Feeds:
Artikkelit
Kommentit

BaijiDolphinKun avioliitosta kieltäytynyt prinsessa hukutettiin Jangtseen, hänen sielustaan syntyi baiji, kertoo kiinalainen tarina. Baijia pidettiin rauhan ja vaurauden symbolina, ja kutsuttiinpa sitä puolileikillään Jangtsen jumalattareksi. Moderneina aikoina baijin ainutlaatuinen tarina vangitsi tieteiskirjailija Douglas Adamsin huomion.

Baiji itse ei tästä kaikesta mitään tiennyt, sillä se oli jokidelfiini. Lue lisää »

papukaijan-koulutuksen-perusteet-kansiMinun ei suinkaan ollut tarkoitus ryhtyä papukaijaharrastajaksi. En ole edes juuri kiinnittänyt huomiota koko linturyhmään. Niin vain jotenkin kävi.

Oli kipeästi uutta kotia kaipaava lintu ja koti, johon se oli mahdollista ottaa. Sitten lintu tarvitsi lajitovereita. Nyt taloudessamme on kolme neitokakadua, eikä näihin hämmentävän älykkäisiin koukkunokkaisiin dinosauruksiin hurahtamisesta näytä olevan paluuta.

Toinen musta aukko eläinsivistyksessäni on ollut eläinten kouluttaminen. Olin kyllä hämärästi tietoinen, että meneillään on paradigmanmuutos eläinten koulutuksen suhteen, mutta en ole koskaan lukenut aiheesta kuin ohimennen. Ajoitukseni oli ilmeisen erinomainen, sillä suomeksi oli juuri ilmestynyt uusi kirja, jossa keskitytään juuri papukaijojen koulutuksen saloihin: Jarmo Tuutin Papukaijan koulutuksen perusteet. Kun se sysättiin käteeni, ei auttanut muuta kuin perehtyä aiheeseen. Tässä siis tuntumiani sekä itse kirjasta että uudesta ikkunasta eläviin dinosauruksiin.

Lue lisää »

candiacervus_pieni_maija_karala

Ennen kuin rannoilla kulkevat ihmiset keksivät merenkulun, Välimeren saarilla eli vähintäänkin omalaatuinen valikoima eläimiä. Kullakin saarella oli omansa: oli pienoiskokoisia villikoiria ja jättiläiskilpikonnia, piiskujäniksiä, kääpiönorsuja ja -virtahepoja ja pikkuruisia vuohia.

Kreetallakin oli oma saarifaunansa. Pleistoseenikauden lopulla siihen kuului pienikokoinen norsu, maalla kulkeva saukko sekä kokonainen suku kauriita (Candiacervus). Niiden jäänteitä on kaivettu esiin eri puolilta saarta, luolista ja vuoriston litteäpohjaisista laaksoista, jotka ovat oikeastaan muinaisia umpeen kasvaneita järviä.

Saarilla suurista eläimistä kehittyy usein kääpiömuotoja, ja niin Kreetan kauriillekin kävi. Candiacervus ropalophorus oli säkäkorkeudeltaan vain 40-senttinen (tosin uroksilla pienuutta kompensoivat lähes 80-senttiset sarvet!), lyhytjalkainen pikku eläin. Sen lähimpiä mannersukulaisia ovat, outoa kyllä, kuusipeura ja mahtava Megaloceros (jota voi suomeksi nimittää irlanninhirveksi, kruunukauriiksi tai isohirveksi).

Pelkän kääpiöitymisen sijaan Kreetalla oli kuitenkin meneillään kokonainen adaptiivinen radiaatio. Kauriita tunnetaan kahdeksan lajia, jotka jaetaan kuuteen kokoluokkaan. Voi olla, että ne kaikki polveutuivat yhdestä ainoasta onnekkaasta laumasta, joka ulapalle jouduttuaan onnistui rantautumaan vehreälle saarelle vailla ensimmäistäkään suurta maapetoa. Lue lisää »

Proteles_cristatus1 Saimme puolisoni kanssa äskettäin postissa maasuden kallon. En ollut aiemmin juuri ajatellut koko otusta, mutta kallo oli niin erikoinen, että tulin selvittäneeksi tarkemmin, millaiselle eläimelle se oikein on kuulunut. Vastaus on mielikuvitusta kiehtova (kuva: Dominik Käuferle/Wikimedia Commons).

