Mikä, jos mikään, on koira? Osa 1, koiran juurilla

Osa 2: ”se yrittää dominoida”

Osa 3: roskisdyykkarista herkuttelijaksi

Osa 4: koiraa karvoihin katsominen

Maailmassa on arviolta viisisataa miljoonaa koiraa, joiden perheenjäseninä elää suunnilleen yhtä monta ihmistä. Koirien kanssa harrastetaan ja työskennellään, niitä jalostetaan ja kasvatetaan, tutkitaan ja syödäänkin. Eipä ihme, että ihmisen paras ystävä on hyvä kasvualusta kiivaille riidoille, jyrkille koulukunnille ja intohimoisille näkemyksille. Toisaalta koiraa on myös pidetty itsestäänselvyytenä, jota ei ole ennen viime aikoja juurikaan tieteellisesti tutkittu.

Eksoottisten lemmikkien kohdalla lähtökohta eläimen tarpeiden täyttämiselle on ymmärtää, millainen eläin oikein on kyseessä. Millainen on sen biologia, luonnollinen elinympäristö ja luontainen käyttäytyminen? Tässä artikkelisarjassa sovellan samaa ideaa koiraan. Mitä tiede osaa kertoa siitä, mikä koira oikein on? Aloitetaan koiran alkuperästä.

Viikon outo eläin: kirjava kettu

Kun portugalilainen Ferdinand Magellan vuonna 1520 purjehti Etelä-Amerikan eteläkärkeen, maisemaa täplittivät paikallisten asukkaiden lukuisat leiritulet. Niiden mukaan salmien halkomalle saaristolle annettiin nimeksi Tierra del Fuego, Tulimaa. Tulia sytyttivät metsästäjä-keräilijät, joilla oli seuralaisinaan erikoisia kirjavia ja valkoisia koiria.

Kolmisensataa vuotta myöhemmin eurooppalaiset tunkeutuivat kullan ja lammaslaitumien perässä Tulimaahan saakka. Silloin he tutustuivat lähemmin sekä koiriin että niiden omistajiin, ja suhtautuivat molempiin ajalle ominaisella ylenkatseella. He kuvailivat koiria rumiksi, kitukasvuisiksi ja hyödyttömiksi otuksiksi, ja pian hävittivät ne, koska katsoivat ne uhkaksi lampailleen. Koirien ikävä kohtelu ei tunnu elää lainkaan yllättävältä kun kuulee, että myös niitä pitäneistä intiaaneista maksettiin 1800-luvun lopulla tapporahaa, kunnes kansoista oli pelkät rippeet jäljellä.

Vasta myöhemmin tajuttiin, mitä oikein tulikaan tehtyä. Tulimaankoirat eivät nimittäin olleet koiria, vaan andienkettuja (Pseudalopex culpaeus). Andienkettu oli suden lisäksi ainoa kesytetty koiraeläin – tai ainakin ainoa, joka selvisi moderneihin aikoihin saakka. Kettujen fossiileja on löydetty samoilta paikoilta ihmisluiden kanssa jo yli kymmenen tuhatta vuotta vanhoista kerrostumista, joten tulimaalaisten yhteistyö kettujen kanssa saattoi olla hyvinkin vanhaa perua. Tulimaanketut olisivat olleet kiehtovia itsessäänkin, mutta lisäksi niiden avulla olisi voitu oppia paljon kesyyntymisen yleisistä säännöistä.

Nykyään tulimaankoirasta on jäljellä enää yksi täytetty yksilö chileläisen museon kokoelmissa, ja sekin on parhaat päivänsä nähnyt. Darren Naish on kirjoittanut Tetrapod Zoology -blogiinsa lyhyen jutun tulimaankoirasta, ja siellä voi nähdä myös kuvan täytetystä otusparasta. Austin Whittallin Patagonian Monsters -sivu kertoo lähes kaiken muun, mitä otuksesta tiedetään.