Parhaan lemmikin jäljillä, osa 2: hyvinvointi

Mitä koiran hyvä elämä sisältää?

Tämän artikkeliparin ensimmäisessä osassa vertailimme eri lemmikkieläinten ruokinnan ja hoidon hiilijalanjälkeä ja muita lemmikkibisneksen luonnolle ja ympäristölle tuottamia haittoja.

Toinen, vielä vaikeampi kysymys lemmikinpidon etiikassa on, kuinka itse lemmikin tarpeet ja hyvinvointi toteutuvat – ja mikä on riittävä hyvinvoinnin taso. Aihe on pinnalla, koska eläinsuojelulain suunnitteilla olevan uudistuksen mukana on puhuttu lemmikiksi sopimattomien lajien kielloista joko positiivi- tai negatiivilistan avulla.

Mitkä eläimet siis voivat hyvin lemmikkeinä, ja kuinka sitä voidaan mitata? Katsotaanpa.

Parhaan lemmikin jäljillä, osa 1: ympäristövaikutukset

Karkea vertailu erilaisten lemmikkien vuosittaisesta hiilijalanjäljestä. Koira ja kissa perustuvat tutkimustietoon, muut hyvin epätieteellisiin laskelmiin. Kuvaajassa on otettu huomioon vain lemmikkien ruoka ja sähkönkulutus, ei esim. tarvikkeita. Akvaariokalan kohdalla on arvio 90-litraisen akvaarion päästöistä, ja torakoissa 100-200 yksilön populaation. Muut ovat yksilötasolla.

Viime aikoina lemmikinpidon ongelmista on puhuttu paljon. Vuoroin otsikoihin ovat nousseet lemmikkien hiilijalanjälki, karkaaminen vieraslajeiksi, ylijalostuksen ja sisäsiitoksen tuottama kärsimys, eläinten hyvän elämän tarpeet ja esimerkiksi hylättyjen kissojen valtava määrä.

On lemmikeissä paljon hyvääkin. Ne edistävät mielenterveyttä, suojaavat allergioilta, lisäävät liikuntaa ja toivottavasti myös opettavat eläimistä välittämistä.

Eläimiä voi kuitenkin pitää monella tavalla, ja lajivaihtoehtojakin on satamäärin. Millainen lemmikki on eettisin, ekologisin ja muutenkin paras? Minun tekee tietenkin heti mieli julistaa voittajaksi oma suosikkini kesyrotta, mutta tutkitaan nyt ensin. Aloitetaan lemmikkien ympäristövaikutuksista. Onko tullut aika syödä koira, kuten kymmenen vuoden takainen kohukirja ehdotti?

Fossiilijahdissa Englannissa, osa 3

Osa 1, osa 2.

Kahdessa edellisessä osassa matkasimme pitkin Englannin (ja vähän Walesinkin) maaseutua keräämässä fossiileja. Löydöt olivat peräisin triaskaudelta oligoseenikaudelle ulottuvalta parinsadan miljoonan vuoden ajanjaksolta, jolloin Englannin ilmasto oli lämpöinen ja havupuiden katveessa kulkivat enemmän tai vähemmän oudot krokotiilieläimet.

Tässä viimeisessä osassa hyppäämme ajassa eteenpäin vielä reilut parikymmentä miljoonaa vuotta, aina jääkausiajan kylmille aroille. Menemme kyläilemään jääkautisten ihmisten, mammutinmetsästäjien ja kannibaalien, koteihin. Matkaan mahtui kaksi yleisölle avointa luolaa: Devonissa sijaitseva Kent’s Cavern ja Gough’s Cave Somersetissa. Suosittelen molempia lämpimästi!

Viikon pieni ihme: miksi koirantassut tuoksuvat popcornilta?

Kuva: Pixabay.

Moni koiranomistaja on huomannut, että lemmikin tassujen anturat tuoksuvat popcornilta, nachoilta tai joltain muulta suolaiselta herkulta – siis ainakin silloin, kun niillä ei ole äskettäin tallusteltu koirankakassa.

Harmi kyllä tiedeyhteisö on toistaiseksi jättänyt tämän merkittävän ilmiön tutkimatta, mutta saatavilla on sentään valistuneita arvauksia tuoksun lähteestä. Se liittyy, no, jalkahikeen.

Petomainen mopsi, puujalkakettu ja muut nurinkuriset koiraeläimet

Pensaskoiria. Kuva: Josh More / Flickr.

Etelä-Amerikassa koiraeläimet tuntuvat tekevän kaiken päinvastoin kuin pitäisi. Siellä koiraeläimiä on ollut kaikkein lyhimmän ajan, mutta silti ne ovat monimuotoisempia kuin missään muualla.

Muualla isot koiraeläimet ovat petoja ja pienet kaikkiruokaisia, täällä päinvastoin. Muualla kesyt koirat kukoistavat ja villit erämaan eläimet ovat uhanalaisia, mutta Etelä-Amerikassa juuri kesyt on hävitetty maan päältä. Mikä koiramaailman hölmöläisten kylä tämä oikein on?

Mikä, jos mikään, on koira? Osa 4, koiraa karvoihin katsominen

Pitkälle on tultu. Bulldoggi 1790-luvulla ja nyt. Kuvat: Public Domain/Wikipedia.

