Viikon tiedeuutinen: salamyhkäinen kala maan alta

Tieteelle uusia kalalajeja löytyy jatkuvasti eri puolilta maailmaa. Toisinaan uusi laji osoittautuu siinä määrin erilaiseksi kuin mikään entuudestaan tunnettu, että se luokitellaan uuteen sukuun. Mutta harvemmin löytyy kaloja, joiden vuoksi noustaan taksonomian tikkailla vielä yksi askel ylös ja perustetaan kokonainen uusi kalaheimo. Ja varsinkaan sellaisia ei löydy miljoonakaupunkien liepeiltä, missä luonnontieteilijöitä ja akvaariokalakauppiaita on juoksennellut ruuhkaksi asti Darwinin ajoista saakka.

Vaan nytpä löytyi.

Tämä artikkelisarja kertoo tiedeuutisia, jotka ovat jääneet muissa medioissa vähälle huomiolle tai kokonaan ilman. Toivottavasti se myös auttaa kertomaan, että tiedettä tehdään paljon enemmän kuin samoja otsikoita toistavista uutisista voisi päätellä, ja sen parissa puurtavat monenlaiset ihmiset.

Kymmenen uutta lajia

Anolis dracula (vasemmalla koiras, oikealla naaras). Kuva: Yánez-Muñoz ym. 2018 / ZooKeys. CC 4.0-lisenssi.

Näihin aikoihin on kai tapana luoda jonkinlainen katsaus kuluneeseen vuoteen. Aiempina vuosina olen kirjoittanut esimerkiksi uusista fossiililöydöistä ja blogin vuodesta, mutta otetaanpa tänä vuonna jotain muuta: kiehtovimpia tieteelle uusia lajeja.

Ilmastokriisistä, sukupuutoista ja koralliriuttojen tuhosta kertovien uutisten keskellä voi helposti tuntua siltä, ettei maailmassa ole enää mitään, mitä emme olisi käyneet pilaamassa. Kuitenkin uusia, toinen toistaan erikoisempia eliölajeja löytyy jatkuvasti ympäri maailmaa. Osa elää piilossa syrjäseuduilla, luolissa, pilvimetsissä tai Jäämeren kylmissä syvyyksissä. Toiset taas ovat piileskelleet aivan nenän alla.

Tässä kymmenen vähemmälle huomiolle jäänyttä suosikkiani kuluneelta vuodelta.

Kuka auttaisi ankeriasta?

Ankerias ranskalaisessa yleisöakvaariossa. Kuva: Bernard Dupont / Wikimedia Commons. CC 2.0-lisenssi.

Näin Suomen luonnon päivänä on hyvä aika heittäytyä synkäksi ja etsiä Suomen pahimmassa ahdingossa olevaa eläintä. Onko mikään suomalainen eläin vakavassa vaarassa hävitä koko maailmasta?

Saimaannorppa, norpan makeavetinen alalaji, on toki erittäin uhanalainen, eikä sitä tavata missään muualla kuin Saimaalla. Mutta Suomessa sinnittelee sellainenkin eläin, joka on uhanalaisempi kuin saimaannorppa, isopanda, norsu tai edes tiikeri. Siitä kertovat myytit ovat mielikuvituksellisia, mutteivät alkuunkaan vedä vertoja sen todellisten elintapojen kummallisuudelle. Me syömme niitä kymmenisen tonnia vuodessa. Eläimen nimi on ankerias.

Huolettomat möhkäkalat, lempeät hämähäkit ja muita eläinkunnan äitejä

Maidon ansiosta emon ja poikasen suhde on monien nisäkäslajien sosiaalisen elämän perusta. Kuva: Randi Deuro / Flickr. CC 2.0-lisenssi.

Tiesitkö, että kuplahylkeen maito on rasvaisempaa kuin kuohukerma, möhkäkala tuottaa elinaikanaan miljardeja jälkeläisiä, ja eläinkunnan uhrautuvimmat äidit ovat hämähäkkejä?

Äitienpäivän kunniaksi on hyvä tehdä katsaus erilaisiin tapoihin, joilla eläinkunnan äidit huolehtivat – tai ovat huolehtimatta – jälkeläisistään. Sekä uhrautuvia huolenpitäjiä että piittaamattomia pintaliitäjiä löytyy yllättäviltä eläinkunnan sukupuun oksilta.

Eläinten värit, osa 5: ajatuksen voimalla

Pantterikameleontti (Furcifer pardalis) luonnossa Madagaskarilla. Matelijoiden, kalojen ja sammakkoeläinten joukossa on maastoutumisen mestareita, psykedeelisen räikeitä lajeja ja kaikkea siltä väliltä. Kuva: Paul Williams / Flickr. CC 2.0-lisenssi.

