Parhaan lemmikin jäljillä, osa 1: ympäristövaikutukset

Hiilitassunjälki
Karkea vertailu erilaisten lemmikkien vuosittaisesta hiilijalanjäljestä. Koira ja kissa perustuvat tutkimustietoon, muut hyvin epätieteellisiin laskelmiin. Kuvaajassa on otettu huomioon vain lemmikkien ruoka ja sähkönkulutus, ei esim. tarvikkeita. Akvaariokalan kohdalla on arvio 90-litraisen akvaarion päästöistä, ja torakoissa 100-200 yksilön populaation. Muut ovat yksilötasolla.

Viime aikoina lemmikinpidon ongelmista on puhuttu paljon. Vuoroin otsikoihin ovat nousseet lemmikkien hiilijalanjälki, karkaaminen vieraslajeiksi, ylijalostuksen ja sisäsiitoksen tuottama kärsimys, eläinten hyvän elämän tarpeet ja esimerkiksi hylättyjen kissojen valtava määrä.

On lemmikeissä paljon hyvääkin. Ne edistävät mielenterveyttä, suojaavat allergioilta, lisäävät liikuntaa ja toivottavasti myös opettavat eläimistä välittämistä.

Eläimiä voi kuitenkin pitää monella tavalla, ja lajivaihtoehtojakin on satamäärin. Millainen lemmikki on eettisin, ekologisin ja muutenkin paras? Minun tekee tietenkin heti mieli julistaa voittajaksi oma suosikkini kesyrotta, mutta tutkitaan nyt ensin. Aloitetaan lemmikkien ympäristövaikutuksista. Onko tullut aika syödä koira, kuten kymmenen vuoden takainen kohukirja ehdotti?

Koirien ja kissojen hiilijalanjälkeä ja niiden ruoan tuottamiseen kuluvaa maapinta-alaa on tutkittu jonkin verran. Ikävää on, että ne syövät lihaa. Positiivista taas, että koiran- ja kissanruoka tehdään osittain ihmisille kelpaamattomasta teurasjätteestä. Kaikki eläinrehu ei kuitenkaan ole teurasjätettä – maailman miljardin koiran ruokkimiseen sitä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi, eikä raaka-ainevalintoja suinkaan tehdä kestävyys etunenässä. Myös eläinten liikaruokinta kasvattaa niiden hiilijalanjälkeä, huomauttavat uuden hollantilais-kiinalaisen tutkimuksen tekijät.

Hollannissa keskikokoisen (10-20-kiloisen) koiran ruokinnan vuosittaiset hiilipäästöt ovat noin 0,35-1,4 tonnia. Tämän verran ylimääräistä, ilmastoa lämmittävää hiilidioksia ilmakehään siis päätyy joka vuosi yhden koiran ravinnon tuottamisen seurauksena. Maa-alaksi muutettuna tassunjälki on 0,9-3,7 hehtaarin kokoinen (eli tämän verran maatalousmaata laskennallisesti tarvitaan koiran ruokkimiseen). Kissalle vastaavat luvut ovat 0,2 tonnia ja 0,4-0,7 hehtaaria.

Hollannin 1,8 miljoonaa koiraa ja 3,2 miljoonaa kissaa tarvitsevat siis maatalousmaata noin miljoonan hollantilaisen edestä, ja tuottavat hiilidioksidipäästöjä saman verran kuin 94 000 – 284 000 hollantilaista. Vertailun vuoksi suomalaisen henkilökohtainen hiilijalanjälki on Sitran mukaan 10,3 tonnia, josta ruokaan uppoaa 2,1 tonnia. Ihmisen ruokinnan hiilijalanjälki on siis 2-4 kertaa suurempi kuin koiran. Kehittyvien maiden asukkaisiin verrattuna lemmikkien tassunjälki näyttäytyy vielä hurjempana: esimerkiksi hollantilaiskissan tarvitsemalla maatalousmaalla elättäisi mainiosti yhden vietnamilaisen tai etiopialaisen. Hollantilaiskoiran ruokinnan tavanomainen hiilijalanjälki on yli kolme kertaa suurempi kuin kenialaisen ihmisen koko kulutuksen tuottama.

