulkonäöstään huolimatta lienee kurkilintu. Lapitojen saapuessa heitä tervehti myös 30-kiloinen kekopesiä rakentanut Sylviornis, joka näyttäisi olevan kanalintujen etäinen serkku. Oli siellä myös suuri, sarvekas maakilpikonna Meiolania, josta kirjoitin jo aiemmin, ja hännän huippuna vain parimetrinen maakrokotiili, jolle eurooppalaiset tutkijat vuosisatoja myöhemmin antoivat nimen Mekosuchus inexpectatus. Jatka lukemista ”Viikon vikatikki: maakrokotiilin viimeinen loikka”

Viikon vikatikki: sarvekas kilpikonna

F_John_Series_2_Meiolania_card_13

Kilpikonnien sukupuu jakautuu kahteen suureen päähaaraan: sivu- ja pystytaivuttajiin. Nimi kertoo, mihin suuntaan näiden eläinten kaula taipuu, kun ne vetävät päänsä kilven suojiin. Jako on ikivanha, peräisin dinosaurusten ajalta.

Vain pari tuhatta vuotta sitten maailmassa oli vielä kilpikonnia, jotka eivät kuuluneet kumpaankaan päähaaraan, vaan niitäkin vanhempaan muinaisten kilpikonnien kehityslinjaan. Esihistoriallisilta ne totta vie näyttivätkin sarvineen ja piikikkäine häntineen. Mittaa niillä oli jopa kaksi ja puoli metriä.

Sitten… me söimme ne. Jatka lukemista ”Viikon vikatikki: sarvekas kilpikonna”