Hamsteri tuntuu kuuluvan niihin lemmikkeihin, joita kaikkein vähiten ymmärretään eläiminä. Aikuiset ihmiset ihmettelevät, että jossain päin maailmaa elää myös villejä hamstereita. Mikä omituinen ajatus!
Ehkä juuri tästä johtuu, että hamsterien olosuhteilla lemmikkinä on usein hyvin vähän tekemistä niiden luonnollisen elinympäristön tai käyttäytymisen kanssa. Ja tästä puolestaan johtunee se, että hamstereilla esiintyy paljon stressistä kielivää käyttäytymistä, kuten kalterien purentaa ja omien poikasten syömistä.
Katsotaanpa siis hamsteria ihan toisesta näkökulmasta: millainen villieläin se oikein on? Ja onko sille edes mahdollista luoda kotona sen lajityypillisiä tarpeita vastaavat olosuhteet?
Hamsterien alaheimoon kuuluu tämänhetkisen käsityksen mukaan 19 lajia, jotka elävät Aasiassa ja Euroopassa, pääasiassa kuivilla seuduilla: arolla, aavikolla ja ylängöillä. Nykyään monet niistä saavat tietenkin luvan pärjätä maatalousmaisemassa. Lajeista eurooppalainen hamsteri (Cricetus cricetus) on sukupuuton partaalla, muilla menee Punaisen listan mukaan kohtuullisesti, vaikka syyrianhamsterin (Mesocricetus auratus) on ajoittain huhuttu kadonneen luonnosta kokonaan.
Jyrsijöiden sukupuussa hamsterit ovat läheistä sukua myyrille, sopuleille ja piisameille. Ensimmäiset varsinaiset hamsterit kehittyivät viitisentoista miljoonaa vuotta sitten, kun maailma oli jäähtymässä ja kuivumassa kohti jääkausia ja metsien tilalle syntyi avoimia elinympäristöjä. Ryhmä levisi laajalti ja erikoistui menestymään karuilla mailla ja ankarissa ilmastoissa, mutta lajimäärältään se on jyrsijöiden mittapuulla hyvinkin pieni.
Hamsterit selviävät erittäin vähällä vedellä, sillä niiden virtsa on konsentroitunutta, kuten monilla muillakin kuivien ympäristöjen eläimillä. Ne kestävät rajuja lämpötilavaihteluita ja säästävät energiaa vaipumalla lepotilaan kylminä kausina. Ne ovat taitavia kaivajia ja kuljettavat suuria määriä ruokaa varastoihinsa maan alle.
Hamstraamisesta ja poskipusseista hamsterit ovatkin kuuluisia. Niiden poskien sisäpinta on venynyt kahdeksi pussimaiseksi rakenteeksi, jotka ulottuvat eläimen hartioihin asti. Näihin sisäisiin taskuihin hamsteri voi tunkea hämmästyttävän määrän ruokaa (lähinnä siemeniä ja pähkinöitä). Ilmiö ei ole kuitenkaan hamstereille ainutlaatuinen: poskipusseja on monenlaisilla jyrsijöillä maaoravista hamstraajarottiin ja lisäksi eräillä apinoilla, koaloilla ja vesinokkaeläimillä.
Lajeista ehkä tunnetuin on kultahamsteri eli syyrianhamsteri. Se esiintyy luonnossa melko pienellä alueella Syyriassa ja Turkissa, sodan runtelemaa Aleppon kaupunkia ympäröivällä tasangolla. Sen alkuperäistä elinympäristöä oli aro, mutta koska suurin osa elinalueesta on otettu maatalouskäyttöön, hamsterintunneleita löytyy nykyään parhaiten papupelloilta. Lajin elinalueet ovat kesäpäivinä paahtavan kuumia (35-38 C), kesäöinä viileitä (kymmenkunta astetta) ja talvisin pakkasella.
