Osa 3: roskisdyykkarista herkuttelijaksi
Osa 4: koiraa karvoihin katsominen
Maailmassa on arviolta viisisataa miljoonaa koiraa, joiden perheenjäseninä elää suunnilleen yhtä monta ihmistä. Koirien kanssa harrastetaan ja työskennellään, niitä jalostetaan ja kasvatetaan, tutkitaan ja syödäänkin. Eipä ihme, että ihmisen paras ystävä on hyvä kasvualusta kiivaille riidoille, jyrkille koulukunnille ja intohimoisille näkemyksille. Toisaalta koiraa on myös pidetty itsestäänselvyytenä, jota ei ole ennen viime aikoja juurikaan tieteellisesti tutkittu.
Eksoottisten lemmikkien kohdalla lähtökohta eläimen tarpeiden täyttämiselle on ymmärtää, millainen eläin oikein on kyseessä. Millainen on sen biologia, luonnollinen elinympäristö ja luontainen käyttäytyminen? Tässä artikkelisarjassa sovellan samaa ideaa koiraan. Mitä tiede osaa kertoa siitä, mikä koira oikein on? Aloitetaan koiran alkuperästä.
Koiran juuret johtavat jääkausiaikaan ja suteen (Canis lupus). Tämäkään ei ole pitkään ollut itsestäänselvä fakta. Esimerkiksi eläintieteilijä Konrad Lorenz oli vielä 50-luvulla varma, että osa koirista polveutuu sudesta, toiset puolestaan sakaaleista. Dna-testaus on sittemmin vienyt ajatukselta pohjan. Koira on kotisusi, siitä ei minnekään pääse.
Koiran kesyttämisen eli domestikaation tarkka aika ja paikka ovat vielä auki, mutta vaikuttaa siltä, ettei se suinkaan ollut yksi ja kerralla ohi ollut tapahtuma. Dna-sukupuissa eri alueiden sudet ja koirat ovat suloisesti sekaisin, mikä viittaa siihen, että joko ne ovat risteytyneet kohtalaisen tiuhaan, tai vaihtoehtoisesti koira on kesytetty useita kertoja eri susipopulaatioissa – tai sekä että.
Tässä kokonaisiin mitokondriogenomeihin perustuvassa sukupuussa modernit koirat jakautuvat neljään eri sukuhaaraan (A, B, C ja D), jotka näyttävät olevan läheisempää sukua eri alueiden susille kuin toisilleen. Pienimmässä sukuhaara D:ssä ovat skandinaaviset pystykorvat, eli jämtlanninpystykorva ja harmaanorjanhirvikoira. Myös suomenpystykorva todennäköisesti kuuluu tähän porukkaan.
Muihin nykyiset rodut näyttävät sijoittuvan jotensakin umpimähkään: A:ssa on basenjeja, mäyräkoiria, cockerspanieleita, siperianhuskyja ja mopseja, B:ssä springerspanieleita, cockerspanieleita, bassetteja ja kultaisianoutajia sekä C:ssä saksanpaimenkoiria, pitbullterriereitä ja jälleen yksi cockerspanieli.
Ei mitään järkeä? Totta. Koirien juurten selvittely on vielä pahasti kesken. Mitokondrio-dna periytyy ainoastaan äitilinjaa pitkin, joten se ei välttämättä yksin kerro paljonkaan todellisista sukulaisuussuhteista.
Koiran alkuperää selvittävät tutkijat jakautuvat kolmeen koulukuntaan (joiden mukaan koiran alkukoti on joko Eurooppa, Lähi-Itä tai Itä-Aasia), eivätkä he olleet aiemmin edes puheväleissä. Nyt he ovat ylittäneet erimielisyytensä ja tekevät massiivista yhteistyöhanketta, jossa ehkä jo tänä vuonna selviää, millainen koiran tarinan alku oikein oli.
