Kun puhutaan dinosauruksista, mainitaan yleensä ainakin yksi niiden aikalaisryhmä: siipisaurukset, joita monesti suomeksi nimitetään lentoliskoiksi tai pterosaureiksi. Nämä eläimet muistuttivat liskoa vielä vähemmän kuin dinosaurukset (ja se on jo jotain se!). Pterosaurus-nimeä puolestaan on jokseenkin mahdotonta lausua, joten suosin itse siipisaurusta.
Näille kiehtoville otuksille on varattu tilaa niin kirjassani kuin uudessa Ylen Dinocastissakin, joten ne varmasti ansaitsevat myös oman blogiartikkelin.
Siipisaurukset olivat elämän historian ensimmäisiä lentokyvyn kehittäneitä selkärankaisia eläimiä. Vain hyönteiset ehtivät taivaalle niitä ennen. Kaikkiaankin lentokyky on kehittynyt vain neljästi: hyönteiset, siipisaurukset, linnut, lepakot. Se ei siis ilmeisesti ole ihan tuosta vain tapahtuva evoluution innovaatio.
Siipisaurukset olivat dinosaurusten (ja sitä kautta myös lintujen) läheisiä sukulaisia. Niiden voisikin väittää monessa suhteessa olleen kuin nahkasiipisiä lintuja. Niillä oli pörröinen turkkimainen untuvapeite, keratiininen nokka, ontot luut ja lintumaiset keuhkot.
Erojakin toki on. Ilmiselvimpänä siipisauruksilla oli siipisulkien sijaan yhden suunnattoman pitkän sormen kannattelema siipikalvo. Kalvo oli samantapainen kuin lepakoilla, mutta sisärakenteeltaan monimutkaisempi, säikeiden jäykistämä ja ilmeisesti lepakonsiipeä tukevampaa tekoa. Monilla lajeilla oli hampaat suussa, kun taas kaikki nykylinnut ovat hampaattomia. Muutamat fossiloituneet munat kertovat, että siipisaurusten munat olivat ohutkuorisia ja nahkamaisia kuin liskojen.
Ehkä tietyssä mielessä tärkein ero lintujen ja siipisaurusten välillä oli kuitenkin se, että siipisaurukset liikkuivat maalla neljällä jalalla. Niiden eturaajat toimivat sekä siipinä että kävelyraajoina: siipikalvoa kannattelevan sormen ohella oli kolme lyhyttä sormea, joiden varassa ne kävelivät. Lentokykyisten siipisaurusten oli mahdollista kasvaa paljon lintuja suuremmiksi osittain juuri siksi, että ne pystyivät katapulttaamaan itsensä ilmaan valtavilla siipilihaksillaan. Lintujen kokoahan ei rajoita niinkään itse lentäminen kuin ilmaan pääseminen: siksi joutsenet usein räpistelevät pitkään pitkin vedenpintaa ennen lentoon lähtöään ja albatrossit juoksevat siivet levällään vastatuuleen. Kerran ilmaan päästyään albatrossi voi kuitenkin kiertää vaikka planeetan.
Niinpä siipisaurusten kokohaarukka oli hurja. Pienimmät olivat kämmenelle mahtuvia, suunnilleen mustarastaan tai naakan kokoisia. Suurimmat siipisaurukset, sellaiset kuin amerikkalainen Quetzalcoatlus nothropi ja Romaniassa elänyt Hatzegopteryx, olivat massiivisia. Niiden siipien kärkiväli oli 10-12 metrin kokoluokkaa, eli kuin pienlentokoneella, paino 200-350 kilon tienoilla ja korkeus seistessä samaa luokkaa kuin kirahvin, eli viitisen metriä.
Lepakoista siipisaurukset eroavat muun muassa siinä, että ainakin jotkin lajit, esimerkiksi komeaharjainen Thalassodromeus, näyttävät olleen hyvinkin taitavia maalla liikkujia. Ne ovat ehkä pystyneet jopa laukkaamaan paikasta toiseen. Lepakoista vain hyvin harvat pystyvät liikkumaan maassa sujuvasti tai pääsemään tasamaalta lentoon. Eteläamerikkalaiset vampyyrilepakot ovat tästä hupaisa poikkeus: ne pystyvät kirjaimellisesti juoksemaan saaliseläimensä kiinni.
Toiset siipisaurukset, kuten Jurassic Park -elokuvista tuttu Pteranodon, olivat merten ulapoiden liitäjiä. Eräiden lajien takajalat olivat niin pikkuruiset nysät, ettei niillä paljon kävelty. Nämä lajit todennäköisesti pesivät albatrossien tapaan saarilla ja kallionjyrkänteillä, joilla ne olivat turvassa saalistajilta.
Pienistä siipisauruksista osa oli varmaankin taitavia puissa kiipeilijöitä. Esimerkiksi Anurognathidae-heimon lajien terävät naskalihampaat, sammakkomainen naama ja suunnattomat silmät kertovat, että ne todennäköisesti olivat oman aikansa vastineita lepakoille, öisiä hyönteisten saalistajia. Niiden koukkukynnet ovat muodoltaan samantapaiset kuin nykyisten puissa elävien eläinten.