Lemmikkinä suositut keskiaasialaiset kääpiö- eli aavikkohamsterit elävät vielä äärimmäisemmässä ilmastossa: roborovskinkääpiöhamsterin elinalueella Mongoliassa lämpötila vaihtelee -35 ja +40 asteen välillä. Nämä eläimet ovat siis jyrsijämaailman ekstremofiilejä, äärioloihin erikoistuneita selviytyjiä.
Hamsterit ovat vieläkin tehokkaampia lisääntyjiä kuin hedelmällisyydestään tunnetut rotat tai kanit. Syyrianhamsterin tiineys on kaikista istukallisista nisäkkäistä lyhin, vain 16 päivää, ja poikasia syntyy tavallisesti 8-12. Emo vieroittaa poikaset kolmiviikkoisina, ja naaraat tulevat sukukypsiksi jo viikkoa myöhemmin. Melkoinen tappotahti!
Tällaiseen lisääntymistehoon hamsteriemo tarvitsee runsaasti resursseja, ja niitä se varmistaa itselleen olemalla erittäin reviiritietoinen ja aggressiivinen. Aikuiset syyrianhamsterit eivät näytä luonnossakaan sietävän toisiaan silmissään kuin lisääntymistarkoituksessa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne olisivat täysin erakkoja: hamsterit käyvät naapuriensa kanssa vilkasta keskustelua hajumerkkien välityksellä. Kyljissä olevien hajurauhasten erite kertoo naapurin sukupuolen, sukulaisuuden asteen ja varmaankin myös jotain senhetkisestä terveydestä ja hormonaalisesta tilasta. Raivokkaan yksinäinen syyrianhamsterikin on siis tavallaan osa yhteisöä, kuten kaikki nisäkkäät.
Kääpiö- eli aavikkohamsterit ovat sosiaalisempia, kukin laji omalla tavallaan. Campbellinkääpiöhamsteri (Phodopus campbelli) näyttää olevan yksiavioinen: elinpiirillä elää tavallisesti yksi uros ja yksi naaras. Uros toimii kätilönä ja pariskunta hoivaa poikasia yhdessä. Laboratorio-oloissakin tämän lajin poikueet selviytyvät huomattavasti paremmin, jos emo saa kasvattaa ne yhdessä isän kanssa eikä yksin tai siskonsa seurassa (Wynne-Edwards 1987). Naaraat eivät ylipäätään tule helposti tiineiksi, jos ne parittelevat itselleen vieraan uroksen tai useamman kuin yhden uroksen kanssa: niiden lisääntymisfysiologia on viritetty kaipaamaan sitoutunutta puolisoa.
Roborovskinkääpiöhamstereilla (P. roborovskii) on mahdollisesti samantapainen järjestelmä, mutta sitä ei tunneta kovin hyvin. Venäjänkääpiöhamsteri (eli talvikko, eli dzungarianhamsteri, P. sungorus) elää monimutkaisemmissa sosiaalisissa yhteisöissä ja huomattavasti suurempina tiheyksinä kuin kaksi edellistä, mutta ei ole yksiavioinen (Wynne-Edwards 1998). Erikoista kyllä, monet lemmikkien hoito-ohjeet mainitsevat juuri talvikon erakkomaisimmaksi lajiksi. Voisikohan olla, että lemmikkinä käytettävissä oleva tila ei vain riitä näiden eläinten normaaliin sosiaaliseen käyttäytymiseen?
Luonnossa kaikkien hamsterilajien koti ja elämän keskipiste on tunneli. Syyrianhamsterin tapauksessa se tarkoittaa 2-9 metrin mittaista tunnelijärjestelmää, jossa on yksi uloskäynti, yksi nukkumiskammio ja yksi tai useampi ruokavarasto sekä yksi umpitunneli, johon hamsteri virtsaa. Järjestelmä ulottuu noin 40-100 cm syvyyteen maan alle.