Joka tapauksessa tällä hetkellä vanhimmat kesyjen koirien luut ovat viime jääkaudelta: Belgiasta 36 000 ja Venäjän Altaivuorilta 33 000 vuoden takaa. Ne on mahdollista tunnistaa susista, koska pentumaiset kasvonpiirteet ovat niillä säilyneet aikuisuuteen. Kuono on lyhyempi, hampaat pienemmät ja otsapenger korkeampi kuin tavallisilla susilla. Varmuutta ei ole, onko näillä ihka ensimmäisillä kotieläimillä mitään yhteyttä nykyisiin koiriin vai olivatko ne sittemmin sammunut varhainen domestikaatiokokeilu.
Tämä asettaa koiran synnyn samaan ajankohtaan monen mielenkiintoisen tapahtuman kanssa. Juuri näihin aikoihin kivikauden ihmiset – cro magnonin ihmiset – maalasivat taidokkaita luolamaalauksia Euroopassa. Manner oli muuttumassa villistä Serengetistä ihmisen maisemaksi: viimeiset merkit luolahyeenoista, neandertalinihmisistä, pohjannorsuista ja sapelihammaskissoista ovat noin 30 000 vuoden takaa. Luolakarhut, leijonat ja irlanninhirvet selvisivät jokusen vuosituhannen pidempään. Ilmasto myllersi rajusti, jäätiköt levisivät ja vetäytyivät jälleen. Mikä oli syy, mikä seuraus, ja kuinka tämä kaikki liittyy koiraan? Siinäpä Sherlockin veroinen arvoitus.
Jääkausiajan hierarkiassa susi ei ollut samanlainen ravintoketjun huippu kuin nyky-Euroopassa, vaan yksi suurpetojen sarjan pahnanpohjimmaisista. Se hävisi koossa ja voimassa niin leijonille, hyeenoille, karhuille kuin sapelihammaskissoillekin. Niinpä suden oli haettava voimaa laumasta. Liittyivätköhän sudet ihmisen laumaan samasta syystä, lainatakseen keihästä kantavan vahvemman pedon suojelusta? Olivatko susi ja ihminen niin tehokas tiimi, että ne syrjäyttivät jääkauden suuret pedot ja kaatoivat viimeisenkin mammutin? Kenties. Joka tapauksessa koiran todellinen alkuperä lienee monimutkaisempi kuin suloinen tarina kivikauden metsästäjän kotiin tuomista sudenpennuista, jotka perhe sitten kasvatti ensimmäisiksi koiriksi. Vaikka on niinkin saattanut joskus käydä.
Kuinka alkuun sitten päästiinkään, pian ihminen alkoi luoda sudesta koiraa omaksi kuvakseen. Kuten ihminen, koirakin on voimakkaasti neoteeninen eli poikasen piirteitä aikuisuuteen säilyttävä ja kantaa tunnusomaisia domestikaatiosyndrooman eli kesyyntymisen oireyhtymän piirteitä.
Kuten kirjoitin vajaa vuosi sitten Hesarissa, suurimman osan sutta ja koiraa erottavista piirteistä (eli domestikaatiosyndroomasta) voi selittää yhdellä mekanismilla: hermostopienan kehityksen viivästymisellä alkionkehityksen aikana. Se aiheuttaa yhdellä iskulla kasvonpiirteiden ja aivojen pentumaisuuden, mutta myös valkoiset laikut turkissa, luppakorvat, lyhyet raajat ja kippurahännät.
Domestikaatio tekee eläimestä monella tavalla helpomman kumppanin ihmiselle. Sosialisaatioikkuna pitenee, eli pennulla on enemmän aikaa sosialisoitua emonsa ja sisarustensa lisäksi myös ihmisiin ennen kuin sen käsitys ”meistä” lukkiutuu. Hermostopienan hidastuminen viivästää taistele tai pakene -reaktioita säätelevän parasympaattisen hermoston ja stressihormoneja erittävien sisäeritysrauhasten kehitystä, mikä tekee etenkin pennuista, mutta myös aikuisista, selvästi vähemmän arkoja ja paremmin stressiä sietäviä. Myös taipumus aggressiivisuuteen pienenee.
