Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Vesieläimet’ Category

lossy-page1-1280px-east_scotia_ridge_-_plos_biol_04-tif

Valkoisia rapuja ja nilviäisiä mustan savuttajan savupiipuilla. Paikan nimi on Ivory Tower. Kuva: Rogers ym. 2012/Plos Biology.

Oli varmaan yksi tieteenhistorian tyrmistyneimmistä hetkistä, kun sukellusvene DSV Alvinin valot ensi kertaa osuivat syvänmeren vulkaaniseen purkausaukkoon helmikuun 17. päivänä vuonna 1977. Tiedettiin, että merenpohjasta voi pulputa kuumaa, metallipitoista vettä, mutta kukaan oli tuskin osannut edes uneksia, että sen luona olisi elämää.

Mutta siellä ne olivat. Mikrobeja kasvoi paksuna mattona mustana savuavan aukon ympärillä, ja niiden yllä huojuivat jättiläiskokoiset putkimadot kuin puutarhaletkun pätkät. Sittemmin samanlaisia vulkaanisia syvänmeren keitaita on löydetty eri puolilta maailmaa. Niissä elää melkoinen ihmeiden eläintarha – elämää on jopa satatuhatta kertaa tiuhemmassa kuin ympäröivällä merenpohjalla, joskus kasoiksi saakka. Lajit ovat outoja, ja niin ovat maisematkin. Siitä kertovat savuttajille annetut mielikuvitukselliset nimet: Loki’s Castle, Eel City, Magic Mountain. (lisää…)

Read Full Post »

27103461970_ff497e6124_k

Ilvespari ranskalaisessa eläintarhassa. Kuva: Tambako the Jaguar / Flickr (CC 2.0-lisenssi).

”Monet eläimet elävät yksin, ja kontaktit muihin saman lajin yksilöihin rajoittuvat yleensä lyhyeen lisääntymisaikaan,” toteaa lapsena ahkerasti selaamani Koko perheen eläinkirja. Kasvoin käsityksessä, että ainakin suomalaiset petonisäkkäät (paitsi susi) ovat erakkoja, jotka kohtaavat lajitovereitaan vain lisääntyäkseen.

Lapsena ajatus harmitti minua. Olisin halunnut eläintenkin viettävän onnellisia hetkiä perheen ja ystävien kanssa. Sittemmin olen alkanut epäillä standardiselitystä muutenkin. Ovatko ilvekset ja villikissat, näädät ja saukot tosiaan erakkoja? Eivät oikeastaan, mutta totuus on kiehtovampi ja mutkikkaampi kuin osasin odottaakaan. (lisää…)

Read Full Post »

210552426_5e2f7194af_o

Tiktaalik-malli kurkistaa vedenpinnan yläpuolista maailmaa. Kuva: Brian Smith / Flickr (CC 2.0-lisenssi).

Kipuaminen vedestä kuivalle maalle on yksi elämän historian suurista harppauksista – ainakin meidän maaeläinten näkökulmasta. Kuinka ihmeessä kalat ensi kertaa nousivat ylös vesistä? Millaiset yhteiset juuret on ihmisellä ja salamanterilla?

Se ehtikin olla vuosisadan arvoitus. Jo 1900-luvun alussa tunnettiin kivihiilikauden maalla eläneet ”sammakkoeläimet”. Niiden esi-isiksi tiedettiin aikaisemmin devonikauden keskivaiheilla eläneet varsieväiset kalat. Välissä oli kuitenkin ammottava aukko, puuttuvien linkkien sarja. Devonikauden lopulla tapahtui jotain jännittävää, mutta mitä? (lisää…)

Read Full Post »

alkukalat_maija_karala

Valikoima alkukaloja ja niiden eläviä vastineita.

Puuttuva linkki selkärankaisten ja selkärangattomien eläinten välillä ei enää puutu, vaan niitä tunnetaan koko liuta. Me maaselkärankaiset, papukaijoista ihmisiin, olemme loppujen lopuksi vain pitkälle erikoistuneita kaloja. Ensimmäisten selkärankaisten eli kalojen alkuperä kertookin meidän kaikkien alkuperästä.

