Viikon vikatikki: maakrokotiilin viimeinen loikka

mekosuchus_inexpectus_pieni_maija_karala_uusi_kaledonia_krokotiili

Uusi-Kaledonia on yksi lukuisista saarista ja saaristoista, joille tarunhohtoinen Lapita-kansa rantautui Tyynenmeren valloituksellaan. Joka saarelta he löysivät uuden valmiiksi katetun ruokapöydän täynnä pulskia paikallisia eläimiä, jotka eivät osanneet pelätä ihmistä.

Uudessa- Kaledoniassa ruokapöytä oli harvinaisen outo jopa Tyynenmeren mittapuulla. Siellä elävät maailman suurin gekko, skinkki ja kyyhky sekä töyhtöpäinen kagu, joka kummasta ulkonäöstään huolimatta lienee kurkilintu. Lapitojen saapuessa heitä tervehti myös 30-kiloinen kekopesiä rakentanut Sylviornis, joka näyttäisi olevan kanalintujen etäinen serkku. Oli siellä myös suuri, sarvekas maakilpikonna Meiolania, josta kirjoitin jo aiemmin, ja hännän huippuna vain parimetrinen maakrokotiili, jolle eurooppalaiset tutkijat vuosisatoja myöhemmin antoivat nimen Mekosuchus inexpectatus. Jatka lukemista ”Viikon vikatikki: maakrokotiilin viimeinen loikka”

Mainokset

Sisiliskojen valtakunnassa

madeiranmuurisisilisko_madeira_wall_lizard_maija_karalaKun kerrankin pääsee ulkomaille, on reissusta parasta ottaa kaikki ilo irti blogeissakin. Madeiralla vietetyn joulun jäljiltä ehdin jo kirjoittaa saaren laakerimetsistä ja niiden kiehtovasta, vaikkakin yksipuolisesta linnustosta. Koska kasveista jäi vielä tärkeitä asioita sanomatta, kirjoitin kasviblogi Viidakkokirjeiden puolella lisää laakerimetsän olemuksesta. Englanninkielisessä Humming Dinosaur -blogissa jaoin kuvia saaren puutarhoista bongaamistani muinaiskasveista ja Jännän äärellä hämmennykseni monarkkiperhosista.

Suurin suosikkini on kuitenkin vielä esittelemättä. Ihastuin vilkkaisiin ja uteliaisiin madeiranmuurisisiliskoihin (Teira dugesii), joita vipelsi kaikkialla aurinkoisilla paikoilla. Tarkempi opiskelu paljasti, että otuksessa on paljonkin kiehtovaa. Se on ikivanha, yllättävän älykäs ja monin tavoin poikkeuksellinen lisko, joka ehti pitkään olla saarensa kiistämätön valtias. Jatka lukemista ”Sisiliskojen valtakunnassa”

Vähenevät ihmeet

Vuonna 1992 lähes kaksisataa valtiota allekirjoitti Rion biodiversiteettisopimuksen, jossa ne sopivat pysäyttävänsä luonnon monimuotoisuuden vähenemisen, tähtäävänsä ekologisesti kestävään kehitykseen, tieteen yhteistyön parantamiseen, koulutuksen kehittämiseen ja lukuisiin muihin hienoihin asioihin. 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen ei kuitenkaan tuonut meitä yhtään lähemmäs sopimuksen ensimmäistä tavoitetta: sukupuuttoaalto jatkaa kiihtymistään, vaikka luonnonsuojeluun kiinnitetään ympäri maailmaa yhä enemmän huomiota.

Mongabay-sivusto kerää niin hyviä kuin huonojakin uutisia uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kohtaloista. Näiden uutisten pohjalta keräsin pienen koosteen siitä, mitä maailmassa on tapahtunut 2000-luvun aikana. Aloitetaanko hyvistä vai huonoista uutisista? Ajattelisin, että jos hyvät uutiset ovat lopussa, lukijalle ei jää yhtä paha mieli. Aloitetaan siis sukupuuttoon kuolleista eläimistä. Jatka lukemista ”Vähenevät ihmeet”

Vaihtolämpöinen minivuohi ja kumppanit

Chihuahuat, falabella-hevoset ja minipossut ovat kaikki ihmisen jalostamalla tuottamia kääpiömuotoja tutuista eläimistä (kuvassa maailman pienin hevonen täältä). Niitä tulee helposti pidettyä pienen kokonsa vuoksi ”luonnottomina” ja villissä luonnossa elinkelvottomina. Sama pätee, joskin ehkä pienemmässä määrin, jättiläisrotuihin: tanskandogit, shirenhevoset ja jopa 15-kiloiset Maine Coon-kissat nauttivat nekin kyseenalaista mainetta. Mutta voisivatko jättiläiset tai kääpiöt olla joskus menestyviä luonnossakin?

Kuvittele shetlanninponin kokoinen norsu, pystykorvan kokoinen lammas tai, jos havittelet päinvastaista suuntaa, vaikkapa ison kissan kokoinen rotta. Vaikka nämä kuulostavat eksoottisten lemmikkien havittelijan päiväunilta, ne ovat todellisia eläimiä. Eivätkä ne suinkaan ole ainoat esimerkit. On nimittäin ympäristö, johon joutuneiden eläinten ruumiin koon evoluutio alkaa käyttäytyä oudosti: saaret. Jatka lukemista ”Vaihtolämpöinen minivuohi ja kumppanit”