Altaivuorilla sijaitseva Denisovan luola nousi kerralla maailmankartalle vuonna 2012, kun sieltä löytyi tieteelle tuntematon ihmislaji – tai siis yksi sormiluu ja kaksi poskihammasta. Näistä rippeistä Svante Pääbon johtama tutkimusryhmä onnistui eristämään koko perimän eli genomin. Perimä paljasti muun muassa, että denisovanihminen elää yhä pienenä osana Melanesian ja Australian asukkaita.
Vähemmän tunnettua on, että luolasta löytyy myös eläinten luita. Niiden joukossa on nuorin tunnettu näyte erikoisesta hevoseläimestä, joka ei ollut hevonen, seepra eikä aasi. Sen luultiin kuolleen jälkeläisiä jättämättä puoli miljoonaa vuotta sitten. Sukulaisemme Altaivuorilla kuitenkin söivät niitä vain 32 000 vuotta sitten.
Tämä artikkelisarja koostuu tiedeuutisista, jotka ovat jääneet muissa medioissa vähälle huomiolle tai kokonaan ilman. Toivottavasti se myös auttaa kertomaan, että tiedettä tehdään paljon enemmän kuin samoja otsikoita toistavista uutisista voisi päätellä, ja sen parissa puurtavat monenlaiset ihmiset.
Lajin nimi on Equus ovodovi, ja sen nimesi maailmankuulu ranskalainen fossiilisten hevosten asiantuntija Véra Eisenmann vuonna 2011. Se kuuluu hevoseläinten alasukuun nimeltä Sussemionus: nimi on sekoitus saksalaisesta fossiililöytöpaikasta nimeltä Süssenborn, ja aasianvilliaasin tieteellisestä lajinimestä hemionus, mikä viittaa aasimaisiin piirteisiin. Siis ”Süssenbornin aasit”. Aasien lisäksi sussemioneja on ehdotettu myös seeprojen läheisiksi sukulaisiksi, ja toisinaan ne kuvitetaan seepraraitaisiksi.
Sussemionit eivät olleet mikään hevosevoluution tähdenlento. Niitä laidunsi maailman mannuilla Pohjois-Amerikassa, läpi Euraasian ja Afrikassa aina Etiopiaan saakka. Niiden kultakausi kesti pari miljoonaa vuotta. Omalaatuisena piirteenä niillä oli epätavallisen pitkä naama jopa hevoseksi.
On kiehtovaa, että tämän vanhan sukuhaaran viimeinen vesa – Equus ovodovi, olkoon sitten suomeksi vaikkapa denisovanhevonen – selvisi niin lähelle nykyaikaa. Se kohtasi neandertalin- ja denisovanihmisiä, luultavasti myös nykyihmisiä niillä main, missä nykyään sijaitsee Novosibirskin miljoonakaupunki.
Denisovanluolasta löytyneet luut olivat niin hyvin säilyneitä, että Novosibirskissä sijaitsevassa molekyyli- ja solubiologian instituutissa työskentelevä Anna Druzhkova tutkimusryhmineen onnistui eristämään niistä mitokondrio-dna:ta.
No, oliko sillä raitoja? Sitä ei pelkkä mitokondrio-dna pysty kertomaan. Vaikka otus on ollut mukana kahdessa hevoseläinten dna-sukupuussa, sen todellisia sukulaissuhteitakaan ei vielä tiedetä varmuudella. Toisessa puussa se oli läheisempää sukua seeproille kuin muille eläville hevoseläimille, mutta toisessa kaikkien nykyään elävien hevosten, seeprojen ja aasien ryhmän ulkopuolella, ylhäisessä yksinäisyydessään.
Itse päätin kuvata Equus ovodovin jälkimmäisen hypoteesin mukaisesti kuvioinnilla, joka ei muistuta mitään nykyistä lajia. Sen täplärivit kulkevat kuitenkin samoja reittejä kuin seepran raidat: kuvioinneilla on yhteiset geneettiset juuret.
Equus ovodovi on yksi laji lisää siihen hevoseläinten hämmästyttävään kirjoon, jonka Afrikasta levittäytyneet nykyihmiset kohtasivat jääkausiajan lopulla. Kaikkialle levinneiden villihevosten ja villiaasien lisäksi eri puolilla maailmaa kukoisti yhä ikivanhoja hevoseläinten linjoja, jotka eivät olleet hevosia, aaseja eivätkä seeproja. Euraasiassa oli Equus ovodovi, Pohjois-Amerikassa sirorakenteinen ”puujalkahevonen” Haringtonhippus, ja Etelä-Amerikassa pienellä kärsällä varustettu Hippidion, joka muistutti ponin ja tapiirin risteymää.
Alkuperäinen tutkimus: Druzhkova ym. 2017: Complete mitochondrial genome of an extinct Equus (Sussemionus) ovodovi specimen from Denisova cave (Altai, Russia). Mitochondrial DNA Part B: Resources. (vapaasti luettavissa)
planeetanihmeet.wordpress.com 