Kymmenen uutta lajia

anolis dracula a b c
Anolis dracula (vasemmalla koiras, oikealla naaras). Kuva: Yánez-Muñoz ym. 2018 / ZooKeys. CC 4.0-lisenssi.

Näihin aikoihin on kai tapana luoda jonkinlainen katsaus kuluneeseen vuoteen. Aiempina vuosina olen kirjoittanut esimerkiksi uusista fossiililöydöistä ja blogin vuodesta, mutta otetaanpa tänä vuonna jotain muuta: kiehtovimpia tieteelle uusia lajeja.

Ilmastokriisistä, sukupuutoista ja koralliriuttojen tuhosta kertovien uutisten keskellä voi helposti tuntua siltä, ettei maailmassa ole enää mitään, mitä emme olisi käyneet pilaamassa. Kuitenkin uusia, toinen toistaan erikoisempia eliölajeja löytyy jatkuvasti ympäri maailmaa. Osa elää piilossa syrjäseuduilla, luolissa, pilvimetsissä tai Jäämeren kylmissä syvyyksissä. Toiset taas ovat piileskelleet aivan nenän alla.

Tässä kymmenen vähemmälle huomiolle jäänyttä suosikkiani kuluneelta vuodelta. Jatka lukemista ”Kymmenen uutta lajia”

Viikon pieni ihme: hedelmä ilman kukkaa

800px-Feige-Schnitt
Halkileikattu viikuna. Kuva: Wikimedia Commons, public domain.

Mandariinit, omenat, rypäleet, luumut – normaalit hedelmät ovat meheviä kasvinosia, joiden sisällä piilevät kasvin siemenet. Kukat kehittyvät hedelmiksi, jos niiden pölytys onnistuu.

Mutta yksi ei kuulu joukkoon. Tuhansia vuosia hedelmänä viljelty viikuna kasvaa suoraan viikunapuun runkoon, eikä kasvilla näytä olevan lainkaan kukkia. Tosiasiassa viikunat eivät ole hedelmiä, vaan hyvin omituisia kukintoja, jotka orjuuttavat sisäsiittoisia pistiäisiä ja syövät lihaa. Jatka lukemista ”Viikon pieni ihme: hedelmä ilman kukkaa”

Viikon pieni ihme: perhosen lapsuusmuistot

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
”Ai, sinä taas”, miettii vastakuoriutunut horsmakiitäjä, vai miettiikö?

Jääkaapissani, siinä puoliksi syödyn mangon ja leviterasian välissä, on pieni lasipurkillinen turvetta. Sen tarkempi kaivelu paljastaisi kaksi horsmakiitäjän (Deilephila elpenor) koteloa. Keräsin otukset toukkina naapurustosta ja kasvatin ne koteloitumisvalmiiksi.

Ne viettävät talven hyvässä turvassa saalistajilta ja pyrähtävät keväällä lentoon parvekkeelta. Mutta mahtavatko ne aikuisinakin muistaa omituisen ison otuksen, joka vei ne mukanaan kotiin?

Jatka lukemista ”Viikon pieni ihme: perhosen lapsuusmuistot”

Kun hyönteisistä tuli äyriäisiä

Heterocarpus_ensifer
Melkein sama asia. Kuvat: NOAA & Brian Gratwicke / Wikimedia Commons.

Suomessa sallitaan hyönteisten myynti elintarvikkeeksi, kertoivat uutiset syyskuussa. Media onkin pursuillut juttuja hyönteissyönnistä: söisitkö ötököitä, uskaltaisitko maistaa? Entä mitä oikeastaan tiedetään hyönteisten hyvinvoinnista? Kommenttikentät täyttyvät ”hyi, en mä ainakaan söis”-mielipiteistä.

Samaan aikaan äyriäisiä – katkarapuja, taskurapuja, jokirapuja, hummereita – syödään hyvällä halulla ja pidetään suurenakin herkkuna. Parantaisikohan hyönteissyöntiä kammoksuvien mieltä yhtään tieto, että nykytiedon mukaan hyönteisetkin itse asiassa ovat äyriäisiä? Se on yksi dna-sukupuiden paljastamista sukulaisuussuhteista, jotka antavat kiehtovan uuden näkökulman elämän evoluutiohistoriaan. Jatka lukemista ”Kun hyönteisistä tuli äyriäisiä”

Viikon pieni ihme: lutikoiden väkivaltainen perhe-elämä

1280px-Bed_bug,_Cimex_lectularius
Keskenkasvuinen lutikka. Kuva: Piotr Naskrecki/Wikipedia.

Lutikat eli seinäluteet (Cimex lectularius) ovat harvan lempieläimiä. Öisin sänkyihin hiippailevat verenimijät ovat viime vuosina yleistyneet Suomessakin. Niistä kärsivät niin kerrostalot kuin sairaalatkin, eikä myrkyille vastustuskykyisiksi kehittyneiden ötököiden hävitys ole ollenkaan helppoa.

Yleensä vihatun eläimen elämään perehtyminen vähentää vastenmielisyyttä, mutta ei lutikan tapauksessa. Sen lisääntymistapa on nimittäin karmea jopa hyönteisten mittapuulla. Lutikoiden parittelusta käytetään englanniksi termiä traumatic insemination – traumaattinen hedelmöitys. Jatka lukemista ”Viikon pieni ihme: lutikoiden väkivaltainen perhe-elämä”

Tullyn ihmeellinen hirviö

Tullimonstrum_NT_small
Kuva: Nobu Tamura, CC 4.0-lisenssi.

Vuonna 1955 fossiiliharrastaja Francis Tully löysi Illinoisissa sijaitsevan hiilikaivoksen jätekivistä oudonnäköisen merieläimen fossiilin. Kun samanlaisia alkoi putkahdella maasta kuin sieniä sateella, eläimelle annettiin tieteellinen nimi Tullimonstrum gregarium eli ”Tullyn runsaslukuinen hirviö”. Hirviöksi se nimettiin, koska paleontologit eivät osanneet sanoa, minne päinkään eläinkunnan sukupuuta se pitäisi sijoittaa.

Eivätkä muuten osaa vieläkään. 62 vuotta, toistatuhatta Tullimonstrum-fossiilia ja lukuisia tutkimuksia myöhemmin Tullyn hirviön sukutaulu on edelleen hukassa. Otus on ehtinyt esiintyä paitsi mielenkiintoisissa tieteellisissä hypoteeseissa, myös Loch Nessin hirviönä ja pääroolissa ehkä tieteenhistorian lahjakkaimmassa vedätyksessä. Jatka lukemista ”Tullyn ihmeellinen hirviö”

Viikon pieni ihme: elävä fossiili kylpyhuoneessa

1280px-lepismasaccharina
Sokeritoukka. Kuva: Christian Fischer / Wikipedia. CC 3.0-lisenssi.

Sokeritoukka (Lepisma saccharina) on useimmille tuttu kylpyhuoneiden ja muiden kosteiden tilojen asukas. Se on niin arkinen näky, että harva tulee oikeastaan miettineeksi, mikä ihme se on.

Sietäisi miettiä. Sokeritoukka on elävä fossiili, jonka kehityslinja erosi moderneihin hyönteisiin johtaneesta linjasta viimeistään devonikaudella, noin 400 miljoonaa vuotta sitten. Vessan valoa viemäriin pakeneva ötökkä on muisto maailman monimuotoisimman eläinryhmän alkutaipaleelta. Jatka lukemista ”Viikon pieni ihme: elävä fossiili kylpyhuoneessa”