Koronaviruspandemia on luontosuhdekriisi

Muurahaiskävyt ovat laajan ja tuhoisan salametsästyksen kohde – ja uusi koronavirus tarttui ihmisiin mahdollisesti niistä. Kuva: David Brossard / Flickr. CC 2.0 -lisenssi.

Opiskelin yliopistossa ekologiaa. Se on monihaarainen tieteenala, jolle ovat ominaisia lukemattomat monimutkaiset syiden ja seurausten suhteet. Luennoitsijoilla oli tapana sanoa, että ekologian ainoa luonnonlaki on ”kaikki vaikuttaa kaikkeen”.

Ikävä kyllä meneillään oleva pandemia – joka tätä kirjoittaessa on virallisten lukujen mukaan vaatinut yli puolen miljoonan ihmisen hengen – on ekologinen kriisi, samoin kuin muutkin meneillään olevat ja orastavat maailmanlaajuiset kriisit. Niiden monimutkaisuutta ei varsinaisesti helpota se, että ne kytkeytyvät erottamattomasti ihmisten talouteen ja yhteiskuntaan, jotka myös ovat suunnattoman monimutkaisia.

Pandemian ja sen tuhoisuuden takana on monimutkainen vaikutusten vyyhti, mutta pohjimmiltaan siihen on yksi syy: luonnon ja eläinten häikäilemätön hyväksikäyttö.

Viikon tiedeuutinen: räikeiden nokikananpoikien arvoitus

Arvoituksellinen amerikannokikanaperhe. Kuva: ”Mike” Michael L. Baird / Wikimedia Commons. CC 2.0 -lisenssi.

Useimpien lintujen poikasilla on enemmän tai vähemmän ruskeankirjava suojaväri, jonka ansiosta lentokyvyttömät nuorukaiset ovat paremmassa turvassa saalistajilta.

Nokikanat eivät selvästikään ole kuulleet tästä ideasta. Niiden poikasilla on hiilenmustia ja leimuavan oransseja untuvia, punainen nokka ja kalju, punamusta päälaki. Ne näyttävät kuin pilapiirroksesta karanneilta ja ovat räikeä vastakohta tyylikkään mustavalkoisille vanhemmilleen. Miksi ihmeessä?

Hukka perii ilman hukkaa

Mitä yhteistä on leijonalla, maakotkalla  ja valkohailla? Paitsi paikka ravintoketjun huipulla, suuria petoja yhdistää myös hankala suhde ihmiseen. Erityisesti eurooppalaiseen kulttuuriperintöön kuuluu petoviha: pedot on keskiajalta saakka katsottu vahinkoeläimiksi, joiden hävitys viimeiseen karvaturriin saakka on vain hyvä työ, suorastaan kansalaisvelvollisuus (kuva: elandin ja leijonan luurangot Oklahoman osteologian museosta, Wikipedia).

Velvollisuuden täyttämiseen on kannustettu tapporahoilla. Suomessakin on niitä maksettu vuodesta 1647 aina vuoteen 1975 saakka. Ihan pelkkänä hyväntekeväisyytenä petoja ei kuitenkaan vainottu, vaan takana oli myös taloudellinen hyöty. Ajateltiin, että suurpetojen hävitys paitsi suojelee karjaa, myös kasvattaa riistaeläinten kantoja. Paikoin yritys on onnistunut: kokonaisia seutuja on puhdistettu suurpedoista.

Seuraukset eivät ole kuitenkaan olleet ihan sitä mitä odotettiin, vaan joko päinvastaiset tai jollakin muulla tavalla tyystin järjettömät. Miksi ilveksen katoaminen laskee monien sen saaliseläinten kantoja? Entä mitä ihmeen tekemistä susien määrällä on jokien kalakantojen kanssa?

Nisäkästieteen päivillä

Olin viikonloppuna ihan oikeassa tieteellisessä seminaarissa: Suomen nisäkästieteellisen seuran järjestämillä Nisäkästieteen päivillä. Olihan se omalla tavallaan hienoa: paikalla olivat kaikki alan suomalaiset huiput, ja opin paljon niin nisäkkäistä kuin nisäkästutkijoista. Samalla pääsin tutustumaan Lammin biologista asemaa ympäröivään upeaan maastoon.

Tässä kerron lähinnä yksittäisiä mieleen jääneitä kokemuksia, uusia jännittäviä tiedonmurusia ja ajatuksia.

Kalat: paljon enemmän kuin uivaa ruokaa

”Kala” on yksi niistä termeistä, joiden kohdalla kaikki tietävät mistä puhutaan, mutta kukaan ei oikein osaa antaa suoralta kädeltä pätevää määritelmää. Kalat ovat jotakin, mitä syödään, pyydetään vapaa-ajan harrastuksena ja ihaillaan akvaarioissa. Mutta mitä, ja millaisia, ne ihan oikeasti ovat?

(Kuvassa on punapäätetroja, Hemigrammus bleheri ja punasuutetroja H. rhodosromus, kuva omani)