Dinosaurusjoulu, osa 1: paljonko oikeastaan tiedämme dinosauruksista?

Tänä vuonna joulunalus on dinosaurusten aikaa! Ensimmäinen oma kirjani, Dinosaurusten aika selkokielellä, ilmestyy joulukuun alussa. Kirjan viimeistelyn lisäksi olen pitkin syksyä vieraillut studiolla juttelemassa dinosauruksista joulukuussa ilmestyvää podcastia varten. Tämän kunniaksi julkaisen blogissa pienen juttusarjan näistä muinaiseläimistä kiehtovimmista, tai ainakin kuuluisimmista.

Yksi podcastissa esitetyistä kysymyksistä oli se, kuinka hyvä kuva meillä oikeastaan on dinosauruksista. Onko niiden evoluution iso kuva jo selvillä? Millaisia ovat suurimmat aukot tiedoissa? Se ansaitsee vähän studiossa antamaani perusteellisemmankin vastauksen, ja tässä se tulee.

Vuosikymmen planeetanihmeiden matkassa

2010-luku hipoo loppuaan, ja sosiaalisessa mediassa on viime aikoina jaettu erilaisia haasteita, joissa ihmiset kertovat, mitä ovat saaneet aikaan kuluneen vuosikymmenen aikana. Tajusin, että kymmenen vuotta sitten päätin mikä minusta tulee isona, ja sitten toteutin sen.

Ei ole sattumaa, että myös tämä blogi on juuri täyttänyt kymmenen vuotta (ensimmäinen artikkeli, joka käsitteli tietenkin dinosauruksia, on joulukuulta 2009). Blogin perustaminen oli ensimmäinen kokeilu, olisiko minusta tieteen yleistajuistajaksi, ja sillä matkalla olen siitä saakka ollut.

Tetzoocon: dinosauruksia ja ihmisiä Lontoossa

Paul Glynnin veistoksia paleotaidenäyttelystä.

Lokakuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna suuntasimme puolisoni kanssa vähän epätavalliselle lomalle. Tai ehkä työmatkalle, en ole aivan varma. Suuntana oli taas Lontoo (vitsailemme siitä, että emme koskaan pääse Englantia kauemmas – mutta onhan se suhteellisen ilmastoystävällinen kohde verrattuna vaikka Thaimaahan). Osallistuimme viikonlopun mittaiseen Tetzoocon-tapahtumaan.

Tämä on matkakertomus eläintiedenörtin taivaasta.

Tunturikasvikurssilla

Sain tänä vuonna kaikkien aikojen syntymäpäivälahjan: ilmoittautumisen Lapinkävijät Owlan järjestämälle viikon pituiselle tunturikasvikurssille Kilpisjärven biologiselle asemalle.

Niinpä käänsin heinäkuun alussa nenän kohti pohjoista ja vietin kiehtovan, helteisen viikon kolmen valtakunnan tuntureilla. Tunturi-Lapin luonto ja kasvillisuus ovat paljon moninaisemmat kuin kauempaa voisi päätellä! Tässä kuvia, tiedonmurusia ja vinkkejä jännittävistä luontokohteista muillekin Lapin luontoon hurahtaneille. Ja toki niillekin, jotka eivät ole vielä hurahtaneet.

Paluu blogitauolta

Pieni yksityiskohta Kuopion luonnontieteellisen museon maaliskuussa aukeavasta näyttelystä.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille!

Töiden kanssa on viime aikoina pitänyt kiirettä, mutta vasta kun eräs pitkäaikainen lukija lähetti viestin ja kysyi, onko Erään planeetan ihmeitä jäänyt tauolle, tajusin kuinka pitkä aika edellisestä artikkelista onkaan. Lupasin ryhdistäytyä, ja tässä sitä nyt ollaan. Lähipäivinä alan taas julkaista kunnollisia artikkeleita, mutta kerrattakoon tässä vähän kuulumisia.

Sadan linnun matkassa

Tänä vuonna kaikki kynnelle kykenevät tahot ovat järjestäneet erilaisia tähän päivään huipentuvia Suomi 100-teemaisia tempauksia. Osallistuin Birdlife Suomen lanseeraamaan 100 lintulajia -haasteeseen, jossa ideana oli kuluvan vuoden aikana löytää ja tunnistaa sata luonnonvaraista lintua.

