Viikon tiedeuutinen: Sisilian jääkautiset ajattelijat

iso mk jääkausi palaeoloxodon_falconeri_haapana sisilia_pieni
Muutaman viikon ikäinen ja suomenpystykorvan kokoinen norsunpoikanen tutustuu haapanaan jääkautisessa Sisiliassa.

Ennen ihmisten maailmanvalloitusta saaret olivat paikkoja, joissa elämä vaihtoi leppoisammalle vaihteelle ja evoluutio sai outoja suuntia. Uuden kreikkalaistutkimuksen mukaan myös eläinten aivojen evoluutio lähti saarilla omille teilleen. Joistain eläimistä tuli onnellisen yksinkertaisia, toisten aivojen koko kilpailee hämmästyttävästi ihmisten kanssa.

Tämä artikkelisarja kertoo tiedeuutisia, jotka ovat jääneet muissa medioissa vähälle huomiolle tai kokonaan ilman. Toivottavasti se myös auttaa kertomaan, että tiedettä tehdään paljon enemmän kuin samoja otsikoita toistavista uutisista voisi päätellä, ja sen parissa puurtavat monenlaiset ihmiset. Jatka lukemista ”Viikon tiedeuutinen: Sisilian jääkautiset ajattelijat”

Mallorcan vaihtolämpöiset lampaat

myotragus_metsanreuna_vari

Saarilla evoluutio ryhtyy tekemään tavallistakin kummallisempia temppuja. Pienistä eläimistä kasvaa jättiläisiä ja suuret kutistuvat kääpiöiksi, pienet kukat venähtävät puiksi ja matelijat vievät tilaa tasalämpöisiltä eläimiltä.

Aivan erityinen tapaus oli Mallorcalla ja Minorcalla vuosimiljoonia elänyt saarilammas Myotragus. Se oli pieni, hidasliikkeinen, apinankasvoinen, jyrsijänhampainen lammas, joka harrasti kannibalismia. Jos ei vielä kuulostanut tarpeeksi oudolta, niin oli se myös vaihtolämpöinen. Jatka lukemista ”Mallorcan vaihtolämpöiset lampaat”

Kun norsut kutistuvat

palaeoloxodon falconeri
Aikuinen urosnorsu Palaeoloxodon falconeri ja Cygnus falconeri -joutsen.

Kirjoitin saarten kiehtovista kääpiönorsuista ensi kertaa vuonna 2010. Tämä artikkeli on uudella tiedolla ja uusilla kuvilla höystetty versio tuosta jo reilun viiden vuoden (oho! Rientääpä aika) takaisesta tekstistä.

Viimeisten 65 miljoonan vuoden aikana nisäkkäistä on kehittynyt aivan ällistyttäviä muotoja sarvekkaista jyrsijöistä jättiläismäisiin lihaa syöviin sorkkaeläimiin ja sarvipuoliin hanka-antilooppeihin, mutta yleistajuista tietoa niistä on usein hankalaa löytää. Eksoottisimpiin kuuluvat kääpiönorsut, jotka ansaitsevat lähemmän esittelyn jo silkan sympaattisuutensa vuoksi – puhumattakaan siitä, millaisen lemmikkieläimen ihmiskunta on niissä menettänyt. Jatka lukemista ”Kun norsut kutistuvat”

Viikon vikatikki: kahden riikintaalerin lintu

Corvus_corax_varius_morpha_leucophaeus
Kuvitus 1850-luvulta, Niels Kjærbølling.

Färsaaret ovat Tanskalle kuuluva pikku saarirykelmä keskellä Pohjois-Atlantin ulappaa. Ilmasto on lähes arktinen, vaikka saaret sijaitsevat suunnilleen samalla korkeudella kuin Jyväskylä. Sää on ympäri vuoden sateinen ja tuulinen, puita ei kasva, eikä maaeläimiä ole kuin muutama ihmisen tuoma laji. Färsaaret pääsevät uutisiin ainoastaan, kun niiden vuosittainen kiistanalainen valaanpyynti alkaa.

