Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Proteles_cristatus1 Saimme puolisoni kanssa äskettäin postissa maasuden kallon. En ollut aiemmin juuri ajatellut koko otusta, mutta kallo oli niin erikoinen, että tulin selvittäneeksi tarkemmin, millaiselle eläimelle se oikein on kuulunut. Vastaus on mielikuvitusta kiehtova (kuva: Dominik Käuferle/Wikimedia Commons).

Hyeenojen heimon kuopus on aivan toista maata kuin luita murskaavat sukulaisensa. Maasusi on lähtenyt muurahaiskarhujen ja muurahaiskäpyjen viitoittamalle tielle ja ryhtynyt hyönteissyöjäksi. Hyeenojen evoluution kokeilu lähteä näin kummalliseen suuntaan on tuottanut, kuten arvata saattaa, sangen erikoisen eläimen. Se on pieni mutta pippurinen, melkein hampaaton eläin, joka selvästi osaa arvostaa elämän pieniä mukavuuksia.

Lue lisää »

1024px-Silberfuchs_06

Eilisessä Helsingin Sanomien artikkelissani kerroin uudesta hypoteesista, joka selittää, kuinka sudesta tuli koira. Jutussa liippaan lyhyesti venäläiskokeessa kasvatettuja täysin kesyjä kettuja, mutta tilanpuutteen vuoksi en tietenkään voinut kertoa niiden koko tarinaa. Onneksi pääsen kertomaan sen tässä.

Tämä postaus pohjautuu osaan laajemmasta artikkelista, jonka kirjoitin Canis-lehteen vuonna 2012. Toki se on päivitetty paremmin nykytietoa vastaavaksi. Sisällöltään enimmäkseen tätä liippaava artikkeli löytyy myös englanniksi Humming Dinosaur -blogistani.

Vuonna 1958 venäläinen geneetikko Dmitri Beljajev aloitti historiallisen kokeen. Uunituoreena Sytologian ja genetiikan instituutin johtajana hän lähetti nuoren avustajansa Ljudmila Trutin ostamaan virolaiselta turkistarhalta yhteensä 130 hopeakettua (eli kotoisen kettumme mustanhopeista versiota) ja alkoi jalostaa niitä kesyiksi (kuva: Zefram/Wikipedia). Lue lisää »

F_John_Series_2_Meiolania_card_13

Kilpikonnien sukupuu jakautuu kahteen suureen päähaaraan: sivu- ja pystytaivuttajiin. Nimi kertoo, mihin suuntaan näiden eläinten kaula taipuu, kun ne vetävät päänsä kilven suojiin. Jako on ikivanha, peräisin dinosaurusten ajalta.

Vain pari tuhatta vuotta sitten maailmassa oli vielä kilpikonnia, jotka eivät kuuluneet kumpaankaan päähaaraan, vaan niitäkin vanhempaan muinaisten kilpikonnien kehityslinjaan. Esihistoriallisilta ne totta vie näyttivätkin sarvineen ja piikikkäine häntineen. Mittaa niillä oli jopa kaksi ja puoli metriä.

Sitten… me söimme ne. Lue lisää »

kawekaweau_pieni_hoplodactylus_delcourti_maija_karala

Uusiseelantilainen maorilegenda kertoo, että entisaikoina saarella eli jättiläislisko nimeltä kawekaweau. Vuonna 1870 eräs heimopäällikkö löysi kuolleen puun kuoren alta ranteensa paksuisen kawekaweaun ja tappoi sen. Sen koommin, niin maorit väittävät, kukaan ei ole otusta nähnyt. Yli sata vuotta länsimaiset luonnontieteilijät pitivät kawekaweauta myyttisenä olentona.

Se olisi ollut jokseenkin erikoinen taruolento: lohikäärmeiden, yksisarvisten ja muiden myyttisten hirviöiden joukossa taru puunkuoren alla piilottelevasta ruskeasta liskosta vaikuttaa poikkeuksellisen rajoittuneen mielikuvituksen osoitukselta.

Sitten kawekaweau löydettiin. Kaikista maailman paikoista se pulpahti pintaan Marseillessa, Ranskassa. Lue lisää »

800px-PigFootedBandicoot

Pussieläimet saivat pitkään elää Australiassa lähes vapaina meidän istukallisten nisäkkäiden kilpailusta. Ne kehittyivät monenlaisiksi peilikuviksi tutummista eläimistä. Samansuuntainen eli konvergenttinen evoluutio näkyy niiden nimissä: pussihukka, pussiahma, pussikontiainen, pussirotta, pussiliito-orava, pussimuurahaiskarhu.

Yhden nisäkäsryhmän pussilliset vastineet kuitenkin loistavat poissaolollaan. Ei ole olemassa pussigaselleja, pussikameleita, pussihevosia saati pussivuohia. Missä ovat pussieläinten sorkat ja kaviot? Lue lisää »

800px-Karolinasittich_01Carolinanaratti (Conuropsis carolinensis) oli Yhdysvaltojen ainoa kotoperäinen papukaijalaji.

Räikeänvärisen linnun luulisi kuuluvan tropiikkiin, mutta carolinanaratti eli Yhdysvalloissa ympäri vuoden. Äänekkäästi jutustelevien papukaijojen kerrotaan laskeutuneen ruokailumailleen suurina parvina. Näytti, kuin lumisen maiseman ylle olisi heitetty sateenkaarenkirjava peitto. Lue lisää »

Vuoro on vikatikkien

640px-Saftleven_dodoKiitos kaikille lukijakyselyyn vastanneille! Oli jälleen mielenkiintoista kuulla, kuinka monenlaiset ihmiset blogiani lukevat. On kalastajaa, kätilöä ja ompelijaa, akvaarioharrastajaa ja fossiili-intoilijaa, vieraita ja pari tuttuakin. Ehkä ryhdyn jatkossa jututtamaan teitä useamminkin, onhan kommentteja aina ilahduttavaa saada.

Nyt, kun aikaa on ollut maanantaista sunnuntaihin eikä uusia kommentteja ole saapunut reiluun pariin vuorokauteen, lasken äänestyksen päättyneeksi. Kun mukaan lasketaan yksi teknisten ongelmien vuoksi Facebookissa annettu ääni, tuli pikkuartikkelisarjan äänestyksen tulokseksi seuraavaa:

a) Viikon luontoääni – 2 ääntä

b) Viikon puuttuva linkki – 5 ääntä

c) Viikon vikatikki – 7 ääntä

Vikatikit siis voittivat, joten alan valmistella ensimmäistä osaa tähän artikkelisarjaan. Koska puuttuvat linkit eli välimuotofossiilit eivät suinkaan jääneet kauas jälkeen, lupaan käsitellä niitäkin yhdellä tai toisella tapaa lähiaikoina.

Vielä kerran kiitos ja kumarrus!

(kuva: mahdollisesti viimeinen elävästä mallista tehty piirros dodosta. Cornelis Saftleven, 1638.)

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 63 muun seuraajan joukkoon