Tämä on valtava päästölähde tilanteessa, jossa maapallon ekosysteemit jo natisevat liitoksissaan. Maailmanlaajuisesti lemmikkien on arvioitu kuluttavan 12-20 % ihmiskunnan lihantuotannosta. Lemmikkiharrastus ei siis ole mikään mitätön kysymys.

Kissan tai koiran hiilijalanjälki ei onneksi ole kiveen hakattu, vaan sitä voidaan vähentää erilaisilla kulutusvalinnoilla. Ruokinnassa voi suosia naudan tai sian sijaan vähäpäästöisempiä proteiininlähteitä. Koiran tapauksessa osa proteiinista voi olla kasviperäistä ja osa ravinnosta koostua ihmisten ruokahävikistä. Myös hyönteisproteiinin käyttö lemmikinruoassa yleistyy. Pieni koira syö tietenkin vähemmän kuin suuri.

Entä tarvitseeko jokaisella olla oma lemmikki? Seppo Turunen ehdotti Lemmikkielämää-kirjassaan vuonna 2011, että koiria voitaisiin pitää useamman perheen tai yhteisön yhteisomistuksessa: eihän siinä ole oikeastaan mitään järkeä, että joka taloudessa on koira, joka sitten viettää 22 tuntia vuorokaudesta lattialla nukkuen, koska kenelläkään ei ole sille aikaa. Uudemmassa MeNaiset-lehden kolumnissa Turunen puhuu yhä siitä, että koirien kanssa pääsee kontaktiin myös ulkoiluttamalla ja hoitamalla muiden koiria.

Hiilipäästöt eivät ole lemmikkien ainoa ympäristöhaitta. Koira voi aiheuttaa lisää tuhoa luonnolle esimerkiksi, jos sen annetaan juosta lintujen pesimäaikaan vapaana. Kaupunkioloissa tuhansien koirien ulosteilla on merkittävä rehevöittävä vaikutus. Vapaana ulkoilevat kissat puolestaan tappavat suuria määriä pikkueläimiä. Ne eivät osaa rajoittaa saalistustaan ”tuholaisiin”, vaan saaliiksi jää paljon lintuja ja rauhoitettuja pikkunisäkkäitä, joiden kannat eivät tosiaankaan kaipaisi tätä lisärasitusta. Maailmanlaajuisesti kissa löytyy sadan haitallisimman vieraslajin listalta. Näistä ongelmista toki pitkälti päästäisiin vastuullisella lemmikinpidolla. Etenkin kissojen kohdalla siihen on vielä matkaa.

Entä muut lemmikit? Sikäli kuin googlaustaitoni riittävät, näyttää ettei niiden hiilijalanjäljestä ole minkäänlaista tutkimustietoa. Tässä mennäänkin karkeiden arvioiden alueelle. Esimerkiksi fretti eli kesyhilleri lienee tassunjäljeltään lähellä kissaa, onhan se samaa kokoluokkaa oleva lihansyöjä. Jyrsijät ja lemmikkilinnut ovat pienikokoisia kasvinsyöjiä, joten niiden voisi arvella olevan vähemmän tuhoisia ympäristölle. Vaihtolämpöiset lemmikit, kuten kalat, sammakkoeläimet ja matelijat, tarvitsevat kokoonsa nähden hyvin vähän ruokaa, mutta toisaalta niiden jalanjälkeä kasvattaa erilaisten energiaa kuluttavien sähkölaitteiden tarve: valaisimet, lämmittimet, suodattimet ja niin edelleen.

