Mikä, jos mikään, on koira? Osa 1, koiran juurilla

Osa 2: ”se yrittää dominoida”

Osa 3: roskisdyykkarista herkuttelijaksi

Osa 4: koiraa karvoihin katsominen

Maailmassa on arviolta viisisataa miljoonaa koiraa, joiden perheenjäseninä elää suunnilleen yhtä monta ihmistä. Koirien kanssa harrastetaan ja työskennellään, niitä jalostetaan ja kasvatetaan, tutkitaan ja syödäänkin. Eipä ihme, että ihmisen paras ystävä on hyvä kasvualusta kiivaille riidoille, jyrkille koulukunnille ja intohimoisille näkemyksille. Toisaalta koiraa on myös pidetty itsestäänselvyytenä, jota ei ole ennen viime aikoja juurikaan tieteellisesti tutkittu.

Eksoottisten lemmikkien kohdalla lähtökohta eläimen tarpeiden täyttämiselle on ymmärtää, millainen eläin oikein on kyseessä. Millainen on sen biologia, luonnollinen elinympäristö ja luontainen käyttäytyminen? Tässä artikkelisarjassa sovellan samaa ideaa koiraan. Mitä tiede osaa kertoa siitä, mikä koira oikein on? Aloitetaan koiran alkuperästä.

Siperian luppakorvaiset ketut

Eilisessä Helsingin Sanomien artikkelissani kerroin uudesta hypoteesista, joka selittää, kuinka sudesta tuli koira. Jutussa liippaan lyhyesti venäläiskokeessa kasvatettuja täysin kesyjä kettuja, mutta tilanpuutteen vuoksi en tietenkään voinut kertoa niiden koko tarinaa. Onneksi pääsen kertomaan sen tässä.

Tämä postaus pohjautuu osaan laajemmasta artikkelista, jonka kirjoitin Canis-lehteen vuonna 2012. Toki se on päivitetty paremmin nykytietoa vastaavaksi. Sisällöltään enimmäkseen tätä liippaava artikkeli löytyy myös englanniksi Humming Dinosaur -blogistani.

Vuonna 1958 venäläinen geneetikko Dmitri Beljajev aloitti historiallisen kokeen. Uunituoreena Sytologian ja genetiikan instituutin johtajana hän lähetti nuoren avustajansa Ljudmila Trutin ostamaan virolaiselta turkistarhalta yhteensä 130 hopeakettua (eli kotoisen kettumme mustanhopeista versiota) ja alkoi jalostaa niitä kesyiksi (kuva: Zefram/Wikipedia).