Tunturikasvikurssilla

Sain tänä vuonna kaikkien aikojen syntymäpäivälahjan: ilmoittautumisen Lapinkävijät Owlan järjestämälle viikon pituiselle tunturikasvikurssille Kilpisjärven biologiselle asemalle.

Niinpä käänsin heinäkuun alussa nenän kohti pohjoista ja vietin kiehtovan, helteisen viikon kolmen valtakunnan tuntureilla. Tunturi-Lapin luonto ja kasvillisuus ovat paljon moninaisemmat kuin kauempaa voisi päätellä! Tässä kuvia, tiedonmurusia ja vinkkejä jännittävistä luontokohteista muillekin Lapin luontoon hurahtaneille. Ja toki niillekin, jotka eivät ole vielä hurahtaneet.

Fossiilijahdissa Englannissa, osa 2

Osa 1, osa 3.

Juttusarjan edellisen osan lopuksi matkasimme haikein mielin Isle of Wightilta takaisin pääsaarelle, laukut jo lupaavasti fossiililöydöistä pullistellen.

Seuraavaksi ajelimme läpi New Forestin kansallispuiston (joka on sikäli osuvasti nimetty, että se ei ole metsää, vaan enimmäkseen nummea) ja kumpuilevan englantilaisen maaseudun, jossa jokainen kylä oli kuin uusi kopio Emmerdalen lavasteista.

Nyt tiedossa on ammoniitteja ja merimatelijoita Jurassic Coastilla, auringossa palanutta ihoa, eksoottisia vieraslajeja ja visiitti Walesin dinosaurusten pariin.

Fossiilijahdissa Englannissa, osa 1

Osa 2, osa 3.

Vietimme puolisoni kanssa toukokuun viimeisen viikon Englannissa Björn Kurtén -klubin maastoekskursiolla. Meidät otettiin ystävällisesti mukaan, vaikka emme olekaan suoraan tekemisissä Helsingin yliopiston kanssa. Seitsemän hengen seurueemme vietti kahdeksan päivää kiertäen eteläisen Englannin fossiilikohteita. Palasimme matkalta uupuneina, pinttyneen likaisina ja vähän ruhjeilla, mutta onnellisina ja laukut fossiileja täynnä. Oli meillä mukana jopa yksi dinosauruksen palanen.

Tämä artikkeli on ensimmäinen osa matkakertomusta. Esihistoria muuttuu ihmeellisellä tavalla konkreettiseksi, kun sen kirjaimellisesti näkee kerroksina silmiensä edessä! Tällaista fossiilimatkailua voin lämpimästi suositella muillekin, eikä siihen tarvita paleontologin koulutusta.

Kissamakien vieraana

Kissamaki eli rengashäntämaki (Lemur catta)

Heinäkuisella Lontoon-lomalla kävimme Tringin luonnonhistoriallisen museon ja Kew Gardensin lisäksi tietenkin eläintarhassa. Tai ei niinkään tietenkin – olen tarkka eläintarhojen tasosta ja jätän mieluummin menemättä, jos on syytä odottaa huonosti hoidettuja eläimiä, ankeita tarhoja ja pahaa mieltä.

Tässä tapauksessa moiseen ei juuri ollut aihetta. Lontoossa kaikki eläimet, joiden vointia ja hoitoa pystyin arvioimaan, vaikuttivat hyvinvoivilta. Stereotyyppistä käyttäytymistä tai vammoja ei näkynyt, ja eläintarhassa oli todella mielenkiintoisia lajeja, joita olin aiemmin nähnyt vain kuvissa: kissamaki, hidaslori, intiantapiiri, okapi, aurinkokurki, australiankeuhkokala…

Lintujen Viikki

Kanahaukkakoiras pulskan rottasaaliin kanssa takapihan metsässä.

Muutin Helsinkiin melkein päivälleen kaksi vuotta sitten. Sukulaiset huolehtivat, kuinka oikein viihdyn pääkaupungissa, kaukana luonnosta. Toisin kävi: missään en ole asunut yhtä monimuotoisen luonnon ääressä kuin Viikissä.

Naapurustossa on metsäkauriita ja saukkoja, lepakoita ja sisiliskoja ja monimuotoista kasvillisuutta jyhkeistä kuusikoista merenrantapensaikkoon. Hätkähdyttävintä on kuitenkin lintujen paljous. Siinä on riittänyt tarkkailtavaa, tunnistettavaa ja etenkin valokuvattavaa. Minusta onkin puolivahingossa tullut lintuharrastaja.

