Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Selkärangattomat’ Category

Tullimonstrum_NT_small

Kuva: Nobu Tamura, CC 4.0-lisenssi.

Vuonna 1955 fossiiliharrastaja Francis Tully löysi Illinoisissa sijaitsevan hiilikaivoksen jätekivistä oudonnäköisen merieläimen fossiilin. Kun samanlaisia alkoi putkahdella maasta kuin sieniä sateella, eläimelle annettiin tieteellinen nimi Tullimonstrum gregarium eli ”Tullyn runsaslukuinen hirviö”. Hirviöksi se nimettiin, koska paleontologit eivät osanneet sanoa, minne päinkään eläinkunnan sukupuuta se pitäisi sijoittaa.

Eivätkä muuten osaa vieläkään. 62 vuotta, toistatuhatta Tullimonstrum-fossiilia ja lukuisia tutkimuksia myöhemmin Tullyn hirviön sukutaulu on edelleen hukassa. Otus on ehtinyt esiintyä paitsi mielenkiintoisissa tieteellisissä hypoteeseissa, myös Loch Nessin hirviönä ja pääroolissa ehkä tieteenhistorian lahjakkaimmassa vedätyksessä. (lisää…)

Read Full Post »

1280px-lepismasaccharina

Sokeritoukka. Kuva: Christian Fischer / Wikipedia. CC 3.0-lisenssi.

Sokeritoukka (Lepisma saccharina) on useimmille tuttu kylpyhuoneiden ja muiden kosteiden tilojen asukas. Se on niin arkinen näky, että harva tulee oikeastaan miettineeksi, mikä ihme se on.

Sietäisi miettiä. Sokeritoukka on elävä fossiili, jonka kehityslinja erosi moderneihin hyönteisiin johtaneesta linjasta viimeistään devonikaudella, noin 400 miljoonaa vuotta sitten. Vessan valoa viemäriin pakeneva ötökkä on muisto maailman monimuotoisimman eläinryhmän alkutaipaleelta. (lisää…)

Read Full Post »

psm_v14_d529_demodex_folliculorum

Sikaripunkki on saanut nimensä ruumiinmuodostaan. Sillä on pitkä takaruumis hyvästä syystä. Kuva: kuvitus 1800-luvun lopulta.

Lähes kaikkien tuntemiesi ihmisten kasvoilla asuu juuri ja juuri paljaalle silmälle näkymättömiä punkkeja. Ne viettävät elämänsä ripsien ja muiden ihokarvojen karvatupissa ja talirauhasissa, parittelevat ja lisääntyvät. Öisin ne kömpivät joskus esiin karvatupista ja vaeltelevat pitkin kasvoja 8-16 sentin tuntinopeudella.

Ja ne olivat mitä todennäköisimmin ensimmäisiä niveljalkaisia Kuussa. (lisää…)

Read Full Post »

9789524953986-214x300.jpgAina välillä luulen, että tiedän aika paljon luonnosta. Hallitsenhan sentään evoluution ja ekologian perusperiaatteet, tunnistan suurimman osan Suomen selkärankaisista (ainakin jos saan katsoa rauhassa) ja olen vuosien varrella imuroinut päähäni hämmentävän määrän nippelitietoa sieltä täältä. Halusitko tietää genomin koon evoluutiosta dinosauruksilla vai petunioiden taipumuksesta lihansyöntiin?

Sitten luin Metsän salainen elämä -kirjan ja muistin taas, etten tiedä mistään mitään. Kaikki vuosien varrella muistilokeroin upottamani tieto on vain mitä kevein pintaraapaisu. Kirja avaa huikeita näkymiä suomalaisten metsän maan hiljaisiin – olentoihin, joilla on sellaisia viehättäviä nimiä kuin salasyöjät, kiilurit, sudenmaidot ja pitsikät. Vasta, kun tietää edes jotain, voi ymmärtää kuinka vähän tietää. Ja se vasta kiehtovaa onkin. (lisää…)

Read Full Post »

9718252329_1680f0cc82_bHyvin harvat eläimet saavat minussa aikaan kammon, pelon tai inhon reaktioita. Pidän hämähäkeistä, rotista, käärmeistä ja muista tavanomaisista inhokeista. Torakatkin ovat sympaattisia olentoja, eikä 80-kiloisen tanskandoggin yritys napata pipo päästäni suuremmin hetkauttanut. Kerran kohtasin susia yksin keskellä yötä, eikä mieleenikään tullut pelätä*.