Campbellinkääpiöhamsterin koti on vieläkin laajempi tunneliverkosto, jossa nukkumakammio on huolellisesti vuorattu sammalella, karvalla tai untuvilla eristämään niin kylmältä kuin kuumaltakin. Campbellinkääpiöhamsterit eivät pahastu naapureistakaan: Mantšuriassa ne jakavat tunnelinsa usein pikojen eli piiskujänisten kanssa, Mongoliassa puolestaan gerbiilien. Siis niiden samojen gerbiilien, joita myös pidetään lemmikkinä.
Lajityypillinen käyttäytyminen ei katoa minnekään laittamalla eläin häkkiin. Lemmikkinä pidettynäkin hamstereilla on voimakas kaivautumisen ja suojautumisen tarve. Ilman suojaa pidettyinä esimerkiksi syyrianhamsterit voivat olla erittäin aggressiivisia, minkä ei ehkä pitäisi olla yllätys kenellekään.
Tutkimuksessa (Gerber ym. 2008), jossa syyrianhamstereille tarjottiin erilaisia pesämökkejä ja nukkuvien hamsterien sijainti tarkistettiin päivittäin, ne nukkuivat tyypillisesti pesämökissä mahdollisimman kaukana sen oviaukosta. Kahteen kammioon jaetuissa isommissa mökeissä ne lepäsivät taaemmassa huoneessa. Tällaisen kaksihuoneisen mökin tarjoaminen vähensi merkittävästi kaivamiskäyttäytymistä: tutkimuksessa käytetyissä häkeissä oli 12 cm kerros kuiviketta, joka ei riitä kunnollisten tunnelmien tekoon. Hamsterit siis ilmeisesti pyrkivät helpottamaan suojattoman mökin aiheuttamaa stressiä kuoputtamalla turhaan koloja kelvottomaan kuivikkeeseen. Paremman mökin tarjoaminen vähensi tätä käyttäytymistä, vaikkei varmaankaan silti korvannut tunnelintekomahdollisuuden puuttumista. Toisessa tutkimuksessa (Hauzenberger ym. 2006) hamsterien kalterienjyrsintä loppui ja juoksupyörässä juokseminen väheni selvästi, kun niille tarjottiin tavanomaisen kymmenen sentin sijaan 80 cm paksu patja kuiviketta, johon niillä oli mahdollisuus rakentaa oikea, lajityypillinen tunneli.
Villihamsterit lähtevät tunneleistaan ruoanhakuun iltahämärän aikaan. Vaikka ne eivät itse asiassa vietä kovinkaan paljon aikaa tunneliensa ulkopuolella (naaraspuoliset syyrianhamsterit 1-4 tuntia yössä, Larimer ym. 2011), ne ovat suurimman osan tuosta ajasta kuumeisessa ruoanhaku- ja reviirinmerkkaustouhussa. Juoksumatkaa voi kertyä kilometrejä yössä.
Eläimen elinpiiri on sille tuttu alue, jolla se säännöllisesti liikkuu. Campbellinkääpiöhamsterien kohdalla elinpiirin koosta löytyy muutamia lukuja: kahden Mongoliassa seuratun naaraan elinpiirit olivat noin 3,5 hehtaarin kokoisia, eli suorakulmioksi muutettuna 350 x 100 metriä (Wynne-Edwards ym. 1992). Uros voi liikkua suuremmalla, 16 hehtaarinkin alueella, joka on laidoiltaan päällekkäin naapuriurosten reviirien kanssa, ja näillä rajamailla käydään haistelemassa naapurien hajumerkkejä (Vasilieva & Sokolov 1995). Vähemmän karuilla mailla elävällä eurooppalaisella hamsterilla (jota ei pidetä lemmikkinä) vastaava luku on uroksella 1,85 hehtaaria ja naaraalla niinkin vähän kuin 0,22 hehtaaria, eli 100 x 22 metriä.
