Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Selkärangattomat’ Category

Heterocarpus_ensifer

Melkein sama asia. Kuvat: NOAA & Brian Gratwicke / Wikimedia Commons.

Suomessa sallitaan hyönteisten myynti elintarvikkeeksi, kertoivat uutiset syyskuussa. Media onkin pursuillut juttuja hyönteissyönnistä: söisitkö ötököitä, uskaltaisitko maistaa? Entä mitä oikeastaan tiedetään hyönteisten hyvinvoinnista? Kommenttikentät täyttyvät ”hyi, en mä ainakaan söis”-mielipiteistä.

Samaan aikaan äyriäisiä – katkarapuja, taskurapuja, jokirapuja, hummereita – syödään hyvällä halulla ja pidetään suurenakin herkkuna. Parantaisikohan hyönteissyöntiä kammoksuvien mieltä yhtään tieto, että nykytiedon mukaan hyönteisetkin itse asiassa ovat äyriäisiä? Se on yksi dna-sukupuiden paljastamista sukulaisuussuhteista, jotka antavat kiehtovan uuden näkökulman elämän evoluutiohistoriaan. (lisää…)

Mainokset

Read Full Post »

1280px-Bed_bug,_Cimex_lectularius

Keskenkasvuinen lutikka. Kuva: Piotr Naskrecki/Wikipedia.

Lutikat eli seinäluteet (Cimex lectularius) ovat harvan lempieläimiä. Öisin sänkyihin hiippailevat verenimijät ovat viime vuosina yleistyneet Suomessakin. Niistä kärsivät niin kerrostalot kuin sairaalatkin, eikä myrkyille vastustuskykyisiksi kehittyneiden ötököiden hävitys ole ollenkaan helppoa.

Yleensä vihatun eläimen elämään perehtyminen vähentää vastenmielisyyttä, mutta ei lutikan tapauksessa. Sen lisääntymistapa on nimittäin karmea jopa hyönteisten mittapuulla. Lutikoiden parittelusta käytetään englanniksi termiä traumatic insemination – traumaattinen hedelmöitys. (lisää…)

Read Full Post »

Tullimonstrum_NT_small

Kuva: Nobu Tamura, CC 4.0-lisenssi.

Vuonna 1955 fossiiliharrastaja Francis Tully löysi Illinoisissa sijaitsevan hiilikaivoksen jätekivistä oudonnäköisen merieläimen fossiilin. Kun samanlaisia alkoi putkahdella maasta kuin sieniä sateella, eläimelle annettiin tieteellinen nimi Tullimonstrum gregarium eli ”Tullyn runsaslukuinen hirviö”. Hirviöksi se nimettiin, koska paleontologit eivät osanneet sanoa, minne päinkään eläinkunnan sukupuuta se pitäisi sijoittaa.

Eivätkä muuten osaa vieläkään. 62 vuotta, toistatuhatta Tullimonstrum-fossiilia ja lukuisia tutkimuksia myöhemmin Tullyn hirviön sukutaulu on edelleen hukassa. Otus on ehtinyt esiintyä paitsi mielenkiintoisissa tieteellisissä hypoteeseissa, myös Loch Nessin hirviönä ja pääroolissa ehkä tieteenhistorian lahjakkaimmassa vedätyksessä. (lisää…)

Read Full Post »

1280px-lepismasaccharina

Sokeritoukka. Kuva: Christian Fischer / Wikipedia. CC 3.0-lisenssi.

Sokeritoukka (Lepisma saccharina) on useimmille tuttu kylpyhuoneiden ja muiden kosteiden tilojen asukas. Se on niin arkinen näky, että harva tulee oikeastaan miettineeksi, mikä ihme se on.

Sietäisi miettiä. Sokeritoukka on elävä fossiili, jonka kehityslinja erosi moderneihin hyönteisiin johtaneesta linjasta viimeistään devonikaudella, noin 400 miljoonaa vuotta sitten. Vessan valoa viemäriin pakeneva ötökkä on muisto maailman monimuotoisimman eläinryhmän alkutaipaleelta. (lisää…)

Read Full Post »

psm_v14_d529_demodex_folliculorum

Sikaripunkki on saanut nimensä ruumiinmuodostaan. Sillä on pitkä takaruumis hyvästä syystä. Kuva: kuvitus 1800-luvun lopulta.

