Viikon tiedeuutinen: vielä yksi uusi krokotiililaji

Crocodylus_cataphractus_2009
Siinä se on: upouusi krokotiili. Kuva: Leyo / Wikimedia Commons. CC 2.5-lisenssi.

Krokotiilieläimet ovat muihin matelijoihin verrattuna vähälajisia, isokokoisia, näkyviä ja hyvin tunnettuja. Voisi luulla, että niistä tiedetään jo kaikki tietämisen arvoinen, vaan ei. Afrikasta on 2000-luvun aikana löytynyt useita uusia tai ”uusia” krokotiililajeja. Uudessa Zootaxa-tiedelehden artikkelissa luku kasvoi yhdellä. Joukko yhdysvaltalaisia krokotiilitutkijoita osoitti, että afrikkalainen kapeakuonokrokotiili (Mecistops cataphractus) on itse asiassa kaksi eri lajia. Miten 2,5-metrinen krokotiilieläin on onnistunut välttämään tunnistamisen nykypäivään saakka?

Tämä artikkelisarja sisältää uutisartikkeleita tutkimuksista, jotka ovat jääneet vähälle uutisoinnille tai kokonaan ilman. Toivottavasti se auttaa kertomaan, että tiedettä tehdään paljon enemmän kuin samoja otsikoita toistavista uutismedioista voisi päätellä, ja sen parissa puurtaa kaikenlaisia ihmisiä ympäri maailman. Jatka lukemista ”Viikon tiedeuutinen: vielä yksi uusi krokotiililaji”

Mainokset

Paroni Rothschild ja 62 kasuaaria

blogi_1
Yksi paronin kasuaareista: isokasuaarin (Casuarius unappendiculatus) täytetty tyyppiyksilö.

Lomailimme puolisoni kanssa viime viikolla Lontoossa. Ainoaksi visiitiksi kaupungin vilinän ulkopuolelle jäi vajaan tunnin junamatka Tringin pikkukaupunkiin.

Tring on aikamatka menneisyyteen. 700 vuotta vanha kylä on selittämättömän unelias, eikä vaikuta lainkaan miljoonakaupungin lähiöltä. Pääsimme vaeltamaan läpi kuvankauniin englantilaisen maaseudun ja syömään vanhanaikaisessa pubissa, jonka nimi oli The Greyhound.

Matkan perimmäinen syy oli tietenkin luonnontieteellinen: vierailu Tringin luonnonhistoriallisessa museossa, joka jo itsessään käy aikamatkasta viktoriaaniseen Englantiin. Hämmentävä museo oli rikkaan ja hyvin eksentrisen paroni Lionel Walter Rothschildin elämäntyö. Walterin, kuten hän halusi itseään kutsuttavan, elämäntarina on hyvinkin kertomisen arvoinen, ja siihen sisältyy runsaasti kasuaareja. Jatka lukemista ”Paroni Rothschild ja 62 kasuaaria”

Miksi pampajänis ei ole jänis?

700px-Mara_1

Viimeisin Helsingin Sanomien artikkelini kertoi uudelleen löytyneestä inkarotasta, joka kuului tsintsillarottiin. Mainitsin jutussa, että tsintsillarotat eivät nimestään huolimatta ole rottia (nisäkäsnimitoimikunta onkin ehdottanut, että niitä pitäisi kutsua tsintsilloneiksi), vaan läheisempää sukua muille Etelä-Amerikan jyrsijöille, kuten chinchilloille ja marsuille.

Sain heti samana päivänä lukijapalautteen, jossa lukija arveli artikkeliin lipsahtaneen eläintieteellisen virheen. Hän muisti lukeneensa, että marsujen heimon (Caviidae) jäsenet – marsut, marat eli pampajänikset sekä kapybarat – ovat itse asiassa jäniseläimiä eivätkä jyrsijöitä.

Olin hetken epävarma – en ollut kyllä koskaan moisesta kuullutkaan, mutta voisihan olla, että jokin viimeaikainen DNA-tutkimus on näinkin kummallisen sukulaisuussuhteen osoittanut. Nisäkkäiden sukupuu on muutenkin myllääntynyt viime vuosina niin outoihin muotoihin, ettei koskaan voi olla varma mitä odottaa. Jos norsupäästäiset ja puupäästäiset eivät ole päästäisiä, eivätkä kultamyyrät myyriä, niin ehkä marsut eivät sitten ole jyrsijöitä. Ja näyttäähän esimerkiksi kuvan mara eli pampajänis (Dolichotis patagonum) kovasti jänikseltä (kuva: Jeanot/Wikimedia Commons).

Tarkempi selvittely kyllä paljasti, että pampajänö ei ole jänö, mutta mikä se sitten on ja miksi se näyttää jänikseltä? Palautteen lähettäjän luvalla julkaisen laajennetun version vastauksestani täällä, sillä sekaannuksen takaa löytyy mielenkiintoinen tarina. Jatka lukemista ”Miksi pampajänis ei ole jänis?”

”Mikä tämä on suomeksi?”

guira2_pieniTämän tästä joku kysyy minulta, mikä tämän tai tuon eläimen tai kasvin suomenkielinen nimi on. Vähintään yhtä usein höyryän itsekseni siitä, että jonkin lehden uutistoimittaja tai peräti kirjan kääntäjä ei ole löytänyt oikeaa nimeä sille otukselle, josta puhuu, ja on joko kääntänyt englanninkielisen nimen sanatarkasti tai keksinyt itse aivan uuden.

