Millainen eläin on hamsteri?

Villi eurooppalainen hamsteri. Kuva: Pixabay

Hamsteri tuntuu kuuluvan niihin lemmikkeihin, joita kaikkein vähiten ymmärretään eläiminä. Aikuiset ihmiset ihmettelevät, että jossain päin maailmaa elää myös villejä hamstereita. Mikä omituinen ajatus!

Ehkä juuri tästä johtuu, että hamsterien olosuhteilla lemmikkinä on usein hyvin vähän tekemistä niiden luonnollisen elinympäristön tai käyttäytymisen kanssa. Ja tästä puolestaan johtunee se, että hamstereilla esiintyy paljon stressistä kielivää käyttäytymistä, kuten kalterien purentaa ja omien poikasten syömistä.

Katsotaanpa siis hamsteria ihan toisesta näkökulmasta: millainen villieläin se oikein on? Ja onko sille edes mahdollista luoda kotona sen lajityypillisiä tarpeita vastaavat olosuhteet?

Eläin, joka muuttaa maailmaa

Virossa kuvattu euroopanmajava. Sven Začek/Wikimedia Commons.

Jos majavat olisivat kuolleet sukupuuttoon ja joku arvaisi fossiilien perusteella niiden elintavat oikein, ehdotukselle nauraisivat naurismaan aidatkin. Vai jyrsijä, joka kaataa täysikokoisia puita ja rakentaa niistä padon, joka voi näkyä avaruuteen saakka. Niin niin, ja seuraavaksi se varmaan kaivaa myös omat tukinuittokanavat?

Ajatus tähän Planeetanihmeiden suureen majavaepisodiin syntyi Järven tarina -elokuvaa katsoessa. Tutut suomalaiset eläimet helposti melkein unohtaa, kunnes näkee niiden käyttäytymistä isolla kankaalla. Hyvänen aika, meillähän on Suomessa tuollaisiakin!

Miksi pampajänis ei ole jänis?

Viimeisin Helsingin Sanomien artikkelini kertoi uudelleen löytyneestä inkarotasta, joka kuului tsintsillarottiin. Mainitsin jutussa, että tsintsillarotat eivät nimestään huolimatta ole rottia (nisäkäsnimitoimikunta onkin ehdottanut, että niitä pitäisi kutsua tsintsilloneiksi), vaan läheisempää sukua muille Etelä-Amerikan jyrsijöille, kuten chinchilloille ja marsuille.

Sain heti samana päivänä lukijapalautteen, jossa lukija arveli artikkeliin lipsahtaneen eläintieteellisen virheen. Hän muisti lukeneensa, että marsujen heimon (Caviidae) jäsenet – marsut, marat eli pampajänikset sekä kapybarat – ovat itse asiassa jäniseläimiä eivätkä jyrsijöitä.

Olin hetken epävarma – en ollut kyllä koskaan moisesta kuullutkaan, mutta voisihan olla, että jokin viimeaikainen DNA-tutkimus on näinkin kummallisen sukulaisuussuhteen osoittanut. Nisäkkäiden sukupuu on muutenkin myllääntynyt viime vuosina niin outoihin muotoihin, ettei koskaan voi olla varma mitä odottaa. Jos norsupäästäiset ja puupäästäiset eivät ole päästäisiä, eivätkä kultamyyrät myyriä, niin ehkä marsut eivät sitten ole jyrsijöitä. Ja näyttäähän esimerkiksi kuvan mara eli pampajänis (Dolichotis patagonum) kovasti jänikseltä (kuva: Jeanot/Wikimedia Commons).

Tarkempi selvittely kyllä paljasti, että pampajänö ei ole jänö, mutta mikä se sitten on ja miksi se näyttää jänikseltä? Palautteen lähettäjän luvalla julkaisen laajennetun version vastauksestani täällä, sillä sekaannuksen takaa löytyy mielenkiintoinen tarina.

Miksi aavikkohiiri on vaalea?

Aavikolla kipittää vaaleanruskea taskuhiiri kuunvalon valkoiseksi värjäämällä hiekalla. Kun preeriapöllön siipien tumma varjo peittää kuun, hiiri jähmettyy paikoilleen ja toivoo, että hiekanvaalea turkki riittää suojaamaan sitä pedon silmiltä. Pöllö jatkaa matkaa, ja hiiri palaa ruokailupuuhiinsa. Vähän myöhemmin preeriapöllön siivet vievät sen pois hiekkamailta tumman laavakiven peittämälle rinteelle, jolta taskuhiirten pitäisi erottua selvästi. Sen tarkat silmät pyyhkäisevät yli maanpinnan, mutta mitään elollista ei näy. Pettynyt lintu jatkaa yöllistä kierrostaan, ja tumman kallionkoloon painautunut tummanharmaa hiiri huokaisisi helpotuksesta, jos osaisi (kuva: R. B. Forbes, American Society of Mammalogists, täältä).

Eläinten värejä tutkiva tiede ja etenkin sen popularisointi ovat täynnä tällaisia adaptiivisia tarinoita siitä, kuinka kunkin eläimen väritys on sen selviytymiselle edullinen. Niiden todenperäisyyden varmistaminen onkin jo paljon vaikeampaa kuin uskottavien tarinoiden keksiminen. Se vaatii usein vuosien puurtamisen, ja onpa yhden ainoan eläinlajin värityksen etujen tutkimiseen käytetty kokonaisia tutkijanuria.