Viikon tiedeuutinen: salamyhkäinen kala maan alta

Tieteelle uusia kalalajeja löytyy jatkuvasti eri puolilta maailmaa. Toisinaan uusi laji osoittautuu siinä määrin erilaiseksi kuin mikään entuudestaan tunnettu, että se luokitellaan uuteen sukuun. Mutta harvemmin löytyy kaloja, joiden vuoksi noustaan taksonomian tikkailla vielä yksi askel ylös ja perustetaan kokonainen uusi kalaheimo. Ja varsinkaan sellaisia ei löydy miljoonakaupunkien liepeiltä, missä luonnontieteilijöitä ja akvaariokalakauppiaita on juoksennellut ruuhkaksi asti Darwinin ajoista saakka.

Vaan nytpä löytyi.

Tämä artikkelisarja kertoo tiedeuutisia, jotka ovat jääneet muissa medioissa vähälle huomiolle tai kokonaan ilman. Toivottavasti se myös auttaa kertomaan, että tiedettä tehdään paljon enemmän kuin samoja otsikoita toistavista uutisista voisi päätellä, ja sen parissa puurtavat monenlaiset ihmiset.

Kuka auttaisi ankeriasta?

Ankerias ranskalaisessa yleisöakvaariossa. Kuva: Bernard Dupont / Wikimedia Commons. CC 2.0-lisenssi.

Näin Suomen luonnon päivänä on hyvä aika heittäytyä synkäksi ja etsiä Suomen pahimmassa ahdingossa olevaa eläintä. Onko mikään suomalainen eläin vakavassa vaarassa hävitä koko maailmasta?

Saimaannorppa, norpan makeavetinen alalaji, on toki erittäin uhanalainen, eikä sitä tavata missään muualla kuin Saimaalla. Mutta Suomessa sinnittelee sellainenkin eläin, joka on uhanalaisempi kuin saimaannorppa, isopanda, norsu tai edes tiikeri. Siitä kertovat myytit ovat mielikuvituksellisia, mutteivät alkuunkaan vedä vertoja sen todellisten elintapojen kummallisuudelle. Me syömme niitä kymmenisen tonnia vuodessa. Eläimen nimi on ankerias.

Kirjoahventen äly – kylmiä kuin kala vai sosiaalisuuden mestareita?

Katsot akvaarioon, ja kirjoahven katsoo takaisin. Tunnistat kalan lajina, ehkä yksilönäkin. Ihailet suomujen kauniita värejä ja liehuvia eviä. Mietit, mahtaako kalalla olla tällä kertaa oikeasti nälkä, vai kerjääkö se silkkaa ahneuttaan. Mutta mitä kalan päässä mahtaa liikkua, vai liikkuuko mitään?

Tämä artikkeli pohjautuu Ciklidistit ry:n syystilaisuudessa viime syyskuussa pitämääni esitelmään. Se on julkaistu yhdistyksen Ciklidisti-lehdessä ja parhaillaan käännettävänä ruotsiksi julkaistavaksi Ciklidbladet-lehdessä.

Kun hyönteisistä tuli äyriäisiä

Melkein sama asia. Kuvat: NOAA & Brian Gratwicke / Wikimedia Commons.

Suomessa sallitaan hyönteisten myynti elintarvikkeeksi, kertoivat uutiset syyskuussa. Media onkin pursuillut juttuja hyönteissyönnistä: söisitkö ötököitä, uskaltaisitko maistaa? Entä mitä oikeastaan tiedetään hyönteisten hyvinvoinnista? Kommenttikentät täyttyvät ”hyi, en mä ainakaan söis”-mielipiteistä.

Samaan aikaan äyriäisiä – katkarapuja, taskurapuja, jokirapuja, hummereita – syödään hyvällä halulla ja pidetään suurenakin herkkuna. Parantaisikohan hyönteissyöntiä kammoksuvien mieltä yhtään tieto, että nykytiedon mukaan hyönteisetkin itse asiassa ovat äyriäisiä? Se on yksi dna-sukupuiden paljastamista sukulaisuussuhteista, jotka antavat kiehtovan uuden näkökulman elämän evoluutiohistoriaan.

Viikon pieni ihme: kultakalan viinanhuuruinen salaisuus

Kuva: Pixabay.

Kultakalat, hopearuutanat ja ruutanat kuulunevat maailman sitkeähenkisimpiin kaloihin. Ne eivät välttämättä tarvitse edes happea hengittääkseen. Uusi tutkimus selvitti, kuinka kala selviää talvikuukaudet täysin hapettomassa vedessä: se on koko ajan humalassa.

Lyhyempi versio tästä artikkelista on alun perin julkaistu Uudenkaupungin Sanomien luontopalstalla 17.8.2017.

Viikon pieni ihme: spermaa juovat kalat

Ne vain näyttävät viatonta naamaa.

