Viikon tiedeuutinen: Sisilian jääkautiset ajattelijat

Muutaman viikon ikäinen ja suomenpystykorvan kokoinen norsunpoikanen tutustuu haapanaan jääkautisessa Sisiliassa.

Ennen ihmisten maailmanvalloitusta saaret olivat paikkoja, joissa elämä vaihtoi leppoisammalle vaihteelle ja evoluutio sai outoja suuntia. Uuden kreikkalaistutkimuksen mukaan myös eläinten aivojen evoluutio lähti saarilla omille teilleen. Joistain eläimistä tuli onnellisen yksinkertaisia, toisten aivojen koko kilpailee hämmästyttävästi ihmisten kanssa.

Tämä artikkelisarja kertoo tiedeuutisia, jotka ovat jääneet muissa medioissa vähälle huomiolle tai kokonaan ilman. Toivottavasti se myös auttaa kertomaan, että tiedettä tehdään paljon enemmän kuin samoja otsikoita toistavista uutisista voisi päätellä, ja sen parissa puurtavat monenlaiset ihmiset.

Cecil-leijonasta hampaattomiin norsuihin: trofeemetsästyksen todellisuus

Cecil vuonna 2010. Kuva: Daughter#3/Wikipedia. CC2.0-lisenssi.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa ilmestyi artikkelini trofeemetsästyksestä Afrikassa. Jutun teko vaati oman inhoni voittamista, mutta oli mielenkiintoista ja valaisevaa – ja pakotti minut muuttamaan mieleni siitä, onko trofeemetsästys uhka vai mahdollisuus Afrikan suurten eläinten säilymiselle. Vastaus on ”vähän molempia”.

Kaikki kiinnostava ei tietenkään mahtunut rajallisen mittaiseen Hesarin artikkeliin, joten tässä artikkelissa käyn laajemmin läpi trofeemetsästyksen ja toisaalta sen kieltämisen ongelmia. Artikkelin lopusta löytyy myös täydellinen lähdeluettelo niille lukijoille, jotka haluavat tietää vielä enemmän.

Viikon löytynyt linkki: norsujen äidit

Tapiirimainen alkunorsueläin Moeritherium. Tämä malli asustaa Lontoon luonnonhistoriallisessa museossa.

Norsueläimet ovat yksi nisäkäsmaailman menestystarinoista. Viime jääkauden lopulla ne puuttuivat vain Australiasta ja Antarktikselta. Norsueläimet olivat paitsi yleisiä, myös tärkeitä ekosysteemien insinöörejä. Ne muokkasivat kasvillisuutta, kaatoivat puita, mylläsivät maata ja loivat elinympäristön lukuisille muille lajeille. Sitä kolme elävää lajia edelleen tekevät.

Kärsäkäs menestystarina oli Afrikan lahja maailmalle. Maailman vanhimmat norsut elivät kauan sitten kadonneissa rehevissä viidakoissa nykyisessä Marokossa, kertovat fossiililöydöt.

Suomusjärven muinaisnorsu

Tältä paksunahka saattoi näyttää elossa ollessaan. Kuva: Ville Sinkkonen.

Juuri julkaistu suomalaislöytö on maailman pohjoisin Deinotherium-fossiili. Suomusjärveläisen kesämökin pihasta löytynyt vähintään viisi miljoonaa vuotta vanha luu on hieno esimerkki paleontologisesta salapoliisintyöstä.

Deinotherium oli nykyisten norsujen etäinen serkku, joka eli ennen jääkausiaikaa. Suomesta jääkaudet murskasivat lähes kaikki merkit niitä edeltäneestä elämästä, mutta uuden fossiililöydön tarina on päinvastainen: se kulkeutui Lounais-Suomeen muinaisen jäävuoren kuljettamana kuin siirtolohkare. Mitään vastaavaa ei ole Suomesta aikaisemmin löydetty.

Vaikka fossiili on vain yksittäinen luunkappale, sen perusteella suomalaistutkijat pystyivät päättelemään hämmästyttävän paljon sekä luun muinaisesta kantajasta että sen elinympäristöstä.

Kärpäsestä härkänen, eli kuinka nisäkkäistä tuli jättiläisiä

Suuri on kaunista, vai kuinkas se menee? Eläinten koon evoluutio  on kiehtova aihe. Koko vaikuttaa eläimen elintoimintoihin ja rajoittaa esimerkiksi sen ravintoa ja käyttäytymistä mielenkiintoisilla tavoilla, jotka näyttävät tututkin eläimet aivan uudessa valossa (kuva: Ville Sinkkonen).

Suomalaispaleontologi Juha Saarisen ja kollegoiden uunituoreessa tutkimuksessa selviteltiin nisäkkäiden koon kehitystä koko niiden valtakauden aikana, liitukauden lopusta ja dinosaurusten tuhosta nykypäivään. Siitä innostuin selvittämään nisäkkäiden kokoa ja sen muutoksia vähän laajemminkin. Miksi nisäkkäistä tuli dinosaurusten kadottua äkkiä niin paljon isompia, ja toisaalta, miksei se tapahtunut sen nopeammin? Ja miksi ylipäätään vaivautua kasvamaan isoksi?

Sri Lanka ja nisäkkäät

Tammikuisen Sri Lankan matkan kuvat ja luontohavainnot ovat olleet hetken tauolla, mutten suinkaan ole käsitellyt vielä kaikkia. Tällä kertaa vuorossa ovat nisäkkäät.

Villejä nisäkkäitä on vaikea päästä näkemään, olipa seutu mikä hyvänsä. Sri Lankassa nisäkkäiden näkeminen on opaskirjani mukaan sopivilla paikoilla huomattavan helppoa. Harmi kyllä olimme väärässä osassa saarta, emmekä päässeet käymään esimerkiksi hienoista safariajeluista tunnetussa Yalan kansallispuistossa. Nisäkkäiden lajimäärä jäi säälittävästi kymmenen tienoille saaren yli 80 lajista, mutta ne muutamat olivat mieleenpainuvia kokemuksia.

Kun norsut kutistuvat

On olemassa suuri joukko eliöitä, jotka ovat kiehtovuudestaan huolimatta aivan liian huonosti tunnettuja, tai ainakin huonosti popularisoituja. Silmissäni tähän kirjavaan joukkoon kuuluvat muun muassa monet sukupuuttoon kuolleet nisäkkäät: kun fossiileista puhutaan, dinosaurukset vievät aina kohtuuttoman osansa huomiosta. Viimeisten 65 miljoonan vuoden aikana myös nisäkkäistä on kehittynyt suuri joukko aivan ällistyttäviä muotoja sarvekkaista jyrsijöistä jättiläismäisiin lihaa syöviin sorkkaeläimiin ja sarvipuoliin hanka-antilooppeihin. Eksoottisimpaan päähän kuuluvat myös kääpiönorsut, jotka ansaitsevat lähemmän esittelyn jo silkan sympaattisuutensa vuoksi.

Elephas falconeri Sisiliasta; vertailun vuoksi vieressä Välimeren seudun pienikokoinen susi.