Osa 1, koiran juurilla

Osa 2, ”se yrittää dominoida”

Osa 3, roskisdyykkarista herkuttelijaksi

Eksoottiset lemmikit, kuten liskot, papukaijat tai akvaariokalat, näyttävät usein samalta kuin niiden villit lajitoveritkin – eivätkä muutenkaan eroa niistä muuten kuin elinpaikaltaan. Jos niistä on jalostettu muunnoksia, ne ovat yleensä suhteellisen pieniä eroja värissä, evien koossa tai koossa.

Mitä pidemmälle eläin on kantamuodostaan jalostettu, sitä useammin harrastajien kuulee osoittavan huolta sen aiheuttamista haitoista, kuten jättikokoisten englantilaisten undulaattien lyhyestä eliniästä tai huntueväisten seeprakalojen uintivaikeuksista.

Kuinkahan tätä ajattelua voisi soveltaa koiraan? Miltä näyttää luonnonmuotoinen koira, vai onko sellaista olemassakaan?

Mikä, jos mikään, on koira? Osa 3, roskisdyykkarista herkuttelijaksi

Osa 1: koiran juurilla

Osa 2: ”se yrittää dominoida”

Osa 4: koiraa karvoihin katsominen

Suurimman osan historiaansa koira lienee ollut ihmisasutuksen liepeillä elävä eläin, joka ansaitsi ruokansa tekemällään työllä: vartioimalla ja metsästämällä. Evääksi oli tarjolla sitä, mitä ihmisiltä sattui liikenemään ja mitä koirat onnistuivat itse pyydystämään.

Koirien hyvinvointiin kiinnitetty intohimoinen huomio on uusi ilmiö. Se tarkoittaa, että ihmisen paras ystävä saa vihdoinkin ansaitsemaansa rakkautta ja huolenpitoa, ja toivottavasti myös sille sopivaa ravintoa. Jos lähestytään taas asiaa biologian kautta, mikä mahtaa olla koiran luonnollinen ruokavalio?

Mikä, jos mikään, on koira? Osa 2, ”se yrittää dominoida”

Osa 1: koiran juurilla

Osa 3: roskisdyykkarista herkuttelijaksi

Osa 4: koiraa karvoihin katsominen

Jos koira on susi, sen kanssa täytyy kommunikoida susien kielellä. Koiranomistajien keskuudessa on vuosikymmeniä elänyt käsitys, että susilla on jäykkä, hierarkkinen arvojärjestys, jonka ympärillä niiden elämä pyörii. Tästä on päätelty, että koirien ongelmakäyttäytyminen yleensä johtuu siitä, ettei ihminen ole ollut sille tarpeeksi selkeä alfayksilö, laumanjohtaja.

Mutta mikähän on totuus? Onko koira yhtä hierarkkinen kuin susi – ja kuinka hierarkkinen susi sitten oikeasti on?

Mikä, jos mikään, on koira? Osa 1, koiran juurilla

Osa 2: ”se yrittää dominoida”

Osa 3: roskisdyykkarista herkuttelijaksi

Osa 4: koiraa karvoihin katsominen

Maailmassa on arviolta viisisataa miljoonaa koiraa, joiden perheenjäseninä elää suunnilleen yhtä monta ihmistä. Koirien kanssa harrastetaan ja työskennellään, niitä jalostetaan ja kasvatetaan, tutkitaan ja syödäänkin. Eipä ihme, että ihmisen paras ystävä on hyvä kasvualusta kiivaille riidoille, jyrkille koulukunnille ja intohimoisille näkemyksille. Toisaalta koiraa on myös pidetty itsestäänselvyytenä, jota ei ole ennen viime aikoja juurikaan tieteellisesti tutkittu.

Eksoottisten lemmikkien kohdalla lähtökohta eläimen tarpeiden täyttämiselle on ymmärtää, millainen eläin oikein on kyseessä. Millainen on sen biologia, luonnollinen elinympäristö ja luontainen käyttäytyminen? Tässä artikkelisarjassa sovellan samaa ideaa koiraan. Mitä tiede osaa kertoa siitä, mikä koira oikein on? Aloitetaan koiran alkuperästä.

Tarinoita tervahaudoista

La Brean jääkausiajan eläimiä. Charles R. Knightin maalaus vuodelta 1921.

Yhdeksän tuhatta vuotta sitten nuori nainen ja hänen koiransa upotettiin tervaiseen hautaan siellä, missä nyt kohoavat Los Angelesin pilvenpiirtäjät.

Rancho La Brean tervahaudat Los Angelesissa ovat oikeastaan asfalttijärviä eli luonnollisia maaöljyn lähteitä. Nainen, joka kuoli pari-kolmikymppisenä tai ehkä vähän nuorempana, ja kettuterrierin kokoinen koira haudattiin sinne hautajaismenojen saattelemina.

Millainen mahtoi olla La Brean naisen tarina? Tervahaudat ovat 40 000 vuoden olemassaolonsa aikana vaatineet miljoonien eläinten hengen. Nyt niistä kaivetut tummiksi värjäytyneet luut kertovat kiehtovia tarinoita Pohjois-Amerikan jääkaudelta ennen ja jälkeen La Brean naisen ja hänen kansansa saapumisen.