Palataanpa aluksi kesyrottaan. Rotat eivät tarvitse erillistä valaistusta tai lämmitystä, eivätkä ne Suomessa ole vieraslajiuhka, koska niiden villit lajitoverit ovat olleet täällä jo vuosisatoja. Ne elävät tyypillisesti kasvipainotteisella ravinnolla. Jotkin kaupalliset rottien perusravinnot ovat vegaanisia, toiset sisältävät pieniä määriä eläinproteiinia, kuten kuivattuja pikkukaloja, hyönteisiä tai kanajauhoa. Ravinnon pohjan muodostavat erilaiset viljat ja proteiininlähteenä on lisäksi usein soijaa tai herneitä. Rotille annetaan tuoreita kasviksia ja kaikenlaista, mitä ihmisetkin syövät.

DSC_0756
Esimerkki rottien tuoreruoka-annoksesta: paprikaa, kiiviä, basilikaa, kurkkua ja kuivattuja jauhomatoja.

Kaiken kaikkiaan rottien ravinto vastaa melko lailla sitä, mitä suomalaisille suositellaan Valtioneuvoston uuden RuokaMinimi-hankkeen loppuraportissa: viljoja, palkokasveja, monipuolisesti kasviksia ja vain pieniä määriä eläinproteiinia. Koska jyrsijöiden rehut todennäköisesti tehdään samasta viljasta kuin ihmisruokakin (tuskinpa sitä ainakaan täysin eri menetelmillä viljellään), rohkenin laskea karkean arvion rotan ruokinnan vuosittaisesta hiilijalanjäljestä. Käytin pohjana välimuotoa RuokaMinimi-hankkeen vegaanisen ja ”kalaisan” ruokavalion päästöistä ja skaalasin sen rotan kalorintarpeeseen (joka on 300-grammaisella rotalla noin 100 kilokaloria päivässä). Näillä luvuilla rotan vuosittainen hiilijalanjälki on noin 58 kiloa, eli noin 3,5 rottaa vastaa yhtä kissaa (200 kg), ja 17 rottaa yhtä 15-20-kiloista koiraa (1000 kg).

Kesyrotankin hiilijalanjälkeä voi tietenkin pienentää monin tavoin. Koska ne syövät melkein mitä tahansa, osan niiden ravinnosta voi kattaa ihmisten tähteillä ja samalla pienentää omaa ruokahävikkiään. Ne syövät hyvällä halulla myös itse kerättyjä luonnontuotteita.

Muiden pääasiassa vilja- ja kasvisravinnolla elävien pikkunisäkkäiden hiilijalanjälki lienee samaa luokkaa kuin rotan, kunkin ruumiinkokoon suhteutettuna. Sellaisia ovat esimerkiksi hiiret, hamsterit, gerbiilit, degut ja chinchillat.

Vegaanisen ruokavalion lukuja voitaneen suurin piirtein soveltaa myös lemmikkilintuihin, joiden ravinto tyypillisesti koostuu viljoista, siemenistä, pähkinöistä, tuoreista kasviksista ja hedelmistä. Pienten undulaattien energiantarve on noin 12 kilokaloria päivässä, kun taas ison arapapukaijan noin 220 kilokaloria. Se tekisi vegaaniundulaatin vuosipäästöiksi 8,6 kiloa (ylivoimaisesti paras tulos tähän mennessä!), aran 129 kg.

neitokakadu_tuoreet
Lemmikkilinnut ovat pieniruokaisia kasvinsyöjiä. Toisaalta ne repivät, pudottelevat ja silppuavat paljon enemmän ruokaa kuin loppujen lopuksi syövät. Näistäkin vihreistä lintujen vatsaan päätyi korkeintaan 10 %.

