Dinosaurusjoulu, osa 2: dinosaurukset viihtyivät Arktiksella

Sieppo-lehden numeron 6/21 takakansi vie dinosaurusten Alaskaan.

Yksi suosikkiaiheistani ovat napaseutujen dinosaurukset. Moni yhdistää dinot voimakkaasti trooppisiin ilmastoihin, huojuviin palmuihin (vaikka palmut oikeastaan kehittyivät vasta dinosaurusten ajan lopulla) ja taivaanrannassa tupruttavaan tulivuoreen. Dinosaurukset pakkassäässä rikkovat ilahduttavasti tämän kuvan. Olenkin nauttinut niiden kuvittamisesta sekä kirjaani että uusimman Sieppo-lehden takakanteen.

Hauska uusi tieto on, että monet eri dinosauruslajit elivät ympärivuotisesti ja jopa pesivät Pohjois-Alaskassa, joka liitukaudella sijaitsi jokseenkin maailman huipulla, melkein pohjoisnavalla.

Tarkemmin sanoen dinosauruksia on löytynyt Prince Creek -muodostumasta, joka sijaitsee Alaskan pohjoisosassa. Nykyään paikka on kaukana sisämaassa ja suunnilleen samalla leveyspiirillä kuin Utsjoki. Liitukauden lopulla, noin 70 miljoonaa vuotta sitten, se sijaitsi rannikon tuntumassa ja koko manner nykyistä pohjoisempana. Dinojen elinalue oli 83. leveyspiirillä eli Huippuvuortenkin nykysijainnista vielä vähän kohti pohjoisnapaa.

Maapallon ilmasto oli kyllä liitukaudella nykyistä lämpimämpi, mutta ei kuitenkaan niin lämmin, että napaseudulla olisi kasvanut palmuja (sellaisiakin aikoja on ollut). Dinosaurusten Alaskassa oli liitukaudella suunnilleen sama vuoden keskilämpötila kuin Helsingissä, noin kuusi astetta plussan puolella. Rannikon tuntumassa ilmasto oli merellinen: lunta oli vain ajoittain, ehkä muutamia viikkoja talvessa. Sen sijaan kaamosta jatkui lokakuulta helmikuulle ja yötöntä yötä huhtikuulta syyskuuhun. Tämä leudon ilmaston ja napaseudun valorytmin yhdistelmä on mielikuvitusta kutkuttava, sillä mitään vastaavaahan nykymaailmassa ei ole.

Nanuqsaurus muinaisen Alaskan ankeassa alkutalvessa.

Tästä ympäristöstä on löydetty ainakin 13 eri lajia dinosauruksia. Ne edustavat samoja dinosaurusryhmiä, joita eli samaan aikaan etelämpänä Pohjois-Amerikassa. Oli norsunkokoisia ”sorsannokkaisia” hadrosaureja, pieniä lintumaisia petodinosauruksia, sarvinaamaisia Pachyrhinosauruksia ja jopa pienikokoinen Tyrannosauruksen sukulainen, jolle on annettu nimeksi Nanuqsaurus. ”Pienikokoisella” tarkoitan 600-kiloista, suunnilleen jääkarhun kokoista eläintä. Ihan tarpeeksi iso siis.

Aiemmin on ehdotettu, että Arktikselta löydetyt dinot olisivat olleet pitkänmatkan vaeltajia, jotka kävivät vain ruokailemassa pohjoisessa. Tänä vuonna julkaistu uusi tutkimus kuitenkin hautasi sen näkemyksen. Alaskasta on nimittäin löydetty peräti kahdeksan eri dinosauruslajin pikkuisten poikasten jäänteitä. Itse asiassa poikasia löytyy sieltä useampaa sorttia kuin mistään muusta pohjoisamerikkalaisesta löytöpaikasta.

Dinot siis tosiaan myös lisääntyivät pohjoisessa. Helppoa se ei ole ollut. Isot, tonnien painoiset lajit eivät tietenkään pystyneet lämmittämään pesiään istumalla niiden päälle hautomaan kuten linnut. Kesä ei ollut tarpeeksi lämmin, jotta munat olisi voinut yksinkertaisesti haudata auringon lämmittämään hiekkaan. Sikäli kuin tiedetään, kaikki dinosaurukset kuitenkin munivat: ne eivät pystyneet kiertämään lämpimän haudontapaikan tarvetta ryhtymällä synnyttäviksi, kuten sisiliskot, kyyt ja monet muut kylmien alueiden matelijat nykyään.

Image
Liitukauden Alaskassa kasvoi kesävihantia havupuita ja runsain mitoin pieniä kukkakasveja. Kukkakasvit kuitenkin tunnetaan lähinnä pelkistä siitepölyhiukkasista, joten niiden tarkempi ulkonäkö on arvailun varassa.