Lintujen etsintä on mainio yllyke ulkoilla luonnossa ja opetella lajintunnistusta. Minullekin haaste on tuottanut reilusti kävelykilometrejä, hienoja luontokokemuksia ja uuden rutiinin kirjata havainnot muistiin. Sitä teen varmasti jatkossakin, sillä listoja olisi mielenkiintoista verrata vuosien välillä. Tänään on erityisen sopiva päivä julkaista ajatuksia ja kuvia matkan varrelta.

Kun lemmikinpito epäonnistuu

Olen pitänyt ja hoitanut elämäni aikana monenlaisia lemmikkejä, ja useimmat niistä – rotista niilinhaukiin ja leopardigekosta kummitussirkkoihin – ovat olleet ongelmattomia hoidokkeja, joille olen kokenut pystyväni tarjoamaan hyvän elämän. Nyt seuraava tarina on kuitenkin poikkeus.

Vajaa kolme vuotta sitten hankin ensimmäisen neitokakaduni, ja tämän lajin kanssa pieleen meni aivan kaikki. En tiedä, mitä tästä tarinasta pitäisi oppia, jos mitään – selvästikin monilla muilla menee kakadujensa kanssa mainiosti, joten kyse ei ehkä ole siitä, etteikö laji sopisi lemmikiksi, vaikka sitäkin olen kyllä miettinyt. Ehkä tämä on kuitenkin esimerkki siitä, kuinka perehtymisestä ja hyvästä yrityksestä huolimatta elämä eläinten kanssa joskus voi mennä päin mäntyä, ja kuinka kodinvaihtajan kanssa voi tulla ylimääräisiä yllätyksiä.

Fossiilijahdissa Englannissa, osa 3

Osa 1, osa 2.

Kahdessa edellisessä osassa matkasimme pitkin Englannin (ja vähän Walesinkin) maaseutua keräämässä fossiileja. Löydöt olivat peräisin triaskaudelta oligoseenikaudelle ulottuvalta parinsadan miljoonan vuoden ajanjaksolta, jolloin Englannin ilmasto oli lämpöinen ja havupuiden katveessa kulkivat enemmän tai vähemmän oudot krokotiilieläimet.

Tässä viimeisessä osassa hyppäämme ajassa eteenpäin vielä reilut parikymmentä miljoonaa vuotta, aina jääkausiajan kylmille aroille. Menemme kyläilemään jääkautisten ihmisten, mammutinmetsästäjien ja kannibaalien, koteihin. Matkaan mahtui kaksi yleisölle avointa luolaa: Devonissa sijaitseva Kent’s Cavern ja Gough’s Cave Somersetissa. Suosittelen molempia lämpimästi!

Fossiilijahdissa Englannissa, osa 2

Osa 1, osa 3.

Juttusarjan edellisen osan lopuksi matkasimme haikein mielin Isle of Wightilta takaisin pääsaarelle, laukut jo lupaavasti fossiililöydöistä pullistellen.

Seuraavaksi ajelimme läpi New Forestin kansallispuiston (joka on sikäli osuvasti nimetty, että se ei ole metsää, vaan enimmäkseen nummea) ja kumpuilevan englantilaisen maaseudun, jossa jokainen kylä oli kuin uusi kopio Emmerdalen lavasteista.

Nyt tiedossa on ammoniitteja ja merimatelijoita Jurassic Coastilla, auringossa palanutta ihoa, eksoottisia vieraslajeja ja visiitti Walesin dinosaurusten pariin.

Fossiilijahdissa Englannissa, osa 1

Osa 2, osa 3.

Vietimme puolisoni kanssa toukokuun viimeisen viikon Englannissa Björn Kurtén -klubin maastoekskursiolla. Meidät otettiin ystävällisesti mukaan, vaikka emme olekaan suoraan tekemisissä Helsingin yliopiston kanssa. Seitsemän hengen seurueemme vietti kahdeksan päivää kiertäen eteläisen Englannin fossiilikohteita. Palasimme matkalta uupuneina, pinttyneen likaisina ja vähän ruhjeilla, mutta onnellisina ja laukut fossiileja täynnä. Oli meillä mukana jopa yksi dinosauruksen palanen.

Tämä artikkeli on ensimmäinen osa matkakertomusta. Esihistoria muuttuu ihmeellisellä tavalla konkreettiseksi, kun sen kirjaimellisesti näkee kerroksina silmiensä edessä! Tällaista fossiilimatkailua voin lämpimästi suositella muillekin, eikä siihen tarvita paleontologin koulutusta.