Kuka auttaisi ankeriasta?

European_Eel_(Anguilla_anguilla)_(13532974394)
Ankerias ranskalaisessa yleisöakvaariossa. Kuva: Bernard Dupont / Wikimedia Commons. CC 2.0-lisenssi.

Näin Suomen luonnon päivänä on hyvä aika heittäytyä synkäksi ja etsiä Suomen pahimmassa ahdingossa olevaa eläintä. Onko mikään suomalainen eläin vakavassa vaarassa hävitä koko maailmasta?

Saimaannorppa, norpan makeavetinen alalaji, on toki erittäin uhanalainen, eikä sitä tavata missään muualla kuin Saimaalla. Mutta Suomessa sinnittelee sellainenkin eläin, joka on uhanalaisempi kuin saimaannorppa, isopanda, norsu tai edes tiikeri. Siitä kertovat myytit ovat mielikuvituksellisia, mutteivät alkuunkaan vedä vertoja sen todellisten elintapojen kummallisuudelle. Me syömme niitä kymmenisen tonnia vuodessa. Eläimen nimi on ankerias. Jatka lukemista ”Kuka auttaisi ankeriasta?”

Mainokset

Kirjoahventen äly – kylmiä kuin kala vai sosiaalisuuden mestareita?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Katsot akvaarioon, ja kirjoahven katsoo takaisin. Tunnistat kalan lajina, ehkä yksilönäkin. Ihailet suomujen kauniita värejä ja liehuvia eviä. Mietit, mahtaako kalalla olla tällä kertaa oikeasti nälkä, vai kerjääkö se silkkaa ahneuttaan. Mutta mitä kalan päässä mahtaa liikkua, vai liikkuuko mitään?

Tämä artikkeli pohjautuu Ciklidistit ry:n syystilaisuudessa viime syyskuussa pitämääni esitelmään. Se on julkaistu yhdistyksen Ciklidisti-lehdessä ja parhaillaan käännettävänä ruotsiksi julkaistavaksi Ciklidbladet-lehdessä. Jatka lukemista ”Kirjoahventen äly – kylmiä kuin kala vai sosiaalisuuden mestareita?”

Sadan linnun matkassa

sata lintua laulujoutsen

Tänä vuonna kaikki kynnelle kykenevät tahot ovat järjestäneet erilaisia tähän päivään huipentuvia Suomi 100-teemaisia tempauksia. Osallistuin Birdlife Suomen lanseeraamaan 100 lintulajia -haasteeseen, jossa ideana oli kuluvan vuoden aikana löytää ja tunnistaa sata luonnonvaraista lintua.

Lintujen etsintä on mainio yllyke ulkoilla luonnossa ja opetella lajintunnistusta. Minullekin haaste on tuottanut reilusti kävelykilometrejä, hienoja luontokokemuksia ja uuden rutiinin kirjata havainnot muistiin. Sitä teen varmasti jatkossakin, sillä listoja olisi mielenkiintoista verrata vuosien välillä. Tänään on erityisen sopiva päivä julkaista ajatuksia ja kuvia matkan varrelta. Jatka lukemista ”Sadan linnun matkassa”

Beisan, saigan ja gaurin neljä vuosikymmentä

banteng_at_alas_purwo
Maailmassa on yhä bantengeja. Kuva: Rochmad Setyadi / Wikipedia.

Jokin aika sitten nappasin lähikirjaston vaihtohyllystä aarteen. Se oli Maailman Luonnon Säätiön (WWF) julkaisema Suojelumme kohteet: maailman luonnon vuosikirja 1977. Odottelin sormet syyhyten, kunnes vuosi vaihtui ja kirjalle kertyi ikää pyöreät 40 vuotta. Nyt pääsin vertaamaan uhanalaisten eläinten silloista tilannetta nykyhetkeen.