Vaikka muutos on kokonaisvaltainen, se ei selvästikään ole hidas tai kovinkaan vaikea tuottaa. Suden lisäksi domestikaation on kokenut ainakin kaksi muutakin koiraeläinlajia. Tulimaan alkuperäisasukkaiden ”koirat” olivat todellisuudessa kesyjä andienkettuja (Pseudalopex culpaeus). Siperialaisessa tieteellisessä kokeessa puolestaan kesytettiin kettu (Vulpes vulpes). Ensimmäiset täysin kesyt koirankaltaiset ketut saatiin aikaan vain neljässä sukupolvessa! Ei olisikaan ihme jos osoittautuisi, että koirankin ovat kesyttäneet itsenäisesti useat ihmisryhmät eri puolilla maailmaa.
Jotain koira on matkan varrella menettänyt: älyä. Wienin lähellä sijaitseva Wolf Science Center (WSC) on kunnostautunut koirien ja susien henkisiä kykyjä mittaavissa vertailevissa tutkimuksissa. Tämäntyyppisissä tutkimuksissa on usein ollut koiran eduksi pelaavia käytännön ongelmia. Koirat ovat esimerkiksi saaneet ratkoa älypähkinöitä sisätiloissa yhdessä omistajansa kanssa, kun taas susia on pidetty turvallisuussyistä ulkona ja aidan takana. WSC:ssä sen sijaan on kasvatettu laumat koiria ja susia tismalleen samalla tavalla: pentuina ihmisperheessä, sittemmin laumoina suurissa aitauksissa. Sivumennen sanoen koirat ovat unkarilaisilta löytöeläintaloilta pentuina pelastettuja sekarotuisia. Jotta tehtävät olisivat susille ja koirille tasavertaisia, tutkijat valitsivat suunnilleen sudenkokoisia koiria.
Tutkimuksissa on käynyt ilmi esimerkiksi, että koirilla on aivan erityisen kehno laskupää. Kun ne joutuivat laskemaan makkaranpaloja ja valitsemaan enemmän herkkuja sisältävän säiliön, jo niinkin helppo lasku kuin yhden ja neljän makkaranpalan erottaminen toisistaan tuotti niille vaikeuksia. Sen sijaan susilla ei ollut pienintäkään hankaluutta valita suurempaa palkintoa. Susilla on kuitenkin heikompi itsehillintä.
On jopa esitetty näkemys, että koiran surkea laskupää ja ihmisen aivan yhtä säälittävä hajuaisti olisivat saman kolikon eri puolia: kumpikin laji on voinut koiran ja ihmisen työnjaon turvin keskittyä omiin vahvuuksiinsa.
———————————————————————
Aikaisemmin tässä blogissa:
Viikon outo eläin: kirjava kettu (Tulimaan asukkaiden kesyistä ketuista)
Siperian luppakorvaiset ketut (venäläiskokeen kesyistä ketuista ja domestikaatiosta)
Mammuttiarolta näyttelykehään (Tiina Raevaaran Koiraksi ihmiselle -kirjan arvio)
Lähteitä ja lisätietoa:
Wolf Science Center -tutkimusryhmän kotisivut. Mm. ilmaiseksi ladattavia tieteellisiä julkaisuja.
Thallman ym. 2013: Complete Mitochondrial Genomes of Ancient Canids Suggest a European Origin of Domestic Dogs. Science. (kokonaan luettavissa Sciencen opetusmateriaalisivustolla). Artikkelin lisämateriaali (mm. täydellinen luettelo koiraroduista) on ladattavissa täällä.
Ovodov ym. 2011: A 33,000-Year-Old Incipient Dog from the Altai Mountains of Siberia: Evidence of the Earliest Domestication Disrupted by the Last Glacial Maximum. PLoS ONE.
Science News: Solving the mystery of dog domestication.
Science News: Did dogs help drive mammoths to their graves?
Helsingin Sanomat: 150 vuotta vanha arvoitus ratkesi: Näin sudesta tuli kiltti, tyhmä ja luppakorvainen koira.
The Conversation: Why so many domesticated mammals have floppy ears?
Wilkins ym. 2014: The “Domestication Syndrome” in Mammals: A Unified Explanation Based on Neural Crest Cell Behavior and Genetics. Genetics. (vapaasti luettavissa)
Tiina Raevaara (2011): Koiraksi ihmiselle. Teos.
planeetanihmeet.wordpress.com 
Yksi ajatus artikkelista “Mikä, jos mikään, on koira? Osa 1, koiran juurilla”