Todennäköisesti munien hautominen on tapahtunut samalla menetelmällä kuin nykyään isojalkakanoilla ja alligaattoreilla, eli kasaamalla munien ympärille lahoavaa kasviainesta, jonka kompostoituminen tuottaa lämpöä. Dinot ovat voineet hienosäätää lämpötilaa lisäämällä ja vähentämällä ainesta tarpeen mukaan. Alaskan dinosaurusten haudonta-ajoista ei ole tietoa, mutta lauhkeammalla seudulla Kanadassa eläneen hadrosaurin, Hypacrosauruksen, munien hautumisajaksi on laskettu sikiöiden hampaiden kasvurenkaiden perusteella puolisen vuotta. Jos ne pystyivät hautomaan muniaan vain kesäkeleillä, ovat vastakuoriutuneet poikaset siis joutuneet suoraan kohtaamaan talven ankeuden.

Viihtyminen napaseuduilla on vielä yksi todiste siihen pitkään listaan, jonka perusteella dinoja pidetään nykyään tasalämpöisinä kuten linnut tai me nisäkkäät, ei liskojen tapaan vaihtolämpöisinä.

Jännä yksityiskohta on sekin, että ainakaan toistaiseksi liitukauden Alaskasta ei ole löydetty lainkaan liskojen, käärmeiden, krokotiilieläinten tai muiden vaihtolämpöisten matelijoiden fossiileja. Fossiilien puuttuminen ei tietenkään välttämättä tarkoita, että näitä eläimiä ei olisi ollut, mutta se on varsin mahdollista. Vaihtolämpöiset matelijathan ovat riippuvaisia auringonpaisteesta ruumiinlämpönsä nostamiseksi sellaisiin lukemiin, että ne pystyvät toimimaan ja sulattamaan ravintoa. On ehdotettu, että napakalotin yllä saattoi tuohon aikaan olla pysyvä pilvipeite, mikä olisi tehnyt alueesta niille kelvottoman, vaikka ne aurinkoisemmassa nykymaailmassa selviytyvät kylmemmissäkin ilmastoissa.

Kaamos ilman lunta, kuuta, tähtiä tai revontulia. Siihen verrattuna Suomen joulukuu alkaa tuntua suorastaan houkuttelevalta.

3 vastausta artikkeliin “Dinosaurusjoulu, osa 2: dinosaurukset viihtyivät Arktiksella”

  1. Kylläpä tuo dinosaurusten maailma on ollut kovin monimuotoinen – ne ovat olleet aikanaan maailman valtiata. Ja mukava miten tuot esiin tuota pohjoisten leveysasteiden ilmasto/valaistusolosuhteita— sellainen lauhkea ja leuto kaamos on taas tulevaisuudessa talvinen säätyyppi näilläkin leveysasteilla.

  2. Olisiko ollut mahdollista, että nämä arktiset saurukset olisivat olleet talvihorroksessa tai talviunessa?

    1. Se on kyllä vaihtoehto sellaisille lajeille, joiden oli mahdollista kerätä runsaat rasva- tai ruokavarastot kesän aikana, ja joiden on mahdollista päästä suhteellisen turvalliseen koloon tai muuhun suojaan. Esimerkiksi Edmontosauruksia on ehkä estänyt silkka koko (minne mahtuu piiloon norsunkokoinen eläin, jonka anatomia ei sovellu kaivamiseen?) ja lisäksi lisääntymisrytmi: jos koko kesä on mennyt munia hautoessa, ei vastakuoriutuneilla poikasilla ole ollut aikaa kerätä ravintovarastoja ennen talvea, eivätkä emot voineet ruokkia niitä omista ravintovarastoistaan maidolla karhujen tapaan. En kuitenkaan yllättyisi, jos jotkin pienemmistä dinoista olisivat nukkuneet talviunta.

      Nykyisillä linnuilla ei juuri esiinny talviunta tai -horrosta, mutta osittain se varmaankin johtuu siitä, että linnut pystyvät lentämään pakoon epäedullisia oloja, ei siitä etteikö se olisi linnuille mahdollista. Yllättävän monet lajit voivat kuitenkin hidastaa elintoimintojaan ja mennä eräänlaiseen lepotilaan, jossa ruumiinlämpö ja energiankulutus laskevat. Tätä tekevät monenlaiset linnut kylminä öinä, ja ainakin muutamat kehrääjälinnut myös pidempiä aikoja kerrallaan epäedullisina vuodenaikoina: https://morebirds.com/blogs/news/what-is-torpor

      Tietenkin napaseudun dinosauruksilla on voinut olla aivan omanlaisiaan sopeumia, joita on vaikea edes arvata, kun niiden kaltaisia eläimiä tai elinympäristöjäkään ei ole enää olemassa. Tiedossa olisi varmasti ällistyttäviä yllätyksiä, jos niitä voisi matkata katsomaan aikakoneella. :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: