Villieläin olohuoneessa – millaista on elää lintuna?

Luonnonvaraisten undulaattien parveilua Australiassa. Kuva: Jim Bendon / Flickr. CC 2.0-lisenssi.

Lemmikkilintujen lajitoverit kuoriutuvat, elävät ja kuolevat metsissä ja aroilla eri puolilla maailmaa. Kanarianhemppoja pyrähtelee puusta puuhun Teneriffan vuoristometsissä, timanttikyyhkyt kilpailevat heinänsiemenistä suunnattomien undulaattiparvien kanssa Australian kuivilla tasangoilla ja Amazonin sademetsä raikuu arojen huudosta.

Tämä voi tuntua lemmikkilintujen näkökulmasta kaukaiselta, mutta ei se ole. Toisin kuin koirat, joita ihmiset ovat vuosituhansia muovanneet mieleisikseen, lemmikkilinnut ovat eläneet ihmiskodeissa vasta muutaman sukupolven. Niiden keho ja mieli ovat yhä villieläimen. Sen ymmärtäminen on ratkaisevan tärkeää, jos lintuja harkitsee lemmikiksi.

Tämän artikkelin alkuperäinen versio julkaistiin lemmikkilintuyhdistys Kaijulin Kaijutin-lehdessä loppuvuonna 2019.

Kirjaesittely: Kadonneet eläimet

Olen pitänyt tätä blogia kohta 11 vuotta ja kirjoittanut lehtijuttuja lähes yhtä pitkään. Kuitenkaan hetkiä, jolloin konkreettisesti näkee kirjoitustensa vaikuttaneen tai inspiroineen muita, ei tule kovin usein, ja ne ovat joka kerta aivan yhtä hämmästyttäviä ja ilahduttavia.

Tämä kirja on yksi niistä.

Koronaviruspandemia on luontosuhdekriisi

Muurahaiskävyt ovat laajan ja tuhoisan salametsästyksen kohde – ja uusi koronavirus tarttui ihmisiin mahdollisesti niistä. Kuva: David Brossard / Flickr. CC 2.0 -lisenssi.

Opiskelin yliopistossa ekologiaa. Se on monihaarainen tieteenala, jolle ovat ominaisia lukemattomat monimutkaiset syiden ja seurausten suhteet. Luennoitsijoilla oli tapana sanoa, että ekologian ainoa luonnonlaki on ”kaikki vaikuttaa kaikkeen”.

Ikävä kyllä meneillään oleva pandemia – joka tätä kirjoittaessa on virallisten lukujen mukaan vaatinut yli puolen miljoonan ihmisen hengen – on ekologinen kriisi, samoin kuin muutkin meneillään olevat ja orastavat maailmanlaajuiset kriisit. Niiden monimutkaisuutta ei varsinaisesti helpota se, että ne kytkeytyvät erottamattomasti ihmisten talouteen ja yhteiskuntaan, jotka myös ovat suunnattoman monimutkaisia.

Pandemian ja sen tuhoisuuden takana on monimutkainen vaikutusten vyyhti, mutta pohjimmiltaan siihen on yksi syy: luonnon ja eläinten häikäilemätön hyväksikäyttö.

Viikon tiedeuutinen: räikeiden nokikananpoikien arvoitus

Arvoituksellinen amerikannokikanaperhe. Kuva: ”Mike” Michael L. Baird / Wikimedia Commons. CC 2.0 -lisenssi.

Useimpien lintujen poikasilla on enemmän tai vähemmän ruskeankirjava suojaväri, jonka ansiosta lentokyvyttömät nuorukaiset ovat paremmassa turvassa saalistajilta.

Nokikanat eivät selvästikään ole kuulleet tästä ideasta. Niiden poikasilla on hiilenmustia ja leimuavan oransseja untuvia, punainen nokka ja kalju, punamusta päälaki. Ne näyttävät kuin pilapiirroksesta karanneilta ja ovat räikeä vastakohta tyylikkään mustavalkoisille vanhemmilleen. Miksi ihmeessä?

Sarvikuonojen pitkä tarina

Nykyään sarvikuonoja on viisi lajia Afrikassa ja trooppisessa Aasiassa. Niistä tulevat mieleen auringon paahtamat savannit, aseistautuneet riistanvartijat, kiinalainen perinnelääkintä ja trofeemetsästys.

Mutta sarvikuonojen juuret ovat syvällä muinaishistoriassa. Maailman normaalitila on runsas sarvikuonolajisto vähintään kolmella eri mantereella. Pienimmät sarvikuonot olivat vain koiran kokoisia, mutta suurimpien pää keikkui korkealla kirahvien yläpuolella. Tämä artikkeli kertoo sarvikuonojen historian niiden alusta jääkausiajan alkuun.