Muutama kylmiä väreitä aiheuttava poikkeus yleiseen suopeuteeni kuitenkin on, ja niistä yksi ovat merilukit. Irrationaalista kyllä: merilukit ovat (enimmäkseen) pikkuruisia, ihmisille täysin vaarattomia, enkä ole koskaan edes nähnyt sellaista kuin kuvissa ja luontodokumenteissa. Mutta jotain perin juurin kammottavaa niissä on (kuva: Ocean Networks Canada (CSSF/NEPTUNE)/Flickr).

Pohdittuani aikani merilukkeja ja muita kammotuksia tulin siihen tulokseen, että kammoan eläimiä, jotka eivät näytä mahdollisilta. Kylmiä väreitä aiheuttavat otukset, joista näyttää puuttuvan eläimelle elintärkeitä osia, mutta jotka silti kävelevät eteenpäin kuin zombit. Niissä on jotain samaa kuin elokuvahirviöissä, jotka pilkotaan palasiksi, mutta niiden irrotetut ruumiinosat jatkavat itsepintaisesti matkaa. Todennäköisesti jonkun kimppuun käydäkseen.

Merilukkien tapauksessa puuttuvia osia ovat kaikki muu paitsi jalat. Merilukki näyttää aivan kirjaimellisesti olevan pelkkä nippu nivelikkäitä, vähän karvaisia koipia, jotka sattuvat kiinnittymään toisiinsa keskeltä. Koska tuntematon tiettävästi pelottaa eniten, tutkitaanpa vähän, millaisia eläimiä nämä jalkaniput oikein ovat. (lisää…)

Read Full Post »

CoconutCrabDictionnaireDHistoireNaturelle1849

Tyynenmeren saaret ovat varsinainen kummajaisten paraati. Tuhannet erikokoiset saaret ripoteltuna maailman suurimpaan valtamereen on kuin luotu tuottamaan toinen toistaan oudompia saarieläimiä. Saarilla elää lentokyvyttömiä lintuja, jättiläiskokoisia kilpikonnia ja sukeltavia leguaaneja. Ehkä häkellyttävimpiä on kuitenkin kookosrapu (Birgus latro), pienen koiran kokoinen uimataidoton rapu, joka on tunnettu kleptomaanisista taipumuksistaan (kuva: Charles Orbigny, 1849).

Teknisesti ottaen kookosrapu kuuluu erakkorapuihin, vaikkei juuri näytäkään kotilonkuoriin sonnustautuvilta serkuiltaan. Niistä suurimmatkin kerrassaan kalpenevat nelikiloiseksi ja metriseksi venähtävän kookosravun rinnalla. Kookosrapu aloittaa elämänsä aivan toisenlaisena eläimenä, pikkuruisena toukkana, joka kelluu meren eläinplanktonin seassa. Kasvaessaan se asettuu merenpohjalle ja muistuttaa hetken tavallista erakkorapua kotilonkuorineen kaikkineen. Se vaeltaa jonkin saaren luo, kiipeää maalle, menettää kiduksensa ja uimataitonsa ja muuttuu maaeläimeksi. Aikuinen kookosrapu kertakaikkiaan hukkuu, jos se joutuu mereen.

