Mikä, jos mikään, on koira? Osa 1, koiran juurilla

Osa 2: ”se yrittää dominoida”

Osa 3: roskisdyykkarista herkuttelijaksi

Osa 4: koiraa karvoihin katsominen

Maailmassa on arviolta viisisataa miljoonaa koiraa, joiden perheenjäseninä elää suunnilleen yhtä monta ihmistä. Koirien kanssa harrastetaan ja työskennellään, niitä jalostetaan ja kasvatetaan, tutkitaan ja syödäänkin. Eipä ihme, että ihmisen paras ystävä on hyvä kasvualusta kiivaille riidoille, jyrkille koulukunnille ja intohimoisille näkemyksille. Toisaalta koiraa on myös pidetty itsestäänselvyytenä, jota ei ole ennen viime aikoja juurikaan tieteellisesti tutkittu.

Eksoottisten lemmikkien kohdalla lähtökohta eläimen tarpeiden täyttämiselle on ymmärtää, millainen eläin oikein on kyseessä. Millainen on sen biologia, luonnollinen elinympäristö ja luontainen käyttäytyminen? Tässä artikkelisarjassa sovellan samaa ideaa koiraan. Mitä tiede osaa kertoa siitä, mikä koira oikein on? Aloitetaan koiran alkuperästä.

Päivän kuva

Canis lupus familiaris

Kaksi kesyä sutta tuijottaa saalista. Tai tässä tapauksessa tennispalloa.

Minua ei koskaan lakkaa kiehtomasta, kuinka monenlaisia koiria on. Isoja ja pieniä, villavia ja karvattomia, karkeakarvaisia ja silkkisiä, mustia, valkoisia ja kaikkea siltä väliltä. On kaikenlaisia ruumiinmuotoja, luonteita, korvia ja häntiä. Ja kuitenkin ne ovat edelleen samaa lajia kuin harmaasusiesi-isänsä, jotka ihmiset kesyttivät kivikaudella.

Maailmassa on noin 400 miljoonaa kesyä koiraa. Verrattuna suden villien alalajien reilusti alle kahteensataan tuhanteen, kesyyntyminen on selvästi ollut kannattava taktiikka ihmisten hallitsemassa maailmassa. Ja hyvin koira onkin kesyyntynyt. Kesyille eläimille on tyypillistä neotenia, eli pennun piirteitä, niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin, säilyy aikuisuuteen. Koirilla tällaisia ovat ystävällinen luonne, uteliaisuus ja leikkisyys, pieni koko, suhteessa suurempi pää ja pienemmät aivot sekä lyhyt kuono ja suuret silmät. Luonteenpiirteet tekevät koirista helpompia asuinkumppaneita, ulkonäön piirteet taas hellyyttävän näköisiä. Äärimmäisyyksiin mennään pienimpien koirarotujen kohdalla, sillä niiden anatomia ei muistuta edes sudenpentua, vaan sikiötä.

Muitakin eläimiä on kyllä kesytetty, mutta koiriin meillä on erityinen suhde. Lapsetkin osaavat tunnistaa koirien mielialoja, vaikkeivät olisi ikinä ennen koiraa nähneetkään. Vastavuoroisesti koirat osaavat jo pentuna tulkita ihmisen elekieltä paljon paremmin kuin sudet. Ja jos kesy susi kohtaa ongelman, jota se ei osaa ratkaista, sille ei tule mieleenkään pyytää ihmiseltään apua. Koira sen sijaan hakee neuvoa isäntää katsomalla alta aikayksikön, vaikka olisi vasta pieni pentu.

Koirat ovat seuralaisiamme ja harrastustovereitamme, auttavat vammaisia, paimentavat karjaa, vartioivat omaisuutta, taistelevat puolestamme, etsivät huumeita, pommeja, ruumiita ja kadonneita, metsästävät apunamme, vetävät rekiä, parantavat sairaita, löytävät kasvaimia, hävittävät tuholaisia, esiintyvät sirkuksissa, kärsivät koe-eläiminä tai mitä ikinä keksimmekään niiltä pyytää. Ja silti ovat vielä valmiita istumaan kiltisti ja antamaan tassua. Jos joku on ihmisen paras, ystävä, se on kesy sutemme.