Saaristoretkellä, osa 2

Aloitin kertomukset parin viikon takaisesta Ahvenanmaan matkastamme tällä osalla yksi, jossa tutkittiin merenrantojen ja rehevien metsien kasveja, ihmeteltiin sipulien outoa historiaa ja kaikkialla käyskenteleviä kauriita. Nyt jatkan vielä toisen kuva- ja kasvipainotteisen harhailun verran. Tällä kertaa tongimme ojanvarsia ja ihmettelemme saaristoluonnon yhteyksiä Lappiin.

Saaristoretkellä, osa 1

Vietimme puolisoni kanssa heinäkuisen pitkän viikonlopun Ahvenanmaalla. Olimme siellä oikeastaan työasioissa, mutta puhutaan siitä puolesta lisää myöhemmin. Olimme molemmat ensi kertaa tällä omalaatuisella merellisellä itsehallintoalueella, vaikka monenlaisia juttuja Ahvenanmaan erikoisesta luonnosta on vuosien mittaan kuultukin. Kävi ilmi, ettei maine ollut ainakaan liioiteltu.

Ahvenanmaa on vastakohtien saarirykelmä. On reheviä jalopuulehtoja ja vehreitä laitumia kuin Keski-Euroopassa, mutta myös karuja mäntymetsiä ja paljaita tuulenpieksemiä kallioita. Leuto ilmasto takaa, että Ahvenanmaalla menestyy moni sellainenkin laji, joka mantereella on harvinainen tai peräti olematon. Meri-ilmaston varjopuoli ovat viileät ja tuuliset kesät: itsekin palelin palelemasta päästyäni läpi heinäkuisen viikonlopun.

Kasvillisuus heijastaa näitä ristiriitaisia olosuhteita, ja niin tekee tietenkin myös eläimistö. Seuraavassa jo tuttuun tapaan kuvia, tunnelmia ja havaintoja matkan varrelta.

Luontoretkillä Karjalassa

Juhannus toi mukanaan perinteisen suomalaisen kolean sadesään, mutta myös hienoja luontohavaintoja minulle entuudestaan tyystin tuntemattomalla seudulla. Vietin keskikesää maan kaakkoiskolkalla aivan itärajan tuntumassa, tarkemmin sanoen Simpeleellä. Siellä Laatokkaa ympäröivä lehtometsävyöhyke kurkottaa Suomen puolelle ja antaa luonnolle varsin omalaatuisia piirteitä.

Siispä lukijoille jo tuttuun tapaan vuorossa on valokuvia ja satunnaisia mielenkiintoisia tiedonmurusia niiden ympäriltä. Kuvassa ilta-auringossa komeilee pikkulepinkäinen (Lanius collurio), varpuslintu joka luulee olevansa haukka. Korkealta tähystyspaikaltaan vain vähän varpusta isompi lepinkäinen käy jopa linnunpoikien ja hiirien kimppuun ja keihästää ne ruokavarastoksi sopiviin piikkipensaisiin.

Tunti kaupunkiluonnossa

Sain Villikatajalta Tunti luonnossa -haasteen, joka on itse asiassa Retkipaikan toukokuinen kuvakilpailu. Sen idea on viettää tunti luonnossa ja napsia kuvia näkemästään.

Koska luonnossa liikkuminen tutkitusti rentouttaa ja laskee verenpainetta, mikä sen parempi ajankohta kuin keskellä työpäivää? Tänään kirjoittaminen takkuili, selkää särki ja huomasin tuijottelevani haikeasti ulos auringonpaisteeseen. Niinpä pakkasin kameran reppuun, nappasin lähimarketista eväät ja lähdin katsomaan, minne jalat minua vievät. Tapasin muun muassa tämän ilmeisen äreällä tuulella olleen naarastelkän ja totesin, ettei minusta ole vieläkään salaperäisesti muotoutunut erähenkistä reippailijaa.

Urbaania luontoretkeilyä

Minusta kaupunkiekologia on aina ollut kiehtovaa. Pohjimmiltaanhan kaupungit ovat vain yksi uusi elinympäristö, vaikka aika erikoinen sellainen. On mielenkiintoista, mitkä lajit sopeutuvat nopeimmin kaupunkielämään, alkavat sietää ihmistä naapurinaan tai suorastaan käyttävät meitä ihastuttavan röyhkeästi hyväkseen. Ilahdun joka kerta, kun saan vastaan tallustelevalta varikselta osakseni ylenkatseellisen silmäyksen sen sijaan, että se pyrähtäisi pakoon kuin villieläin maaseudulla.

Olen viime päivinä nauttinut pääkaupunkiseudun aurinkoisesta kevätsäästä seikkailemalla kameran kanssa Viikin luonnonsuojelualueella ja Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan ulkotarhoissa. Tässä siis tulos: keväisiä valokuvia ja tiedonmurusia kaupunkieläimistä.