Yhden keskikokoisen koiran päästöillä voisi siis pitää viittä kissaa, 7 araa, 18 rottaa tai 116 undulaattia (!) – jos siis nämä eläimet eivät kuluttaisi mitään muuta kuin syömänsä ruoan. Tosiasiassahan kaikki eläimet tarvitsevat jonkin verran oheistarvikkeita (ja ihmiset ostavat niitä, vaikka eivät tarvitsisikaan). Papukaijat kuluttavat ruokaa vähintään tuplasti enemmän ruokaa kuin oikeastaan syövät, joten niiden pieniruokaisuus on osittain näennäistä. Lisäksi linnut tarvitsevat tietenkin lintulampun, jonka sähkönkulutus täytyy ottaa huomioon. Todellisuudessa papukaijojen hiilijalanjäljen saa siis ainakin kaksin- tai kolminkertaistaa pelkän kalorinkulutuksen perusteella lasketusta.

Terraario- ja akvaariolemmikkien tapauksessa sähkönkulutus nousee merkittäväksi tekijäksi. Esimerkiksi leopardigekkomme terraariossa on 50 watin lämpölamppu ja 40 watin loisteputkivalaisin, jotka ovat päällä keskimäärin kymmenisen tuntia vuorokaudessa, ja pieni 8 watin lämpömatto, joka on päällä vuorokauden ympäri yhdeksän kuukautta vuodessa. Suomessa sähköntuotannon hiilipäästöt ovat viiden viime vuoden aikana olleet keskimäärin 158 kg megawattituntia kohti. Näillä luvuilla voin siis laskea, vaikkapa Helenin sivuilta löytyvien palikkaohjeiden avulla, että leopardigekkoni sähkölaitteet tuottavat vuodessa noin 60 kilon päästöt.

90-litraisen akvaarioni sähkönkulutuksen tuottamat vuosipäästöt (valaisin, suodatin ja lämmitin) ovat vastaavasti laskettuna noin 40 kiloa. Näinkin suuri sähkönkulutus johtuu pääasiassa siitä, että käytän edelleen vanhoja T8-loisteputkia: led-valoihin vaihtamalla valaistuksen sähkönkulutus putoaisi murto-osaan. Lisäksi olisin voinut valita huoneenlämmössä viihtyviä kaloja, jolloin lämmitystä ei tarvittaisi.

Tietenkin voisin vielä vedota siihen, että ostan päästötöntä aurinkosähköä ja laskea nämä kaikki nollaksi. Kaikissa sähköntuotannon muodoissa on kuitenkin omat ympäristöongelmansa, joten uusiutuvien käyttö ei käy syyksi sähkönkään holtittomalle tuhlailulle.

napsu_pieni
Leopardigekko lämmittelee lämpömaton päällä loisteputkivalossa. Terraario- ja akvaariolemmikkien päästöistä suuri osa tulee näistä sähkölaitteista.

Hankalammaksi käy laskea näiden eläinten ruokinnan hiilijalanjälki. Esimerkiksi leopardigekkomme syö pääasiassa argentiinantorakoita, jotka kasvatan itse. Ne puolestaan syövät lähinnä kasviksia, joista osa olisi muuten menossa ruokahävikiksi. Jos arvioisin, että torakat syövät 30 grammaa varta vasten ostettuja kasviksia viikossa, ja kasvisten hiilijalanjälki olisi keskimäärin 1,5 hiilikiloa per kilo, vuodessa torakoiden hiilijalanjälki olisi 2,3 kiloa. Torakathan ne vasta ekologisia lemmikkejä ovat! Aika aika söpöjäkin, omalla tavallaan. Ymmärrän kuitenkin, jos ne eivät ihan lähitulevaisuudessa korvaa koiria.

Entä sitten kalanruoka? Se osoittautui ongelmaksi. Akvaariokalojen kuivaruokapakkauksista tai valmistajien kotisivuilta eivät nimittäin selviä sen paremmin tuotteen hiilijalanjälki, eri raaka-aineiden määräsuhteet kuin kalorimääräkään. Ei mitään, mistä edes aloittaa laskemista.