Ensimmäiset kalat elivät kambrikaudella, samoihin aikoihin kuin muidenkin tuttujen eläinryhmien monimuotoisuus räjähti. Ne eivät olleet paljon uivaa matoa kummempia (paleontologitkin nimittelevät niitä ”liiskatuiksi etanoiksi”). Kauemmas taaksepäin mentäessä loistokkuus vähenee entisestään: ensimmäiset kalat olivat omille teilleen karanneita toukkia. Viitteitä kalojen alkuperästä on etsitty sekä kambrikautisista fossiileista että nykyisistä ”elävistä fossiileista” – ja molemmista niitä löytyy. (lisää…)

Read Full Post »

Vee_poole_-_Začek

Virossa kuvattu euroopanmajava. Sven Začek/Wikimedia Commons.

Jos majavat olisivat kuolleet sukupuuttoon ja joku arvaisi fossiilien perusteella niiden elintavat oikein, ehdotukselle nauraisivat naurismaan aidatkin. Vai jyrsijä, joka kaataa täysikokoisia puita ja rakentaa niistä padon, joka voi näkyä avaruuteen saakka. Niin niin, ja seuraavaksi se varmaan kaivaa myös omat tukinuittokanavat?

Ajatus tähän Planeetanihmeiden suureen majavaepisodiin syntyi Järven tarina -elokuvaa katsoessa. Tutut suomalaiset eläimet helposti melkein unohtaa, kunnes näkee niiden käyttäytymistä isolla kankaalla. Hyvänen aika, meillähän on Suomessa tuollaisiakin!

(lisää…)

Read Full Post »

Tuatara

Henry-tuatara täyttää alkaneena vuonna 119 vuotta. Kuva: Knutschie/Wikimedia Commons.

Parin vuoden takaisen uutisen mukaan tutkijat löysivät maailman vanhimman eläimen – mutta tappoivat sen avatessaan simpukan kuoren. 507-vuotias islanninsimpukka (Arctica islandica) kuoriutui mätimunasta arviolta seitsemän vuotta sen jälkeen, kun Kolumbus löysi Amerikan. Se sai lempinimekseen Ming, synnyinhetkellään Kiinaa hallinneen dynastian mukaan.

Olisi melkoinen sattuma, jos tutkijoiden trooliin sattunut yksilö oikeasti oli Pohjois-Atlantin vanhin simpukka, mutta vanhin ihmisten käsiin päätynyt kuitenkin. Muutkin eläinten ikäennätykset ovat vaikuttavia. Vuonna 2009 Henry-tuatara, tuolloin 111-vuotias, tuli ensi kertaa elämässään isäksi. Vuonna 2007 pyydetyn grönlanninvalaan traanista löytyi harppuunankärki, joka oli jäänne noin 120 vuoden takaisesta pyyntiyrityksestä teollisen valaanpyynnin kulta-ajalta. Cookie-niminen arokakadu Illinoisissa täyttää tänä keväänä 83, mikäli elää vielä muutaman kuukauden.

Kun mennään Mingin ja Cookien kaltaisten tavanomaisten eläinten ulkopuolelle, vuosiluvut kasvavat huimiksi, mutta ikäennätykset ja niiden määritelmät alkavat käydä sotkuisiksi. Minne vedetään yksilön raja? (lisää…)

Read Full Post »

1024px-Bufo_periglenes2

Luonnossa kuvattu kultakonna, U.S. Fish and Wildlife Services.

Vain nelisen senttiä pitkä kultakonna (Incilius periglenes) oli pienuudestaan ja koreasta väristään huolimatta täysiverinen konna, kohtuullisen läheistä sukua omalle rupikonnallemme. Se eli pienellä alueella Costa Rican pilvimetsissä, Monteverden turistikylästä pohjoiseen.

Koska Costa Rican monimuotoinen ja hyvin suojeltu luonto kuhisee melkein yhtä paljon tutkijoita kuin eläimiäkin, kultakonnan elinpaikat tunnettiin hyvin ja sen kantaa seurattiin vuosittain. Vuonna 1987 konnia nähtiin kutupuuhissa sama määrä kuin aina ennenkin: noin 1500. Seuraavana vuonna niitä löydettiin kymmenen tai yksitoista. Seuraavana enää yksi. Sen jälkeen kukaan ei ole enää löytänyt ainuttakaan kultakonnaa, vaikka etsitty sitä totisesti on.

Eikä kultakonna ollut ainoa. (lisää…)

Read Full Post »

Older Posts »