Vaikuttaako maailman luonnon tila nyt enemmän vai vähemmän toivottomalta? Ovatko WWF:n ponnistukset uhanalaisten lajien pelastamiseksi onnistuneet? Täytyy myöntää, että yllätyin positiivisesti. Maailmassa on vielä villinautoja ja paljon muutakin, minkä selviämistä 70-luvun luonnonsuojelijat pitivät epätodennäköisenä. Jatka lukemista ”Beisan, saigan ja gaurin neljä vuosikymmentä”

Cecil-leijonasta hampaattomiin norsuihin: trofeemetsästyksen todellisuus

cecil_the_lion_at_hwange_national_park_4516560206
Cecil vuonna 2010. Kuva: Daughter#3/Wikipedia. CC2.0-lisenssi.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa ilmestyi artikkelini trofeemetsästyksestä Afrikassa. Jutun teko vaati oman inhoni voittamista, mutta oli mielenkiintoista ja valaisevaa – ja pakotti minut muuttamaan mieleni siitä, onko trofeemetsästys uhka vai mahdollisuus Afrikan suurten eläinten säilymiselle. Vastaus on ”vähän molempia”.

Kaikki kiinnostava ei tietenkään mahtunut rajallisen mittaiseen Hesarin artikkeliin, joten tässä artikkelissa käyn laajemmin läpi trofeemetsästyksen ja toisaalta sen kieltämisen ongelmia. Artikkelin lopusta löytyy myös täydellinen lähdeluettelo niille lukijoille, jotka haluavat tietää vielä enemmän. Jatka lukemista ”Cecil-leijonasta hampaattomiin norsuihin: trofeemetsästyksen todellisuus”

Kissamakien vieraana

lontoon_eläintarha_kissamaki.jpg
Kissamaki eli rengashäntämaki (Lemur catta)

Heinäkuisella Lontoon-lomalla kävimme Tringin luonnonhistoriallisen museon ja Kew Gardensin lisäksi tietenkin eläintarhassa. Tai ei niinkään tietenkin – olen tarkka eläintarhojen tasosta ja jätän mieluummin menemättä, jos on syytä odottaa huonosti hoidettuja eläimiä, ankeita tarhoja ja pahaa mieltä.

Tässä tapauksessa moiseen ei juuri ollut aihetta. Lontoossa kaikki eläimet, joiden vointia ja hoitoa pystyin arvioimaan, vaikuttivat hyvinvoivilta. Stereotyyppistä käyttäytymistä tai vammoja ei näkynyt, ja eläintarhassa oli todella mielenkiintoisia lajeja, joita olin aiemmin nähnyt vain kuvissa: kissamaki, hidaslori, intiantapiiri, okapi, aurinkokurki, australiankeuhkokala… Jatka lukemista ”Kissamakien vieraana”

Viikon vikatikki: sammakoiden maailmanloppu

1024px-Bufo_periglenes2
Luonnossa kuvattu kultakonna, U.S. Fish and Wildlife Services.

Vain nelisen senttiä pitkä kultakonna (Incilius periglenes) oli pienuudestaan ja koreasta väristään huolimatta täysiverinen konna, kohtuullisen läheistä sukua omalle rupikonnallemme. Se eli pienellä alueella Costa Rican pilvimetsissä, Monteverden turistikylästä pohjoiseen.

Koska Costa Rican monimuotoinen ja hyvin suojeltu luonto kuhisee melkein yhtä paljon tutkijoita kuin eläimiäkin, kultakonnan elinpaikat tunnettiin hyvin ja sen kantaa seurattiin vuosittain. Vuonna 1987 konnia nähtiin kutupuuhissa sama määrä kuin aina ennenkin: noin 1500. Seuraavana vuonna niitä löydettiin kymmenen tai yksitoista. Seuraavana enää yksi. Sen jälkeen kukaan ei ole enää löytänyt ainuttakaan kultakonnaa, vaikka etsitty sitä totisesti on.

Eikä kultakonna ollut ainoa. Jatka lukemista ”Viikon vikatikki: sammakoiden maailmanloppu”