Tutuimmatkin eläimet voivat tehdä todella kummallisia asioita aivan ihmisten nenän alla. Paljon jää huomaamatta, jos se tapahtuu tarpeeksi nopeasti ja eleettömästi. Ehkä yksi erikoisimmista ovat akvaariokaloina suosittujen monnisten lisääntymistavat.

Monnisilla hedelmöitys ei tapahdu kalojen perinteiseen tapaan ulkoisesti, muttei oikein sisäisestikään, ainakaan niin kuin se yleensä ymmärretään. Sen sijaan naaras juo sperman suoraan koiraan sukuaukosta. Miksi ja miten ihmeessä?

Viikon pieni ihme: muodonmuuttajia katuojassa

Ihmeellistä, kun sitä ajattelee.

Loppukesällä ojissa, lammissa ja rehevissä järvenlahdissa tapahtui taianomainen muodonmuutos. Sammakoiden ja konnien nuijapäät jättivät vesielämän ja kiipesivät maalle aikuisen pienoismalleina.

Akvaattinen, jalaton, kiduksilla hengittävä kasvinsyöjä muuttuu vain päivissä kuivalla maalla hyppiväksi saalistajaksi, jolla on suussaan terävät pikku hampaat. Sammakot ovat niin tuttuja, että harvoin tulee edes ajatelleeksi, kuinka ihmeellistä se on.

Lyhyempi versio tästä artikkelista julkaistiin alun perin Uudenkaupungin Sanomien luontopalstalla 27.7.2017.

Tullyn ihmeellinen hirviö

Kuva: Nobu Tamura, CC 4.0-lisenssi.

Vuonna 1955 fossiiliharrastaja Francis Tully löysi Illinoisissa sijaitsevan hiilikaivoksen jätekivistä oudonnäköisen merieläimen fossiilin. Kun samanlaisia alkoi putkahdella maasta kuin sieniä sateella, eläimelle annettiin tieteellinen nimi Tullimonstrum gregarium eli ”Tullyn runsaslukuinen hirviö”. Hirviöksi se nimettiin, koska paleontologit eivät osanneet sanoa, minne päinkään eläinkunnan sukupuuta se pitäisi sijoittaa.

Eivätkä muuten osaa vieläkään. 62 vuotta, toistatuhatta Tullimonstrum-fossiilia ja lukuisia tutkimuksia myöhemmin Tullyn hirviön sukutaulu on edelleen hukassa. Otus on ehtinyt esiintyä paitsi mielenkiintoisissa tieteellisissä hypoteeseissa, myös Loch Nessin hirviönä ja pääroolissa ehkä tieteenhistorian lahjakkaimmassa vedätyksessä.

Viikon pieni ihme: miljoonakalojen salatut elämät

Sekametelisoppa miljoonakalan jalostettuja värimuotoja. Kuva: Alice Chaos/Flickr. CC 2.0-lisenssi.

Miljoonakala (Poecilia reticulata) on yksi maailman suosituimmista akvaariokaloista, ja monien mielestä aika tylsä otus. Tosiasiassa miljoonakala-akvaarion elämä jättää varjoonsa dramaattisimmatkin saippuaoopperat, osoittaa 20-vuotinen tutkimussarja.

Miljoonakalat eivät takuulla ole ainakaan tylsiä. Ne auttavat ystäviään, mutta myös ahdistelevat, huijaavat ja osaavat olla kaikin puolin ikäviä tyyppejä. Naaraiden ja koiraiden välillä on jo vuosimiljoonia raivonnut hienovarainen sota.

Syvänmeren savuttajat: kuin vieraalla planeetalla

Valkoisia rapuja ja nilviäisiä mustan savuttajan savupiipuilla. Paikan nimi on Ivory Tower. Kuva: Rogers ym. 2012/Plos Biology.

Oli varmaan yksi tieteenhistorian tyrmistyneimmistä hetkistä, kun sukellusvene DSV Alvinin valot ensi kertaa osuivat syvänmeren vulkaaniseen purkausaukkoon helmikuun 17. päivänä vuonna 1977. Tiedettiin, että merenpohjasta voi pulputa kuumaa, metallipitoista vettä, mutta kukaan oli tuskin osannut edes uneksia, että sen luona olisi elämää.

Mutta siellä ne olivat. Mikrobeja kasvoi paksuna mattona mustana savuavan aukon ympärillä, ja niiden yllä huojuivat jättiläiskokoiset putkimadot kuin puutarhaletkun pätkät. Sittemmin samanlaisia vulkaanisia syvänmeren keitaita on löydetty eri puolilta maailmaa. Niissä elää melkoinen ihmeiden eläintarha – elämää on jopa satatuhatta kertaa tiuhemmassa kuin ympäröivällä merenpohjalla, joskus kasoiksi saakka. Lajit ovat outoja, ja niin ovat maisematkin. Siitä kertovat savuttajille annetut mielikuvitukselliset nimet: Loki’s Castle, Eel City, Magic Mountain.