Ei uskoisi, että näillä saarilla on mitään kovin ainutlaatuista. Mutta niillä, kuten muillakin maailman eristyneillä kolkilla, on omat kummallisuutensa. Vielä kuutisenkymmentä vuotta sitten Färsaarilla elivät maailman ainoat kirjavat korpit. Jatka lukemista ”Viikon vikatikki: kahden riikintaalerin lintu”

Viikon vikatikki: kuollut kuin drontti

800px-Saftleven_dodo
Elävästä mallista maalattu dodon pää, Cornelis Saftleven, 1638.

Drontti, tai dodo (Raphus cucullatus) lienee ihmisen sukupuuttoon ajamista eläimistä kaikkein kuuluisin. Se katosi kotisaareltaan Mauritiukselta alle sadassa vuodessa sen jälkeen, kun hollantilaiset merimiehet sen sieltä tapasivat. Sittemmin dodo on noussut sukupuuton symboliksi etenkin niille ihmisille, jotka yrittävät estää muita eläimiä kulkemasta samaa yksisuuntaista tietä. Siitä on tullut niin suomalaisen ympäristöjärjestön kuin uhanalaisia eläimiä pelastavan Durrellin säätiönkin tunnus.

Mutta kuinka dodosta oikein tuli niin kuollut, että se edustaa kaikkia muitakin kuolleita tai uhan alla olevia lajeja? Kuten on käynyt jo surullisen tutuksi, tarinaan liittyvät eurooppalaiset merenkulkijat ja ruokareseptit. Jatka lukemista ”Viikon vikatikki: kuollut kuin drontti”

Viikon vikatikki: maakrokotiilin viimeinen loikka

mekosuchus_inexpectus_pieni_maija_karala_uusi_kaledonia_krokotiili

Uusi-Kaledonia on yksi lukuisista saarista ja saaristoista, joille tarunhohtoinen Lapita-kansa rantautui Tyynenmeren valloituksellaan. Joka saarelta he löysivät uuden valmiiksi katetun ruokapöydän täynnä pulskia paikallisia eläimiä, jotka eivät osanneet pelätä ihmistä.

Uudessa- Kaledoniassa ruokapöytä oli harvinaisen outo jopa Tyynenmeren mittapuulla. Siellä elävät maailman suurin gekko, skinkki ja kyyhky sekä töyhtöpäinen kagu, joka kummasta ulkonäöstään huolimatta lienee kurkilintu. Lapitojen saapuessa heitä tervehti myös 30-kiloinen kekopesiä rakentanut Sylviornis, joka näyttäisi olevan kanalintujen etäinen serkku. Oli siellä myös suuri, sarvekas maakilpikonna Meiolania, josta kirjoitin jo aiemmin, ja hännän huippuna vain parimetrinen maakrokotiili, jolle eurooppalaiset tutkijat vuosisatoja myöhemmin antoivat nimen Mekosuchus inexpectatus. Jatka lukemista ”Viikon vikatikki: maakrokotiilin viimeinen loikka”

Viikon vikatikki: mahtava Hokioi

Giant_Haasts_eagle_attacking_New_Zealand_moa
John Megahan/PLoS Biology

Uuden-Seelannin maorien taruissa esiintyy suunnaton Hokioi-petolintu. Vuorilla vaaniva Hokioi on niin suuri ja vahva, että se voi kaapata mukaansa lapsen. Lintu on esiintynyt maorien taruissa ja taiteessa vuosisatoja.

Hokioi ei kuitenkaan ole taruolento. Kerran se lensi oikeasti Uuden-Seelannin metsissä, ja on hyvin voinut napata saaliikseen ihmislapsen jos toisenkin. Aikuisetkin ihmiset mahtuvat sen saaliin kokohaarukkaan. Tieteen piirissä lintu tunnetaan nimellä Harpagornis moorei, ja suomeksi haastinkotkana. Jatka lukemista ”Viikon vikatikki: mahtava Hokioi”