Tästä se alkaa

Blogin kirjoittaminen nimittäin.

Tässä blogissa tarkoitukseni on kirjoittaa milloin mistäkin ajatuksia herättävästä aiheesta. Pääosin kyse on elämästä ja sen evoluutiosta Maa-planeetalla, ihmisen suhteesta muuhun luontoon ja monesta muusta aiheesta lähestyttynä enemmän tai vähemmän tieteellisestä vinkkelistä. Kyseessä on siis eräänlainen epävirallinen tiedeblogi. Koska en ole mikään oikea tieteentekijä, otan vapauden sortua myös ajoittaiseen epätieteellisyyteen. Tekstiä saattaa siis ilmaantua vaikkapa harrastuksistani, kuulumisistani tai täysin asiaankuulumattomista yhteiskunnallisista hajatelmista.

Ja siltä varalta että tänne eksyy muitakin kuin tuttuja, kukas minä sitten olen?

Olen ekologian ja evoluutiobiologian opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Opiskelualani lisäksi olen kiinnostunut kaikenlaisesta luonnontieteisiin liittyvästä, mutta erityisesti elollisesta luonnosta sen loputtomissa muodoissa. Harrastan muun muassa akvaarioita ja trooppisia kasveja, ja olen itsepäisen tietämätön siitä ilmeisestä tosiasiasta, että vain pienet pojat tykkäävät dinosauruksista. Kuten oikean biologin kuuluu, kerään kämppiksen riemuksi kotiini myös kuolleita eläimiä ja niiden osia; erityisesti sulkia, kalloja ja fossiileja poimin talteen aina tilaisuuden tullen. Kaikenlaisten elävien olentojen (paitsi ihmisten) piirtäminenkin kuuluu vakituisiin ajanviettotapoihin.  Luen paljon tieteellistä ja populaaritieteellistä kirjallisuutta (ja niiden vastapainona fantasiaa), ja olen laajemminkin kiinnostunut tieteen popularisoinnista. Siitä  kiinnostuksesta taisi saada alkunsa myös tämä blogi.