Hyeenojen heimon kuopus on aivan toista maata kuin luita murskaavat sukulaisensa. Maasusi on lähtenyt muurahaiskarhujen ja muurahaiskäpyjen viitoittamalle tielle ja ryhtynyt hyönteissyöjäksi. Hyeenojen evoluution kokeilu lähteä näin kummalliseen suuntaan on tuottanut, kuten arvata saattaa, sangen erikoisen eläimen. Se on pieni mutta pippurinen, melkein hampaaton eläin, joka selvästi osaa arvostaa elämän pieniä mukavuuksia.

Lue lisää »

1024px-Silberfuchs_06

Eilisessä Helsingin Sanomien artikkelissani kerroin uudesta hypoteesista, joka selittää, kuinka sudesta tuli koira. Jutussa liippaan lyhyesti venäläiskokeessa kasvatettuja täysin kesyjä kettuja, mutta tilanpuutteen vuoksi en tietenkään voinut kertoa niiden koko tarinaa. Onneksi pääsen kertomaan sen tässä.

Tämä postaus pohjautuu osaan laajemmasta artikkelista, jonka kirjoitin Canis-lehteen vuonna 2012. Toki se on päivitetty paremmin nykytietoa vastaavaksi. Sisällöltään enimmäkseen tätä liippaava artikkeli löytyy myös englanniksi Humming Dinosaur -blogistani.

Vuonna 1958 venäläinen geneetikko Dmitri Beljajev aloitti historiallisen kokeen. Uunituoreena Sytologian ja genetiikan instituutin johtajana hän lähetti nuoren avustajansa Ljudmila Trutin ostamaan virolaiselta turkistarhalta yhteensä 130 hopeakettua (eli kotoisen kettumme mustanhopeista versiota) ja alkoi jalostaa niitä kesyiksi (kuva: Zefram/Wikipedia). Lue lisää »

F_John_Series_2_Meiolania_card_13

Kilpikonnien sukupuu jakautuu kahteen suureen päähaaraan: sivu- ja pystytaivuttajiin. Nimi kertoo, mihin suuntaan näiden eläinten kaula taipuu, kun ne vetävät päänsä kilven suojiin. Jako on ikivanha, peräisin dinosaurusten ajalta.

Vain pari tuhatta vuotta sitten maailmassa oli vielä kilpikonnia, jotka eivät kuuluneet kumpaankaan päähaaraan, vaan niitäkin vanhempaan muinaisten kilpikonnien kehityslinjaan. Esihistoriallisilta ne totta vie näyttivätkin sarvineen ja piikikkäine häntineen. Mittaa niillä oli jopa kaksi ja puoli metriä.

Sitten… me söimme ne. Lue lisää »

kawekaweau_pieni_hoplodactylus_delcourti_maija_karala

Uusiseelantilainen maorilegenda kertoo, että entisaikoina saarella eli jättiläislisko nimeltä kawekaweau. Vuonna 1870 eräs heimopäällikkö löysi kuolleen puun kuoren alta ranteensa paksuisen kawekaweaun ja tappoi sen. Sen koommin, niin maorit väittävät, kukaan ei ole otusta nähnyt. Yli sata vuotta länsimaiset luonnontieteilijät pitivät kawekaweauta myyttisenä olentona.

Se olisi ollut jokseenkin erikoinen taruolento: lohikäärmeiden, yksisarvisten ja muiden myyttisten hirviöiden joukossa taru puunkuoren alla piilottelevasta ruskeasta liskosta vaikuttaa poikkeuksellisen rajoittuneen mielikuvituksen osoitukselta.

Sitten kawekaweau löydettiin. Kaikista maailman paikoista se pulpahti pintaan Marseillessa, Ranskassa. Lue lisää »

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 65 muun seuraajan joukkoon