Birgus_latro_(Bora-Bora)

Kookosrapujen elämä on pääosin verkkaista. Ne kasvavat hyvin hitaasti ja saavuttavat täyden kokonsa vasta usean vuosikymmenen ikäisinä, koiraat ehkä vielä kymmenen tai parikymmentä vuotta naaraita vanhempina. Niiden tiedetään elävän jopa 60-vuotiaiksi. Pääosin ne viettävät päivät itse kaivamissaan tunneleissa, joissa ilma on mukavan kosteaa hengittää. Makuukamarinsa pohjan ne pehmustavat kookospähkinän kuiduilla. Öisin ja sadesäällä ravut kipuavat ruoanhakuun. Hurjasta ulkonäöstään huolimatta ne syövät enimmäkseen kasvikunnan tuotteita, kuten kairapalmujen hedelmiä ja kookospähkinöitä (kuva: BrokenInaglory/Wikipedia).

Enimmäkseen kasviksia. Jos kookosravut jotain ovat, niin opportunisteja. Niiden tiedetään pistelevän tehokkaasti parempiin suihin Aldabran atollin kuolleet jättiläiskilpikonnat, saalistavan merikilpikonnien kuoriutuvia poikasia ja jopa rottia. Aldabralla työskentelevät kilpikonnatutkijat tietävät olla jättämättä ruokaa hetkeksikään vartioimatta, koska kookosravut varastavat sen välittömästi. Joulusaarella ne tunnetaan rosvorapuina, koska ne varastelevat ruoan lisäksi myös tavaraa: niiden tiedetään hiippailleen sisälle taloihin ja kipittäneen tiehensä mukanaan ruokailuvälineitä tai kenkiä, ehkä silkkaa uteliaisuuttaan. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka älykkäitä kookosravut oikein ovat. Pitkän iän, opportunististen elintapojen ja uteliaan käytöksen yhdistelmä antaisi ymmärtää, että ehkä paljonkin keskivertoäyriäistä fiksumpia.

Lisää kookosravusta voi lukea (ja kuvia katsella) Arkivesta, Encyclopedia of Lifesta ja Why Evolution is True -blogista, jossa on viehättäviä kuvia ihmisten ja kookosrapujen kohtaamisista. Paikoin pahasti ylipyydetyn (ne ovat nimittäin kuulemma herkullisia) kookosravun huonosti tunnetusta uhanalaisuustilanteesta kertoo Punainen lista.

Tämä oli Viikon outo eläin -sarjan viimeinen artikkeli. Ensi vuonna sen paikalla alkaa uusi pikkuartikkelisarja. Sitä odotellessa hyvää uutta vuotta!

Read Full Post »

crysomallon squamiferum scaly-footed gastropod maija karala

Syvänmeren savuttajien tuntumassa elää kaikenlaisia kummajaisia. Kemosynteettisistä jättiläisputkimadoista puhuin jo aiemmin yhteyttävien eläinten yhteydessä, mutta on siellä muutakin. Tämän viikon outo eläin on Crysomallon squamiferum -nilviäinen. Se on tiettävästi maailman ainoa eläin, jolla on yllään metallipanssari.

Intian valtamerta halkovan keskiselänteen rinteiden mustilla savuttajilla elävän kotilon pehmeä jalka on metallinkiiltoisten suomujen peitossa. Tarkempi tarkastelu osoittaa, että suomut ovat rautaa. Ne koostuvat erilaisista rautasulfaateista, muun muassa katinkullasta, joita on tarjolla runsain mitoin syvänmeren savuttajien läheisyydessä. Myös kotilon kuoren pintakerros on samaa metallipinnoitetta.

Arvellaan, että kotilo suojautuu haarniskallaan petomaisia taskurapuja vastaan. Insinöörit ovat innostuneet etenkin kotilon kuoren mahdollisuuksista. Siinä on kolme kerrosta: ulomman metallikuoren ja sisemmän kalkkikuoren välissä on pehmeä orgaaninen kerros, joka tekee kuoresta sekä kovan että sitkeän, joten kuori ei murru, vaikka se joutuisi isonkin ravun saksen puristukseen. Keinoja sen jäljittelyyn on jo tutkittukin.

Read Full Post »

Older Posts »