Viikon tiedeuutinen: Sisilian jääkautiset ajattelijat

Muutaman viikon ikäinen ja suomenpystykorvan kokoinen norsunpoikanen tutustuu haapanaan jääkautisessa Sisiliassa.

Ennen ihmisten maailmanvalloitusta saaret olivat paikkoja, joissa elämä vaihtoi leppoisammalle vaihteelle ja evoluutio sai outoja suuntia. Uuden kreikkalaistutkimuksen mukaan myös eläinten aivojen evoluutio lähti saarilla omille teilleen. Joistain eläimistä tuli onnellisen yksinkertaisia, toisten aivojen koko kilpailee hämmästyttävästi ihmisten kanssa.

Tämä artikkelisarja kertoo tiedeuutisia, jotka ovat jääneet muissa medioissa vähälle huomiolle tai kokonaan ilman. Toivottavasti se myös auttaa kertomaan, että tiedettä tehdään paljon enemmän kuin samoja otsikoita toistavista uutisista voisi päätellä, ja sen parissa puurtavat monenlaiset ihmiset.

Kirjoahventen äly – kylmiä kuin kala vai sosiaalisuuden mestareita?

Katsot akvaarioon, ja kirjoahven katsoo takaisin. Tunnistat kalan lajina, ehkä yksilönäkin. Ihailet suomujen kauniita värejä ja liehuvia eviä. Mietit, mahtaako kalalla olla tällä kertaa oikeasti nälkä, vai kerjääkö se silkkaa ahneuttaan. Mutta mitä kalan päässä mahtaa liikkua, vai liikkuuko mitään?

Tämä artikkeli pohjautuu Ciklidistit ry:n syystilaisuudessa viime syyskuussa pitämääni esitelmään. Se on julkaistu yhdistyksen Ciklidisti-lehdessä ja parhaillaan käännettävänä ruotsiksi julkaistavaksi Ciklidbladet-lehdessä.

Miksi ihmiset rakentavat Mars-mönkijöitä, mutta hiiret eivät?

Me ihmiset olemme ymmärrettävästi ylpeitä suurista aivoistamme. Mutta tietenkään ei riitä, että arvelemme aivojemme olevan eläinkunnan parhaat – se on jotenkin todistettava mittauksin. Älykkyyden arviointiin aivojen koon tai muodon perusteella on kehitetty vuosikymmenien mittaan aika joukko menetelmiä, joita on sovellettu niin ihmisiin kuin muihinkin luontokappaleisiin. Osa niistä, kuten 1800-luvulla suosiota kerännyt frenologia, ovat sittemmin osoittautuneet silkaksi puoskaroinniksi.

Useimmissa tieteellisemmissäkin aivojen mittareissa on se valitettava vika, etteivät ne aseta meitä – tarkoittaen alun perin tietysti eurooppalaisia miehiä, nykyään sentään koko ihmiskuntaa – muun eläinkunnan yläpuolelle. Ja se yksi, joka niin tekee, ei ole muuten kovin hyvä.

Kaiken kukkuraksi ne alemmat eläimet, joiden piti olla sekä aivojensa koon että rakenteen puolesta tyhmiä, ovatkin alkaneet osoittaa merkkejä niin ongelmanratkaisukyvystä kuin itsetietoisuudesta. Vähemmästäkin ihmiskunnan hauras ego saa kolhuja. Alkaakin itse asiassa vaikuttaa siltä, että ihmisen erityisyys kumpuaa jostain ihan muualta kuin raa’asta hermosolujen määrästä. (kuva: National Institute of Aging)