Eilen gueretsojen suomenkielisiä nimiä pyynnöstä etsiessäni mieleeni juolahti idea. Voisin koota tietämäni eliöiden suomenkielisten nimien kokoelmat yhteen blogiartikkeliin. Tuumasta toimeen, ja tässä on tulos. Ehkä tästä linkkien ja kirjannimien valikoimasta on muille hupia, hyötyä tai mieluiten molempia. Jatka lukemista ””Mikä tämä on suomeksi?””

Rakkautta yli lajirajojen

Tiikeri, kana, sisilisko, voikukka. Useimmille ihmisille on ilmiselvää, mitä lajit ovat ja mitkä eliöt muodostavat lajeja. Jared Diamondin mukaan jopa Uuden-Guinean alkuasukkaat määrittelevät lajit lähes tismalleen samoin kuin eurooppalaiset tutkijat, ja tätä Diamond käyttää todisteena lajien universaaliudesta. Vaikka suvut, heimot ja lahkot ovat subjektiivisia, pelkkiä mukavuuden vuoksi tehtyjä määritelmiä, lajit ovat todella olemassa olevia yksikköjä.

Todellisuus ei tietenkään ole aivan näin elegantti ja yksinkertainen. Tiedemiehet ovat kiistelleet tulisesti lajin määritelmästä ja lajien syntytavoista viktoriaanisesta ajasta saakka, eikä loppua ole näkyvissä. Toisistaan poikkeavia lajin määritelmä on helppo löytää kirjallisuudesta hyvin toista tusinaa. Niistä pitkään valta-asemassa ollut biologinen lajikäsitys määrittelee lajit yksilöryhmiksi, joiden edustajat lisääntyvät keskenään, mutta eivät muiden kanssa. Kun lajien välistä risteytymistä on ryhdytty itse asiassa tutkimaan, on huomattu sen olevan paljon yleisempää kuin on luultu. Itse asiassa niin yleistä, että se uhkaa vesittää koko kauniin biologisen lajikäsityksen. Tämä artikkeli on kurkistus risteymien kirjoon selkärankaisilla.

Kasvit ovatkin sitten aivan oma lukunsa, johon en edes yritä sekaantua. Voikukkakaan ei ole laji, vaan koostuu arviolta 2000 pikkulajista. Jatka lukemista ”Rakkautta yli lajirajojen”

Mikä ihmeen kladistiikka?

Kladistiikka on eliöiden luokittelun tiede, jonka päämenetelmä on fylogenetiikka, sukupuiden rakentamisen tiede. Sukupuut ovat olennainen osa biologiaa, sillä ne ovat keino esittää niin eliöiden kuin ominaisuuksien sukulaisuussuhteita yksiselitteisessä muodossa. Myös tämän blogin artikkeleissa ne ovat merkittävässä osassa. Yhteen sukupuuhun voi ahtaa paljon tietoa, mutta sen lukeminen ja tulkitseminen ei ole aivan ilmiselvää.

Itse koen lähestulkoon ajattelevani sukupuina, ja niinpä minulle valkeni vasta äskettäin, että ne ovat monille vaikeita ymmärtää. Siksi päätin kirjoittaa tämän artikkelin. Sen tarkoitus on toimia johdatuksena, joka auttaa lukemaan ja ymmärtämään sukupuita. Se kertoo, mikä sukupuu oikeastaan on, mitä se kertoo ja kuinka sellaisia rakennetaan. Tämä on historiallinen artikkeli siksi, että sen kuvituksena ei ole mitään muuta kuin sukupuita. Jatka lukemista ”Mikä ihmeen kladistiikka?”

Miksi miehiä on olemassa ja muita vaikeita kysymyksiä

Miksi maailma ei ole klooniarmeija? Miksi on seksiä? Miksi riikinkukolla on pyrstönsä? Miksi hyönteisiä on miljoonia lajeja, mutta kaksisukahäntäisiä vain muutamia satoja? Miksi laulavia norsukaloja on enemmän kuin laulamattomia? Miksi suurin osa nykyisistä eläimistä on vain parin pääteeman muunnelmia?

Luonnonvalinta ohjaa evoluutiota, mutta asia ei tietenkään ole niin yksinkertainen, kuten ei elämä yleensäkään. Monia eliöiden ominaisuuksia on perin vaikea selittää perinteisen luonnonvalinnan kautta. Monet 1900-luvun alkupuolen biologit kannattivat eläinlaumoihin kohdistuvaa ryhmävalintaa (jossa eläinlaumat kilpailevat keskenään, ja parhaat toimivat uusien laumojen synnyttäjinä), mutta sen merkityksen katsotaan nykyään olevan pieni. Richard Dawkins esitteli kirjassaan Itsekäs geeni ajatuksen geeneihin kohdistuvasta valinnasta, joka voi olla jopa ristiriidassa yksilöiden edun kanssa. Siitä on tullut kiinteä osa modernia biologiaa, sillä tarkempi tutkimus osoitti kuin osoittikin sen tärkeäksi ilmiöksi. Kolmas palikka on kuitenkin yhä kiistanalainen: kokonaisiin lajeihin ja sitä suurempiin ryhmiin kohdistuva valinta. Ajatus on kiehtova, mutta onko sen takana mitään? Jatka lukemista ”Miksi miehiä on olemassa ja muita vaikeita kysymyksiä”