Viikon tiedeuutinen: olemme kaikki asgardilaisia

Elämän puu EI näytä tältä. Tämäntyyppisiä puita piirsivät 1800-luvun luonnontieteilijät, ja ne juontavat juurensa antiikin filosofien näkemykseen elämän arvojärjestyksestä, Scala naturaesta.

Molekyylisukupuut ovat myllänneet käsitystä elävien olentojen sukulaisuussuhteista. Taito lukea itse elämän rakennuspalikoita on tuottanut yllätyksiä – valaat ovat sorkkaeläimiä, mutta jalohaukat eivät ole haukkoja – ja toisaalta joukko villimpiä ideoita on saateltu lopullisesti haudan lepoon.

Vain harvat kysymykset ovat yhtä perustavanlaatuisia tai hankalia selvittää kuin elämän puun tyven suuret päähaarat. Tuloksetkin ovat aika ihmeellisiä. Nyt näyttää, että me ihmiset olemme arkeoneja ja vielä tarkemmin sanottuna asgardilaisia. En ihmettele, jos edellinen virke herätti pelkkiä kysymysmerkkejä.

Tämä artikkelisarja kertoo tiedeuutisia, jotka ovat jääneet muissa medioissa vähälle huomiolle tai kokonaan ilman. Toivottavasti se myös auttaa kertomaan, että tiedettä tehdään paljon enemmän kuin samoja otsikoita toistavista uutisista voisi päätellä, ja sen parissa puurtavat monenlaiset ihmiset.

Viikon tiedeuutinen: napaseudun dinosaurusten höyheniä

115 miljoonaa vuotta vanhoja höyheniä: yläoikealla oleva höyhen lienee petodinosauruksen, muut lintujen. Kuva: Kundrát ym. 2020 / Gondwana Research.

Höyhenekkäät dinosaurusfossiilit ovat monille tuttuja, mutta vähemmän tunnettuja ovat tapaukset, joissa höyhenet säilyvät ilman dinosauruksia. Tänä vuonna huikeita höyhenlöytöjä raportoitiin Australiasta seudulta, joka dinosaurusten aikaan oli eteläisellä napaseudulla.

Tämä artikkelisarja kertoo tiedeuutisia, jotka ovat jääneet muissa medioissa vähälle huomiolle tai kokonaan ilman. Toivottavasti se myös auttaa kertomaan, että tiedettä tehdään paljon enemmän kuin samoja otsikoita toistavista uutisista voisi päätellä, ja sen parissa puurtavat monenlaiset ihmiset.

Parhaan lemmikin jäljillä, osa 2: hyvinvointi

Mitä koiran hyvä elämä sisältää?

Tämän artikkeliparin ensimmäisessä osassa vertailimme eri lemmikkieläinten ruokinnan ja hoidon hiilijalanjälkeä ja muita lemmikkibisneksen luonnolle ja ympäristölle tuottamia haittoja.

Toinen, vielä vaikeampi kysymys lemmikinpidon etiikassa on, kuinka itse lemmikin tarpeet ja hyvinvointi toteutuvat – ja mikä on riittävä hyvinvoinnin taso. Aihe on pinnalla, koska eläinsuojelulain suunnitteilla olevan uudistuksen mukana on puhuttu lemmikiksi sopimattomien lajien kielloista joko positiivi- tai negatiivilistan avulla.

Mitkä eläimet siis voivat hyvin lemmikkeinä, ja kuinka sitä voidaan mitata? Katsotaanpa.

Vuosikymmen planeetanihmeiden matkassa

2010-luku hipoo loppuaan, ja sosiaalisessa mediassa on viime aikoina jaettu erilaisia haasteita, joissa ihmiset kertovat, mitä ovat saaneet aikaan kuluneen vuosikymmenen aikana. Tajusin, että kymmenen vuotta sitten päätin mikä minusta tulee isona, ja sitten toteutin sen.

Ei ole sattumaa, että myös tämä blogi on juuri täyttänyt kymmenen vuotta (ensimmäinen artikkeli, joka käsitteli tietenkin dinosauruksia, on joulukuulta 2009). Blogin perustaminen oli ensimmäinen kokeilu, olisiko minusta tieteen yleistajuistajaksi, ja sillä matkalla olen siitä saakka ollut.

Tetzoocon: dinosauruksia ja ihmisiä Lontoossa

Paul Glynnin veistoksia paleotaidenäyttelystä.

Lokakuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna suuntasimme puolisoni kanssa vähän epätavalliselle lomalle. Tai ehkä työmatkalle, en ole aivan varma. Suuntana oli taas Lontoo (vitsailemme siitä, että emme koskaan pääse Englantia kauemmas – mutta onhan se suhteellisen ilmastoystävällinen kohde verrattuna vaikka Thaimaahan). Osallistuimme viikonlopun mittaiseen Tetzoocon-tapahtumaan.

Tämä on matkakertomus eläintiedenörtin taivaasta.