Lähes kaikkien tuntemiesi ihmisten kasvoilla asuu juuri ja juuri paljaalle silmälle näkymättömiä punkkeja. Ne viettävät elämänsä ripsien ja muiden ihokarvojen karvatupissa ja talirauhasissa, parittelevat ja lisääntyvät. Öisin ne kömpivät joskus esiin karvatupista ja vaeltelevat pitkin kasvoja 8-16 sentin tuntinopeudella.

Ja ne olivat mitä todennäköisimmin ensimmäisiä niveljalkaisia Kuussa. (lisää…)

Read Full Post »

9789524953986-214x300.jpgAina välillä luulen, että tiedän aika paljon luonnosta. Hallitsenhan sentään evoluution ja ekologian perusperiaatteet, tunnistan suurimman osan Suomen selkärankaisista (ainakin jos saan katsoa rauhassa) ja olen vuosien varrella imuroinut päähäni hämmentävän määrän nippelitietoa sieltä täältä. Halusitko tietää genomin koon evoluutiosta dinosauruksilla vai petunioiden taipumuksesta lihansyöntiin?

Sitten luin Metsän salainen elämä -kirjan ja muistin taas, etten tiedä mistään mitään. Kaikki vuosien varrella muistilokeroin upottamani tieto on vain mitä kevein pintaraapaisu. Kirja avaa huikeita näkymiä suomalaisten metsän maan hiljaisiin – olentoihin, joilla on sellaisia viehättäviä nimiä kuin salasyöjät, kiilurit, sudenmaidot ja pitsikät. Vasta, kun tietää edes jotain, voi ymmärtää kuinka vähän tietää. Ja se vasta kiehtovaa onkin. (lisää…)

Read Full Post »

9718252329_1680f0cc82_bHyvin harvat eläimet saavat minussa aikaan kammon, pelon tai inhon reaktioita. Pidän hämähäkeistä, rotista, käärmeistä ja muista tavanomaisista inhokeista. Torakatkin ovat sympaattisia olentoja, eikä 80-kiloisen tanskandoggin yritys napata pipo päästäni suuremmin hetkauttanut. Kerran kohtasin susia yksin keskellä yötä, eikä mieleenikään tullut pelätä*.

Muutama kylmiä väreitä aiheuttava poikkeus yleiseen suopeuteeni kuitenkin on, ja niistä yksi ovat merilukit. Irrationaalista kyllä: merilukit ovat (enimmäkseen) pikkuruisia, ihmisille täysin vaarattomia, enkä ole koskaan edes nähnyt sellaista kuin kuvissa ja luontodokumenteissa. Mutta jotain perin juurin kammottavaa niissä on (kuva: Ocean Networks Canada (CSSF/NEPTUNE)/Flickr).

Pohdittuani aikani merilukkeja ja muita kammotuksia tulin siihen tulokseen, että kammoan eläimiä, jotka eivät näytä mahdollisilta. Kylmiä väreitä aiheuttavat otukset, joista näyttää puuttuvan eläimelle elintärkeitä osia, mutta jotka silti kävelevät eteenpäin kuin zombit. Niissä on jotain samaa kuin elokuvahirviöissä, jotka pilkotaan palasiksi, mutta niiden irrotetut ruumiinosat jatkavat itsepintaisesti matkaa. Todennäköisesti jonkun kimppuun käydäkseen.

Merilukkien tapauksessa puuttuvia osia ovat kaikki muu paitsi jalat. Merilukki näyttää aivan kirjaimellisesti olevan pelkkä nippu nivelikkäitä, vähän karvaisia koipia, jotka sattuvat kiinnittymään toisiinsa keskeltä. Koska tuntematon tiettävästi pelottaa eniten, tutkitaanpa vähän, millaisia eläimiä nämä jalkaniput oikein ovat. (lisää…)

Read Full Post »

Older Posts »