Mikä, jos mikään, on koira? Osa 2, ”se yrittää dominoida”

aatto_1_pieni

Osa 1: koiran juurilla

Osa 3: roskisdyykkarista herkuttelijaksi

Osa 4: koiraa karvoihin katsominen

Jos koira on susi, sen kanssa täytyy kommunikoida susien kielellä. Koiranomistajien keskuudessa on vuosikymmeniä elänyt käsitys, että susilla on jäykkä, hierarkkinen arvojärjestys, jonka ympärillä niiden elämä pyörii. Tästä on päätelty, että koirien ongelmakäyttäytyminen yleensä johtuu siitä, ettei ihminen ole ollut sille tarpeeksi selkeä alfayksilö, laumanjohtaja.

Mutta mikähän on totuus? Onko koira yhtä hierarkkinen kuin susi – ja kuinka hierarkkinen susi sitten oikeasti on? Jatka lukemista ”Mikä, jos mikään, on koira? Osa 2, ”se yrittää dominoida””

Mainokset

Mikä, jos mikään, on koira? Osa 1, koiran juurilla

koira

Osa 2: ”se yrittää dominoida”

Osa 3: roskisdyykkarista herkuttelijaksi

Osa 4: koiraa karvoihin katsominen

Maailmassa on arviolta viisisataa miljoonaa koiraa, joiden perheenjäseninä elää suunnilleen yhtä monta ihmistä. Koirien kanssa harrastetaan ja työskennellään, niitä jalostetaan ja kasvatetaan, tutkitaan ja syödäänkin. Eipä ihme, että ihmisen paras ystävä on hyvä kasvualusta kiivaille riidoille, jyrkille koulukunnille ja intohimoisille näkemyksille. Toisaalta koiraa on myös pidetty itsestäänselvyytenä, jota ei ole ennen viime aikoja juurikaan tieteellisesti tutkittu.

Eksoottisten lemmikkien kohdalla lähtökohta eläimen tarpeiden täyttämiselle on ymmärtää, millainen eläin oikein on kyseessä. Millainen on sen biologia, luonnollinen elinympäristö ja luontainen käyttäytyminen? Tässä artikkelisarjassa sovellan samaa ideaa koiraan. Mitä tiede osaa kertoa siitä, mikä koira oikein on? Aloitetaan koiran alkuperästä. Jatka lukemista ”Mikä, jos mikään, on koira? Osa 1, koiran juurilla”

Siperian luppakorvaiset ketut

1024px-Silberfuchs_06

Eilisessä Helsingin Sanomien artikkelissani kerroin uudesta hypoteesista, joka selittää, kuinka sudesta tuli koira. Jutussa liippaan lyhyesti venäläiskokeessa kasvatettuja täysin kesyjä kettuja, mutta tilanpuutteen vuoksi en tietenkään voinut kertoa niiden koko tarinaa. Onneksi pääsen kertomaan sen tässä.

Tämä postaus pohjautuu osaan laajemmasta artikkelista, jonka kirjoitin Canis-lehteen vuonna 2012. Toki se on päivitetty paremmin nykytietoa vastaavaksi. Sisällöltään enimmäkseen tätä liippaava artikkeli löytyy myös englanniksi Humming Dinosaur -blogistani.

Vuonna 1958 venäläinen geneetikko Dmitri Beljajev aloitti historiallisen kokeen. Uunituoreena Sytologian ja genetiikan instituutin johtajana hän lähetti nuoren avustajansa Ljudmila Trutin ostamaan virolaiselta turkistarhalta yhteensä 130 hopeakettua (eli kotoisen kettumme mustanhopeista versiota) ja alkoi jalostaa niitä kesyiksi (kuva: Zefram/Wikipedia). Jatka lukemista ”Siperian luppakorvaiset ketut”

Kissojen jäljillä

Eläinten kuningas, noitien kätyri, Narnian luoja, viheliäinen karjavaras, naisellisuuden symboli, pikkulintuja syövä tuholainen, hiiriä syövä hyötyeläin, egyptiläisten hedelmällisyyden jumalatar. Jos joku eläinryhmä on ihmisten mielissä herättänyt suuria tunteita, niin se on kissaeläinten heimo.

Nykyään eläviä kissaeläimiä on noin neljäkymmentä lajia. Kotikissasta tiikeriin, servaalista oselottiin ja kalastajakissasta karakaliin, niillä kaikilla on kissoille ominainen viehätyksensä. Niiden läheisimpiä sukulaisia ovat sivettieläimet, mungot ja hyeenat. Kissaeläimiä luonnehtivat omalaatuiset piirteet: sisäänvedettävät kynnet, notkea ruumis, lyhyt ja korkea kallo ja nystyräpintainen kieli. Ne ovat petoeläimistä hylkeitä lukuun ottamatta voimakkaimmin erikoistuneet lihansyöntiin. Niiden kielestä ovatkin kokonaan kadonneet makeaa aistivat makunystyrät ja niiden maksa on huonompi käsittelemään kasvimyrkkyjä kuin kaikkiruokaisempien petojen. Siksi aspiriini (jota saa muun muassa pajun kuoresta) on kissoille myrkyllistä, mutta koirille ei.

Mistä kissat oikein tulivat? Kurkistetaanpa niiden evoluutiohistoriaan. Tämä aihe on Riverianan toive vuosipäivähaasteen tiimoilta. Jatka lukemista ”Kissojen jäljillä”