Dinosaurusjoulu, osa 3: kuinka kuluivat dinosaurusten päivän tunnit?

Suurien kasvinsyöjien aika kuluu syödessä.

Aloitetaan oleellisesta uutisesta: kirjani on ilmestynyt! Dinosaurusten aika selkokielellä on nyt saatavilla kustantajan verkkokaupasta. Jännää!

Sitten asiaan.

Luonto- ja dinosaurusdokumenteissa olemme tottuneet näkemään eläinten elämän jatkuvana draaman ja vaarallisten tilanteiden vyörynä. Dokumentit kuitenkin leikkaavat todellisuutta molemmista päistä: toisaalta kauheimmat, brutaaleimmat tilanteet jäävät leikkauspöydälle, koska niitä ei voida näyttää katsojille. Eniten jää kuitenkin näyttämättä sitä osuutta, jossa ei tapahdu paljon mitään.

Kaiken kaikkiaan villieläinten elämä on paljon rauhallisempaa kuin voisi luulla. Jos menet merenrannalle katsomaan hanhia – jotka sentään ovat eläviä dinosauruksia – ne eivät jatkuvasti pakene henkensä edestä merikotkia ja kettuja tai käy elämän ja kuoleman kamppailuja keskenään pariutumiskumppaneista tai viimeisestä ruohonkorresta. Suurimman osan aikaa ne laiduntavat ja seurustelevat, torkkuvat ja hoitavat höyhenpukuaan. Samoista puuhista todennäköisesti koostui monen muinaisdinosauruksenkin tavanomainen päivä.

Viikon tiedeuutinen: räikeiden nokikananpoikien arvoitus

Arvoituksellinen amerikannokikanaperhe. Kuva: ”Mike” Michael L. Baird / Wikimedia Commons. CC 2.0 -lisenssi.

Useimpien lintujen poikasilla on enemmän tai vähemmän ruskeankirjava suojaväri, jonka ansiosta lentokyvyttömät nuorukaiset ovat paremmassa turvassa saalistajilta.

Nokikanat eivät selvästikään ole kuulleet tästä ideasta. Niiden poikasilla on hiilenmustia ja leimuavan oransseja untuvia, punainen nokka ja kalju, punamusta päälaki. Ne näyttävät kuin pilapiirroksesta karanneilta ja ovat räikeä vastakohta tyylikkään mustavalkoisille vanhemmilleen. Miksi ihmeessä?

Liskojen köydenveto ja muita leikkisiä eläimiä

Korpin ja haukan lento.

Kirkkaalla syyskuisella taivaalla kaksi suurta lintua kaarteli laiskasti toistensa ympäri. Tarkempi tihrustelu paljasti kisailijat korpiksi ja varpushaukaksi. Olen usein nähnyt näiden korppien kiusaavan haukkaa, ja joskus päinvastoinkin, mutta tällä kertaa linnuilla ei näyttänyt olevan kiire minnekään. Ne lentelivät kaikessa rauhassa aivan lähekkäin toisen korpin katsellessa etäältä.  Todistinko lajien välistä leikkiä luonnossa?

Leikin tieteellinen tutkimus elää parhaillaan eräänlaista renesanssia. Leikkiä ei enää pidetä älykkäiden nisäkkäiden ja muutamien lintujen yksinoikeutena, vaan se on levinnyt mitä moninaisimpiin eläinryhmiin. Mutta mitä kauemmas ihmisestä mennään, sitä suuremmiksi käyvät tulkinnan ongelmat: kuinka tunnistaa leikki, kun yhteistä elekieltä ei ole?

Kun tiikeri söi leopardin

Korkeasaaren urostiikeri Tamur.

Tänään vietetään kansainvälistä tiikeripäivää. Sen kunniaksi kirjoitan jotakin siitä, millaisia nämä upeat eläimet ovat, ja ennen kaikkea millaisia niiden ei pitäisi olla, mutta ne silti toisinaan ovat.

Villieläimet tekevät tavallisesti parhaansa välttääkseen turhaa jännitystä elämässään. Petoeläimet välttävät konflikteja ja loukkaantumisriskiä, sillä vakava vamma tietää niille nopeaa nälkäkuolemaa. Niinpä ne suosivat helposti nujerrettavaa saalista, kuten poikasia, vanhoja ja sairaita eläimiä, eivätkä ryhdy sensaatiohakuisesta viihteestä tuttuihin suurpetojen välisiin eeppisiin kamppailuihin.

Paitsi silloin kun ryhtyvät.