Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Lisääntyminen’ Category

1558835961_6165c28c1e_o.jpg

Sekametelisoppa miljoonakalan jalostettuja värimuotoja. Kuva: Alice Chaos/Flickr. CC 2.0-lisenssi.

Miljoonakala (Poecilia reticulata) on yksi maailman suosituimmista akvaariokaloista, ja monien mielestä aika tylsä otus. Tosiasiassa miljoonakala-akvaarion elämä jättää varjoonsa dramaattisimmatkin saippuaoopperat, osoittaa 20-vuotinen tutkimussarja.

Miljoonakalat eivät takuulla ole ainakaan tylsiä. Ne auttavat ystäviään, mutta myös ahdistelevat, huijaavat ja osaavat olla kaikin puolin ikäviä tyyppejä. Naaraiden ja koiraiden välillä on jo vuosimiljoonia raivonnut hienovarainen sota. (lisää…)

Read Full Post »

27103461970_ff497e6124_k

Ilvespari ranskalaisessa eläintarhassa. Kuva: Tambako the Jaguar / Flickr (CC 2.0-lisenssi).

”Monet eläimet elävät yksin, ja kontaktit muihin saman lajin yksilöihin rajoittuvat yleensä lyhyeen lisääntymisaikaan,” toteaa lapsena ahkerasti selaamani Koko perheen eläinkirja. Kasvoin käsityksessä, että ainakin suomalaiset petonisäkkäät (paitsi susi) ovat erakkoja, jotka kohtaavat lajitovereitaan vain lisääntyäkseen.

Lapsena ajatus harmitti minua. Olisin halunnut eläintenkin viettävän onnellisia hetkiä perheen ja ystävien kanssa. Sittemmin olen alkanut epäillä standardiselitystä muutenkin. Ovatko ilvekset ja villikissat, näädät ja saukot tosiaan erakkoja? Eivät oikeastaan, mutta totuus on kiehtovampi ja mutkikkaampi kuin osasin odottaakaan. (lisää…)

Read Full Post »

arovisentti_alkuhärkä_visentti.jpg

Arovisentistä ja alkuhärästä risteytyi visentti. Kuvat: National Museum and Research Center of Altamira (täältä), UNESCO (täältä) ja Valéne Aure/Wikipedia.

Äskettäinen uutinen paljasti eurooppalaisen visentin (Bison bonasus) jännittävän alkuperän. Se on jääkautisen arovisentin (Bison priscus) ja alkuhärän (Bos primigenius) risteymä. Eipä ihmekään, ettei sen esimuodoista käyviä fossiileja ole yrityksistä huolimatta löytynyt.

Uutisen yhteydessä menin eräässä Facebook-keskustelussa väittämään, että aikaisemmin tunnettiin vain yksi risteymästä syntynyt uusi nisäkäslaji, aaltojuovadelfiini (Stenella clymene). Olin tietenkin väärässä, kuten minulle pian ystävällisesti kerrottiin. Tarkempi selvittely osoitti, että nisäkäsristeymistä on syntynyt paljon muutakin: suolaa syöviä jyrsijöitä, pasifistiapinoita ja punaisia susia. Me nisäkkäät olemme ilmeisesti kokeilunhaluista väkeä. (lisää…)

Read Full Post »

12123754316_13f0140fa0_z

Kuva: Tambako the Jaguar/Flickr

Neljä elossa olevaa hyeenalajia muodostavat kauniin skaalan pienestä, erakkomaisesta maasudesta aina suurissa klaaneissa elävään, jopa 80-kiloiseen täplähyeenaan (Crocuta crocuta). Täplähyeena on paitsi tunnetuin, myös ylivoimaisesti inhotuin hyeenalaji. Siitä lienee kiittäminen kammottavaa naurua, valheellista ryöstelevän raadonsyöjän mainetta ja tietenkin Leijonakuningasta.

Täplähyeena on kuitenkin monellakin tapaa hyvin erikoislaatuinen eläin. Sen naarasjohtoiset yhteisöt muistuttavat enemmän apinoiden kuin minkään muun petoeläimen laumoja, naaraita on päälle päin melkein mahdotonta erottaa uroksista ja lisääntymisbiologia on niin absurdi, että on vaikea ymmärtää, kuinka laji ylipäätään on elossa. Silti Suomessakin saattaisi olla hyeenoja, ellemme olisi itse sitä estäneet. (lisää…)

Read Full Post »

800px-PigFootedBandicoot

Pussieläimet saivat pitkään elää Australiassa lähes vapaina meidän istukallisten nisäkkäiden kilpailusta. Ne kehittyivät monenlaisiksi peilikuviksi tutummista eläimistä. Samansuuntainen eli konvergenttinen evoluutio näkyy niiden nimissä: pussihukka, pussiahma, pussikontiainen, pussirotta, pussiliito-orava, pussimuurahaiskarhu.

