Kuka auttaisi ankeriasta?

European_Eel_(Anguilla_anguilla)_(13532974394)
Ankerias ranskalaisessa yleisöakvaariossa. Kuva: Bernard Dupont / Wikimedia Commons. CC 2.0-lisenssi.

Näin Suomen luonnon päivänä on hyvä aika heittäytyä synkäksi ja etsiä Suomen pahimmassa ahdingossa olevaa eläintä. Onko mikään suomalainen eläin vakavassa vaarassa hävitä koko maailmasta?

Saimaannorppa, norpan makeavetinen alalaji, on toki erittäin uhanalainen, eikä sitä tavata missään muualla kuin Saimaalla. Mutta Suomessa sinnittelee sellainenkin eläin, joka on uhanalaisempi kuin saimaannorppa, isopanda, norsu tai edes tiikeri. Siitä kertovat myytit ovat mielikuvituksellisia, mutteivät alkuunkaan vedä vertoja sen todellisten elintapojen kummallisuudelle. Me syömme niitä kymmenisen tonnia vuodessa. Eläimen nimi on ankerias. Jatka lukemista ”Kuka auttaisi ankeriasta?”

Mainokset

Huolettomat möhkäkalat, lempeät hämähäkit ja muita eläinkunnan äitejä

6175541308_90a4c1d62c_b
Maidon ansiosta emon ja poikasen suhde on monien nisäkäslajien sosiaalisen elämän perusta. Kuva: Randi Deuro / Flickr. CC 2.0-lisenssi.

Tiesitkö, että kuplahylkeen maito on rasvaisempaa kuin kuohukerma, möhkäkala tuottaa elinaikanaan miljardeja jälkeläisiä, ja eläinkunnan uhrautuvimmat äidit ovat hämähäkkejä?

Äitienpäivän kunniaksi on hyvä tehdä katsaus erilaisiin tapoihin, joilla eläinkunnan äidit huolehtivat – tai ovat huolehtimatta – jälkeläisistään. Sekä uhrautuvia huolenpitäjiä että piittaamattomia pintaliitäjiä löytyy yllättäviltä eläinkunnan sukupuun oksilta. Jatka lukemista ”Huolettomat möhkäkalat, lempeät hämähäkit ja muita eläinkunnan äitejä”

Viikon luontoääni: mestarimatkija Australiasta

Lintujen laulu on yksi lukuisista eläinkunnassa kehittyneistä tavoista mitellä voimia ja taitoja ilman verenvuodatusta. Koiraslinnut laulavat pesimäaikaan kuuluttaakseen oman reviirinsä sijaintia naapurustolle ja tehdäkseen vaikutuksen sekä puolisoihinsa että lähistön muihin koiraisiin. Monilla lajeilla myös naaraat laulavat, mutta outoa kyllä, sitä ei ole juuri tutkittu.

Lintujen jokavuotisissa laulukilpailuissa painaa sekä kestävyys, äänenvoimakkuus että taito. Näihin aikoihin Suomessa voi kuulla, kuinka talitiaiskoiraat kilpailevat, kenellä on laajin repertuaari. Ti-ti-tyyn lisäksi tinteiltä kuuleekin nyt toinen toistaan mielikuvituksellisempia ääniä.

Se on pientä verrattuna Australian mestarimatkijaan, lyyrypyrstöön (Menura novaehollandiae). Lyyrypyrstö on varpuslintu, mutta muistuttaa siinä määrin kanalintua, että se aluksi luokiteltiin niiden joukkoon. Sen kurkusta kuitenkin löytyy äänielin eli syrinx, joka on jopa laulavien varpuslintujen joukossa erityisen monimutkainen. Jatka lukemista ”Viikon luontoääni: mestarimatkija Australiasta”

Kirjoahventen äly – kylmiä kuin kala vai sosiaalisuuden mestareita?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Katsot akvaarioon, ja kirjoahven katsoo takaisin. Tunnistat kalan lajina, ehkä yksilönäkin. Ihailet suomujen kauniita värejä ja liehuvia eviä. Mietit, mahtaako kalalla olla tällä kertaa oikeasti nälkä, vai kerjääkö se silkkaa ahneuttaan. Mutta mitä kalan päässä mahtaa liikkua, vai liikkuuko mitään?