Luonnossa hamsteri siis liikkuu alueella, joka vastaa lajista ja sukupuolesta riippuen kooltaan omakotitalon tonttia tai isoa peltoaukeaa. Vaikka pienempikin tila todennäköisesti riittää tärkeimpien käyttäytymistarpeiden täyttämiseen (aniharvalle lemmikillehän oikeasti on mahdollista toteuttaakaan luonnollista elinpiiriä vastaavaa aluetta), tuntuvat eläinkauppojen mikroaaltouunin kokoiset asumukset tästä näkökulmasta aika irvokkaalta korvikkeelta.
Lemmikkihamsterienkin kohdalla asioita tehdään monella tavalla, eivätkä kaikki hamsterit onneksi asu pienissä muovilaatikoissa ja kyyrötä turvattomissa yksihuoneisissa mökeissä vailla tunnelintekomahdollisuutta. Viime aikoina lemmikkipiireissä ovat ilahduttavasti tulleet muotiin luonnonmukaiset asumukset ja jopa bioaktiiviset pohjat, joissa hamsterit ja muut pikkueläimet saavat kaivautua korvikkeena toimivan purun sijaan oikeaan maaperään.
Hamsterille on kotioloissa mahdollista toteuttaa varmaankin varsin hyvin sen tarpeita vastaava elinympäristö: syvä terraario, jossa on mahdollisuus kaivaa monikammioinen tunneli, ja tarpeeksi tilaa, jotta eläin voi öisin tarkastaa reviiriään ja kantaa eri puolilta löytämäänsä ruokaa ja pesänpehmikettä tunneleihinsa.
Se on takuulla kiehtovaa seurattavaa, mutta herää kuitenkin kysymys, valitsisiko monikaan juuri tätä eläintä, jos tietäisi että sen on tarkoitus viettää yli 20 tuntia vuorokaudesta tunneleissaan ja piipahtaa ulkona puuhailemassa iltayöstä, kun sen omistajat ehkä jo nukkuvat?
Hamsterit näyttävät siis sopivan lemmikiksi iltavirkuille ihmisille, joilla on käytettävissään runsaasti tilaa isolle terraariolle ja joita kiinnostaa ensisijaisesti eläimen käyttäytymisen tarkkailu, ei sen kanssa touhuaminen ja paijaaminen. Sellaisiakin ihmisiä toki on, mutta perinteiseen tarkoitukseensa – pikkuhäkkiin lapsen paijattavaksi – hamsteri sopii sangen huonosti.
Lähteitä ja lisätietoa:
Animal Diversity Web: Golden hamster, Campbell’s hamster, Desert hamster.
Wikipedia: Hamster.
Gattermann ym. 2001: Notes on the current distribution and the ecology of wild golden hamsters (Mesocricetus auratus). Journal of Zoology.
Gerber ym. 2008: The influence of size and structure of shelters on the
behaviour of female golden hamsters (Mesocricetus auratus).
Larimer ym. 2011: Foraging behavior of golden hamsters (Mesocricetus auratus) in the wild. Journal of Ethology.
Vasilieva & Sokolov 1995: The Role of Midventral Gland Secretion in Individual
Discrimination by Djungarian Hamster (Phodopus campbelli
Thomas, 1905) Females. Ethology.
Wynne-Edwards 1987: Evidence for Obligate Monogamy in the Djungarian Hamster, Phodopus campbelli: Pup Survival under Different Parenting Conditions. Behavioral Ecology and Sociobiology.
Wynne-Edwards ym. 1992: Field Studies of Chemical Signalling: Direct Observations of Dwarf Hamsters (Phodopus) in Soviet Asia. Kirjassa Chemical Signals in Vertebrates 6.
Wynne-Edwards 1998: Evolution of parental care in Phodopus: Conflict between adaptations for survival and adaptations for rapid reproduction. American Zoologist.
planeetanihmeet.wordpress.com 