Kalanruoan pääraaka-aineena on tyypillisesti kala. Halpismerkit on valmistettu kalatehtaiden perkuujätteestä, joka lienee verrannollinen teurasjätteen käyttöön koiranruoassa. Laadukkaampien ruokien perustana toimivat kokonaiset kalat tai Antarktiksen vesiltä pyydetty krilli. Onko kalat tai krillit pyydetty kestävästi? Kukapa tietäisi.

Lisäksi kalanruoissa on tyypillisesti soijaa ja erilaisia viljoja, vihanneksia, spirulina-levää, kalaöljyä, pääjalkaisia, simpukoita, ruokahiivaa ja monia muita raaka-aineita. Laadukkaan kalanruoan hiilijalanjälki kiloa kohti lienee korkea, sillä se sisältää suuren määrän kuivattuja mereneläviä. Pienten merikalojen pyydystämisen hiilijalanjälki on pieni, mutta äyriäiset ja nilviäiset voivat olla jopa samoissa lukemissa naudanlihan kanssa.

rusokiilat_pieni
Akvaariokalojen ruoalla on todennäköisesti korkea hiilijalanjälki kiloa kohti, mutta toisaalta kalat ovat pieniruokaisia. Esimerkiksi yhden kissan tarvitsemalla kalorimäärällä (200 kcal/päivä) elättäisi arviolta 6000-7000 tällaista rusokiilakylkeä.

Toisaalta pienet kalat syövät hyvin vähän: tämän tutkimuksen mukaan yksi neontetra tarvitsee vuodessa kuusi kilokaloria ja seeprakala 11 – siis saman verran kuin undulaatti päivässä. Arvelen, että ostamassani 22 gramman pussissa on akvaarion 16 kalalle syötävää noin vuodeksi. Ihmiset harrastavat kuitenkin myös isoja kaloja, jopa kiloisia vonkaleita, jotka tarvitsevat tuhatkunta litraa lämmitettyä ja suodatettua vettä. Niiden pidon ja ruokinnan hiilijalanjälki voikin kasvaa yllättävän suureksi. Meilläkin on 90-litraisen lisäksi iso 520-litrainen akvaario, jonka hiilijalanjälki on paljon suurempi. Positiivista on sentään, että se on lämmittämätön.

Kalojen, matelijoiden ja sammakkoeläinten harrastamisen kestävyydessä täytyy ottaa huomioon myös eläinten alkuperä. Suurin osa akvaarioliikkeiden kalavalikoimasta on peräisin kaukomailta – joko tropiikin viljelylaitoksilta tai sangen usein luonnosta. Lentorahtina kaukomailta tuotujen eläinten kuljetuksen jalanjälki on tietenkin suurempi kuin naapurin Peran kasvattamien, ja kuljetuskuolleisuus voi olla korkea. Toisaalta naapurin Peralla kuluu eläinten elinolosuhteiden ylläpitämiseen enemmän sähköä kuin vaikkapa Malesiassa, missä kaloja voi kasvattaa kirjaimellisesti ämpäreissä takapihalla.

Luonnosta tuodut uhanalaiset lajit tai kyseenalaisilla menetelmillä pyydetyt kalat ovat melko yleisiä, joten akvaarioharrastuksella voi tuottaa luonnolle suhteetonta vahinkoa tällä tavoin. Myös luonnosta tuotuja matelijoita ja sammakkoeläimiä liikkuu kaupan piirissä, joskus väärennetyillä papereilla varustettuna. Esimerkiksi suomalaisharrastajien suosimat Hammin messut on raportoitu merkittäväksi kansainvälisen eläinten salakaupan keskukseksi. Maailman sammakkoeläimiä tuhoavat sienitaudit näyttävät levinneen kansainvälisen eläinkaupan piirissä.  Luonnosta pyydystettyjen uhanalaisten lintujenkaan päätyminen Suomeen ei ole mikään mahdottomuus. Esimerkiksi Turkish Airlinesin mukana Eurooppaan on saapunut suuria määriä luonnosta pyydettyjä harmaapapukaijoja. Salakauppa on vienyt harmaapapukaijat nopeasti sukupuuton partaalle.

lygodactylus williamsi pieni
Lygodactylus williamsi -gekko Korkeasaaressa. Kaunis lisko on haluttu lemmikki, mutta työläs kasvattaa terraario-oloissa ja äärimmäisen uhanalainen luonnossa.