Kaikkein suurimpia lajeja pidetään nykyään todennäköisimmin kuivan maan saalistajina, nykyisen kattohaikaran, marabun tai kurjen kaltaisina. Ne liikkuivat todennäköisesti paljon kävellen ja vähemmän lentäen ja nappasivat valtavaan nokkaansa monenlaisia pienempiä eläimiä.
Äärimmäisiä mittasuhteita
Siipisaurusten mittasuhteet ovat kaikkiaan aika lintumaiset, mutta ne olivat usein lintujenkin mittapuulla aika äärimmäisiä. Erityisesti isoilla, myöhäisillä siipisauruksilla oli ruumistaan pidempi kaula ja sen jatkeena käsittämättömän kokoinen pää. Tämä ei ole niin uskomatonta kuin luurankoa katsellessa näyttää: myös haikaroilla, kurjilla ja pelikaaneilla esiintyy samantapaisia mittasuhteita, mutta elävien eläinten paksu höyhenpeite ja suuret siivet peittävät niiden outouden. Valtavat päät olivat kokoonsa nähden kevyitä, sillä sisältä ne olivat enimmäkseen ilmaa.
Kaikkein suurimmat siipisaurukset kuuluivat Azchdarchidae-nimiseen ryhmään. Näiden lajien kaula oli pitkän lisäksi myös jäykkä: toisin kuin linnuilla, niiden kaula piteni venyttämällä yksittäisiä nikamia, ei lisäämällä niiden määrää. Niiden kaula oli siis pikemminkin kirahvimainen kuin lintumainen.
Arvoituksellinen ryhmä
Siipisaurukset ovat fossiiliaineistossa aliedustettuja verrattuna vaikkapa dinosauruksiin. Muutamissa hienoissa fossiililöytöpaikoissa on niiden kokonaisia luurankoja ja jopa merkkejä siipikalvoista, höyhenistä ja keratiinisista pääkoristeista. Sellaisia ovat esimerkiksi Saksan Solnhofen, Kiinan Yixian ja Brasilian Crato). Vastaavasti on kuitenkin paljon enemmän paikkoja, joista löytyy kyllä yllin kyllin dinosauruksia, mutta siipisauruksista on jäljellä vain muutamia luunrippeitä.
Siihen syy on yksinkertainen: siipisaurusten luut olivat tavattoman hauraita. Ne olivat onttoja kuten monilla dinosauruksillakin, mutta siipisaurukset veivät onttouden äärimmilleen. Luun kuorikerros oli monesti vain millimetrien paksuinen, ja luut olivat muodoltaan pitkiä ja ohuita. Vain harvoissa paikoissa ne ehtivät hautautua sedimenttiin ennen hajoamistaan. Vaikka juuri nyt eletään dinosaurusten ohella myös siipisaurusten tutkimuksen kulta-aikaa, ne ovat väistämättä salaperäisempiä eläimiä kuin jättiläismäiset serkkunsa.
planeetanihmeet.wordpress.com 
Onko siipisaurus parempi termi kuin siipisauri?
Käytin aiemmin siipisauria, mutta se alkoi tuntua vähän hassulta rinnakkain dinosauruksen kanssa – eihän ole mitään syytä, miksi toinen olisi -saurus ja toinen -sauri. Mitä mieltä itse olet? :)
Tuli mieleen tuosta kun kirjoitit, että lentokyky on kehittynyt eläinkunnassa vain neljä kertaa. Mites Yi Qi:n kaltaiset dinosaurukset joilla oli siipisulkien sijaan nahkasiivet? Olen käsittänyt, että tämä evoluution polku kehittyi erillään linnuista, joten eikö tämä pitäisi tavallaan laskea viidenneksi kerraksi kun lentokyky on kehittynyt? Olkoonkin että Yi Qi jäi nähtävästi vain evoluution kokeiluksi, eikä se jättänyt jälkeensä mitään sen kummempaa perintöä.
Hyvä huomio! On varsin mahdollista, että tunnettujen lentävien eläinryhmien sukupuussa on ollut itsenäisiä kokeiluja, joista ei vain ole jäänyt fossiiliaineistoon jälkeäkään. Lentokyky on siis kyllä voinut kehittyä useampia kertoja, mutta vain neljästi siten, että tuloksena on ollut monimuotoinen ja pitkäikäinen eläinryhmä.
Käsittääkseni Yi qin lentokyvystä ei ole vielä yksimielisyyttä, mutta monet tutkijat pitävät sitä todennäköisemmin liitäjänä kuin lentäjänä. Ryhmä on kuitenkin huonosti tunnettu – koko Scansoriopterygidae-heimostahan on vain kourallinen fossiileja – joten jää nähtäväksi, mitä niistä vielä paljastuu.