Tämä artikkeli pohjautuu Ciklidistit ry:n syystilaisuudessa viime syyskuussa pitämääni esitelmään. Se on julkaistu yhdistyksen Ciklidisti-lehdessä ja parhaillaan käännettävänä ruotsiksi julkaistavaksi Ciklidbladet-lehdessä. Jatka lukemista ”Kirjoahventen äly – kylmiä kuin kala vai sosiaalisuuden mestareita?”

Viikon luontoääni: koala karjuu kuin leijona

Yleisesti ottaen eläinten äänet ovat sitä matalampia, mitä kookkaampia ovat ääntelijät. Se ei yllätä ketään: hiiret eivät karjahtele eivätkä norsut piipitä.

Tämä käänteinen suhde koon ja äänentaajuuden (ja -korkeuden) välillä on eläinkommunikaation tutkimuksen peruskivi. Se on esimerkiksi syy, miksi monet eläimet ääntelevät osana kosiomenojaan. Äänen taajuus sisältää rehellistä tietoa ääntelijän koosta ja sitä kautta kelvollisuudesta parittelukumppaniksi – olipa ääntelijä sitten sammakko, alligaattori, leijona tai apina. Esimerkiksi tämä tutkimus osoitti, että sääntö pätee laajaan otokseen kädellis- ja petoeläinlajeja.

Mutta koalaan se ei päde. Jatka lukemista ”Viikon luontoääni: koala karjuu kuin leijona”

Eläinten värit, osa 4: kosmeettisia parannuksia

Bartgeier_Gypaetus_barbatus_closeup2_Richard_Bartz.jpg
Partakorppikotka ei ole oikeasti punaruskea. Se vain huijaa. Kuva: Richard Bartz / Wikimedia Commons. CC 2.5-lisenssi.

Luonnoneläimen väritys on evoluution muovaama kokonaisuus, joka kertoo kantajansa ekologisesta lokerosta ja jopa pariutumistavoista.  Juttusarjan edellisessä osassa selvisi, mistä papukaijat ja turakot saavat kirkkaat värinsä, ja miten on mahdollista, että trappien untuvat vaihtavat väriään minuuteissa. Sarja ei olisi täydellinen ilman mainintaa linnuista, jotka värjäävät omaa höyhenpukuaan kosmeettisesti. Joo, oikeasti. Jatka lukemista ”Eläinten värit, osa 4: kosmeettisia parannuksia”

Eläinten värit, osa 3: kuparilinnut ja muita kummajaisia

punaniskaturako_porfyriini
Punaniskaturako (Tauraco erythrolophus) saa värinsä kuparioksidista.

Luonnoneläimen väritys on evoluution muovaama kokonaisuus, joka kertoo kantajansa ekologisesta lokerosta ja jopa pariutumistavoista. Värillä on toinenkin tarina, fysiologinen. Tämä juttusarja kysyy, kuinka itse värit syntyvät. Miksi ei ole olemassa vihreitä oravia tai violetteja strutseja? Miksi kameleontti vaihtaa väriä mielialan mukaan, mutta talitiainen ei?

Edellisessä osassa kävimme läpi lintujen yleisimmät värit – mustat ja ruskeat melaniinit, punakeltaiset karotenoidit ja rakenteellisten värien tuottamat siniset, violetit ja metallinhohteet. Muutamilla linturyhmillä esiintyy näiden lisäksi hämmentäviä erikoisuuksia. Turakot saavat sävynsä kuparista, trappien höyhenpuku vaihtaa väriä minuuteissa ja papukaijat ovat kehittäneet aivan omat väripigmenttinsä. Jatka lukemista ”Eläinten värit, osa 3: kuparilinnut ja muita kummajaisia”