Yhden nisäkäsryhmän pussilliset vastineet kuitenkin loistavat poissaolollaan. Ei ole olemassa pussigaselleja, pussikameleita, pussihevosia saati pussivuohia. Missä ovat pussieläinten sorkat ja kaviot? (lisää…)

Read Full Post »

synodontis multipunctata nimi

Käkimonni (Synodontis multipunctata) on juuri sitä, miltä se kuulostaa: kala, joka loisii toisten kalojen pesissä. Tarkemmin sanoen niiden suussa.

Itä-Afrikan suuren hautavajoaman jättiläismäiset järvet ovat kuuluisia valtavasta kirjoahventen kirjosta. Järvistä tunnetaan yhteensä tuhansia kirjoahvenlajeja, sähkönsinisiä ja neonkeltaisia, petoja ja levänsyöjiä. Osa rakentaa pesän, toiset taas hoivaavat jälkikasvuaan suussaan. On kirjoahvenia, jotka uivat täyttä höyryä suuhautoja-ahvenia päin ja takovat niitä päällään, kunnes herkullisia poikasia pullahtaa ulos. Ja sellaisia, jotka näyttävät puoliksi mädäntyneeltä kalanraadolta ja makaavat pohjalla, kunnes äkkiä haukkaavat suureen suuhunsa raatoa tutkimaan tulleen pienemmän ahvenen. On pikkuruisia kirjoahvenia, jotka elävät pieninä perheinä kotiloiden kuorissa ja sellaisia, jotka rakentavat järven rantaveteen massiivisia, tyystin hyödyttömiä hiekkaveistoksia.

Ei ihme, että hautavajoaman suurten järvien muut asukkaat ovat jääneet vähemmälle huomiolle, vaikkeivät nekään aivan vaatimattomimmasta päästä ole. Onhan joukossa esimerkiksi makean veden meduusoja ja sillejä.

Ja sitten on käkimonni. Käkimonni kuuluu ainoastaan Afrikassa elävien ripsimonnien joukkoon. Se on löytänyt oman lokeronsa satojen kirjoahventen joukosta – hyödyntämällä niiden tehokkaita äidinvaistoja. Toisin kuin jokivesissä elävät tavallisemmat sukulaisensa, käkimonninaaras tuottaa kerrallaan vain parisenkymmentä suurta mätimunaa. Käkimonnipari etsii kutevan kirjoahvenparin (monikin laji kelpaa, kunhan se on suuhautoja) ja juuri kun kirjoahvenet ovat laskeneet ja hedelmöittäneet mätimunansa, käkimonnit syöksyvät paikalle, syövät osan ahventen mätimunista ja laskevat salamannopeasti omansa niiden joukkoon. Kirjoahvennaaras kerää hätäisesti jäljellä olevan jälkikasvun turvaan suuhunsa, ja tulee samalla ottaneeksi mukaan myös monnin munia. Nämä kuoriutuvat kirjoahvenia nopeammin ja syövät pahaa-aavistamattoman emon suussa vielä kuoriutumattomat velipuolensa. Siitä ne saavat hyvät eväät elämään, ja lähtevät maailmalle hyvin syötettyinä pikku monneina.

Read Full Post »

Tachyglossus_aculeatus_-_Sandy_Beach_Headland

Nokkaeläimet – tarkemmin sanoen nokkasiilit ja vesinokkaeläimet – ovat kaikin puolin omituista väkeä. Näitä parisataa miljoonaa vuotta sitten omille teilleen lähteneitä nisäkkäitä pidetään usein muinaisjäänteinä, kummajaisina joilla ei ole tulevaisuutta nykymaailmassa. Niin nekin varmaan ajattelevat meistä. Tietyllä tapaa matelijamaisista piirteistään huolimatta nokkaeläimet eivät ole eläviä fossiileja, vaan monessa mielessä hyvinkin pitkälle erikoistuneita otuksia. Ne ovat muun muassa ainoita myrkyllisiä nisäkkäitä, ja lähestulkoon ainoita sähkökenttiä aistivia. Eikä ryhmälle nimen antanut nokkakaan aivan peruskauraa ole (kuva: Frumbert/Flickr).

Mutta sittenkin omituisinta nokkaeläimissä taitaa olla niiden lisääntyminen. (lisää…)

Read Full Post »

Older Posts »