Pyynti lemmikiksi on merkittävä uhka esimerkiksi sellaisille eläimille kuin kääpiöpallokala, tulijuovabarbi, Lygodactylus-kääpiögekot ja monet maakilpikonnat. Ostajan soisi olevan näiden eläinten kanssa vähintään yhtä tarkkana kuin epäilyttävien koiranpentujen kauppiaiden.

Kaiken kaikkiaan – kuinka lemmikkiharrastuksesta voisi tehdä luonnon kannalta kestävämpää? Tässä muutama vinkki.

  1. Valitse pieni eläin isomman sijaan.
  2. Valitse kasvinsyöjä lihansyöjän sijaan.
  3. Jos lemmikkisi kuitenkin on lihansyöjä, valitse vähäpäästöisiä eläintuotteita ja kiinnitä huomiota niiden alkuperään.
  4. Osta eläin luotettavalta kasvattajalta tai valitse kodinvaihtaja. Ole tarkkana alkuperän suhteen.
  5. Ruoki eläintä sen todellisten ravitsemustarpeiden mukaan, älä heijasta siihen omia mielihalujasi.
  6. Etsi lemmikille tarvikkeita ja virikkeitä kirpputoreilta, luonnosta ja sukulaisten nurkista. Joka tarpeeseen ei tarvitse ostaa uutta tavaraa. Kun ostat, osta laadukasta ja pitkään kestävää.
  7. Käytä vähemmän sähköä kuluttavaa tekniikkaa – jos voit tinkimättä eläimen hyvinvoinnista.
  8. Älä hylkää lemmikkiä luontoon (uskomatonta, että tämäkin pitää mainita).
villiyrttejä
Hoppu ja Hiisi luonnosta kerätyn tuoremuonan kimpussa.

Entä viiksekkäät mussukkani? Kesyrotta näyttää asettuvan hiilitassunjälkensä puolesta samaan suuruusluokkaan keskikokoisen liskon, keskikokoisen papukaijan tai pienen akvaarion kanssa – mutta rottia, samoin kuin papukaijoja, täytyy tietenkin olla useita. 3-4 rotan lauma vastaa suurin piirtein kissaa tai frettiä. Ei ihan niin hyvä tulos kuin toivoin, mutta nyt olen pykälää viisaampi ja osaan kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, kuinka rottailuni voisi olla kestävällä pohjalla. Vaikutukset voivat tuntua mitättömiltä, mutta kaikki pienet purot tarvitaan, jos ihmiskunnan suunta tosiaan aiotaan muuttaa.

Mainokset

2 vastausta artikkeliin “Parhaan lemmikin jäljillä, osa 1: ympäristövaikutukset”

  1. Hyvä kirjoitus! Tuntuu siltä, että monelle kissa tai koira ovat ainoat puntaroitavat vaihtoehdot, vaikka oikestaan ”jokin vain eläin” olisi haussa. Kanitkin on keksitty. Yhtä pitkä ikä, koulutettavuus kissan luokkaa, sosiaalinen ja leikkisä, helppohoitoinenkin ja ennen kaikkea vegaani. :D

    1. Kiitos! Ei ole tosiaan mitään syytä, miksi kissa ja koira olisivat ainoat lemmikit, mutta kaikessa keskustelussa ne nousevat näkyvimmiksi, koska niitä on ylivoimaisesti eniten. Yksi tulevaisuuden lemmikkiharrastuksen muutos voisikin olla suunta petoeläimistä kohti pieniä kasvinsyöjiä. Ihmiset helposti ajattelevat niitä häkissä istuvina lasten leluina, eikä niille juuri muuhun anneta mahdollisuutta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s