Luonnoneläimen väritys on evoluution muovaama kokonaisuus, joka kertoo kantajansa ekologisesta lokerosta ja jopa pariutumistavoista. Värillä on toinenkin tarina, fysiologinen. Tämä juttusarja kysyy, kuinka itse värit syntyvät. Miksi iguaanit ovat vihreitä, mutta oravat eivät? Miten kameleontti vaihtaa väriä mielialan mukaan, ja mitä ihmettä on fluoresenssi?

Edellisissä osissa kävimme läpi lintujen höyhenten sateenkaaren sekä nisäkkäiden hiirenharmaan maailman. Tällä kertaa mennään vielä oudompiin otuksiin – matelijoihin, sammakkoeläimiin ja kaloihin, jotka pystyvät hallitsemaan ihonsa väriä mielensä voimalla.

Kirjoahventen äly – kylmiä kuin kala vai sosiaalisuuden mestareita?

Katsot akvaarioon, ja kirjoahven katsoo takaisin. Tunnistat kalan lajina, ehkä yksilönäkin. Ihailet suomujen kauniita värejä ja liehuvia eviä. Mietit, mahtaako kalalla olla tällä kertaa oikeasti nälkä, vai kerjääkö se silkkaa ahneuttaan. Mutta mitä kalan päässä mahtaa liikkua, vai liikkuuko mitään?

Tämä artikkeli pohjautuu Ciklidistit ry:n syystilaisuudessa viime syyskuussa pitämääni esitelmään. Se on julkaistu yhdistyksen Ciklidisti-lehdessä ja parhaillaan käännettävänä ruotsiksi julkaistavaksi Ciklidbladet-lehdessä.

Viikon pieni ihme: kultakalan viinanhuuruinen salaisuus

Kuva: Pixabay.

Kultakalat, hopearuutanat ja ruutanat kuulunevat maailman sitkeähenkisimpiin kaloihin. Ne eivät välttämättä tarvitse edes happea hengittääkseen. Uusi tutkimus selvitti, kuinka kala selviää talvikuukaudet täysin hapettomassa vedessä: se on koko ajan humalassa.

Lyhyempi versio tästä artikkelista on alun perin julkaistu Uudenkaupungin Sanomien luontopalstalla 17.8.2017.

Viikon pieni ihme: spermaa juovat kalat

Ne vain näyttävät viatonta naamaa.

Tutuimmatkin eläimet voivat tehdä todella kummallisia asioita aivan ihmisten nenän alla. Paljon jää huomaamatta, jos se tapahtuu tarpeeksi nopeasti ja eleettömästi. Ehkä yksi erikoisimmista ovat akvaariokaloina suosittujen monnisten lisääntymistavat.

Monnisilla hedelmöitys ei tapahdu kalojen perinteiseen tapaan ulkoisesti, muttei oikein sisäisestikään, ainakaan niin kuin se yleensä ymmärretään. Sen sijaan naaras juo sperman suoraan koiraan sukuaukosta. Miksi ja miten ihmeessä?

Tullyn ihmeellinen hirviö

Kuva: Nobu Tamura, CC 4.0-lisenssi.

Vuonna 1955 fossiiliharrastaja Francis Tully löysi Illinoisissa sijaitsevan hiilikaivoksen jätekivistä oudonnäköisen merieläimen fossiilin. Kun samanlaisia alkoi putkahdella maasta kuin sieniä sateella, eläimelle annettiin tieteellinen nimi Tullimonstrum gregarium eli ”Tullyn runsaslukuinen hirviö”. Hirviöksi se nimettiin, koska paleontologit eivät osanneet sanoa, minne päinkään eläinkunnan sukupuuta se pitäisi sijoittaa.

Eivätkä muuten osaa vieläkään. 62 vuotta, toistatuhatta Tullimonstrum-fossiilia ja lukuisia tutkimuksia myöhemmin Tullyn hirviön sukutaulu on edelleen hukassa. Otus on ehtinyt esiintyä paitsi mielenkiintoisissa tieteellisissä hypoteeseissa, myös Loch Nessin hirviönä ja pääroolissa ehkä tieteenhistorian lahjakkaimmassa vedätyksessä.

Viikon pieni ihme: miljoonakalojen salatut elämät

Sekametelisoppa miljoonakalan jalostettuja värimuotoja. Kuva: Alice Chaos/Flickr. CC 2.0-lisenssi.

Miljoonakala (Poecilia reticulata) on yksi maailman suosituimmista akvaariokaloista, ja monien mielestä aika tylsä otus. Tosiasiassa miljoonakala-akvaarion elämä jättää varjoonsa dramaattisimmatkin saippuaoopperat, osoittaa 20-vuotinen tutkimussarja.

Miljoonakalat eivät takuulla ole ainakaan tylsiä. Ne auttavat ystäviään, mutta myös ahdistelevat, huijaavat ja osaavat olla kaikin puolin ikäviä tyyppejä. Naaraiden ja koiraiden välillä on jo vuosimiljoonia raivonnut hienovarainen sota.