Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘seksuaalivalinta’ Category

Lintujen laulu on yksi lukuisista eläinkunnassa kehittyneistä tavoista mitellä voimia ja taitoja ilman verenvuodatusta. Koiraslinnut laulavat pesimäaikaan kuuluttaakseen oman reviirinsä sijaintia naapurustolle ja tehdäkseen vaikutuksen sekä puolisoihinsa että lähistön muihin koiraisiin. Monilla lajeilla myös naaraat laulavat, mutta outoa kyllä, sitä ei ole juuri tutkittu.

Lintujen jokavuotisissa laulukilpailuissa painaa sekä kestävyys, äänenvoimakkuus että taito. Näihin aikoihin Suomessa voi kuulla, kuinka talitiaiskoiraat kilpailevat, kenellä on laajin repertuaari. Ti-ti-tyyn lisäksi tinteiltä kuuleekin nyt toinen toistaan mielikuvituksellisempia ääniä.

Se on pientä verrattuna Australian mestarimatkijaan, lyyrypyrstöön (Menura novaehollandiae). Lyyrypyrstö on varpuslintu, mutta muistuttaa siinä määrin kanalintua, että se aluksi luokiteltiin niiden joukkoon. Sen kurkusta kuitenkin löytyy äänielin eli syrinx, joka on jopa laulavien varpuslintujen joukossa erityisen monimutkainen. (lisää…)

Mainokset

Read Full Post »

Bartgeier_Gypaetus_barbatus_closeup2_Richard_Bartz.jpg

Partakorppikotka ei ole oikeasti punaruskea. Se vain huijaa. Kuva: Richard Bartz / Wikimedia Commons. CC 2.5-lisenssi.

Luonnoneläimen väritys on evoluution muovaama kokonaisuus, joka kertoo kantajansa ekologisesta lokerosta ja jopa pariutumistavoista.  Juttusarjan edellisessä osassa selvisi, mistä papukaijat ja turakot saavat kirkkaat värinsä, ja miten on mahdollista, että trappien untuvat vaihtavat väriään minuuteissa. Sarja ei olisi täydellinen ilman mainintaa linnuista, jotka värjäävät omaa höyhenpukuaan kosmeettisesti. Joo, oikeasti. (lisää…)

Read Full Post »

safiirimonninen_planeetanihmeet

Ne vain näyttävät viatonta naamaa.

Tutuimmatkin eläimet voivat tehdä todella kummallisia asioita aivan ihmisten nenän alla. Paljon jää huomaamatta, jos se tapahtuu tarpeeksi nopeasti ja eleettömästi. Ehkä yksi erikoisimmista ovat akvaariokaloina suosittujen monnisten lisääntymistavat.

Monnisilla hedelmöitys ei tapahdu kalojen perinteiseen tapaan ulkoisesti, muttei oikein sisäisestikään, ainakaan niin kuin se yleensä ymmärretään. Sen sijaan naaras juo sperman suoraan koiraan sukuaukosta. Miksi ja miten ihmeessä? (lisää…)

Read Full Post »

1280px-Bed_bug,_Cimex_lectularius

Keskenkasvuinen lutikka. Kuva: Piotr Naskrecki/Wikipedia.

Lutikat eli seinäluteet (Cimex lectularius) ovat harvan lempieläimiä. Öisin sänkyihin hiippailevat verenimijät ovat viime vuosina yleistyneet Suomessakin. Niistä kärsivät niin kerrostalot kuin sairaalatkin, eikä myrkyille vastustuskykyisiksi kehittyneiden ötököiden hävitys ole ollenkaan helppoa.

Yleensä vihatun eläimen elämään perehtyminen vähentää vastenmielisyyttä, mutta ei lutikan tapauksessa. Sen lisääntymistapa on nimittäin karmea jopa hyönteisten mittapuulla. Lutikoiden parittelusta käytetään englanniksi termiä traumatic insemination – traumaattinen hedelmöitys. (lisää…)

Read Full Post »

mustarastas_koiras_maija_karalaTässä blogini sisällöksi epätavallisen esseemäisessä artikkelissa pohdin eläinten inhimillistämisen ja epäinhimillistämisen ongelmia. Kumpi mahtaa mennä pahemmin metsään? Laskevatko eläimet oikeasti geeniensä menestystä tulevissa sukupolvissa, kun tekevät päätöksiä, ovatko ne mekaanisia vaistoautomaatteja, vai mitähän niiden mielessä oikein liikkuu? Ja ennen kaikkea, mikä mustarastasta laulattaa?

Luen parhaillaan Jonathan Balcomben kirjaa Eläimellinen nautinto, joten esimerkit ovat eläinten kokeman mielihyvän ja ilon maailmasta. (lisää…)

Read Full Post »

hamipterus tianshanensis maija karala

Siipisaurien luut olivat melkein pelkkää ilmaa. Kevyet, mutta vahvat luut olivat yksi niistä valttikorteista, joiden avulla siipisaurit hallitsivat taivaita 150 miljoonan vuoden ajan. Huono puoli on, että ne ovat surkeita fossiloitumaan. Täydelliset siipisauriluurangot ovat harvinaisia, useimmat niistä ovat pahoin litistyneitä ja monet lajit tunnetaan yhdestä ainoasta yksilöstä.

Luoteis-Kiinasta löydetystä Hamipterus tianshanensis -siipisaurista tuli kertaheitolla yksi parhaiten tunnetuista ryhmänsä edustajista, kun se julkaistiin viime viikolla. Paleontologit löysivät nimittäin kokonaisen röykkiön kolmiulotteisia, erinomaisen hyvin säilyneitä luita. Kasassa on ainakin 40 yksilöä, kenties rajuilman taivaalta suistamia ja järvenpohjaan huuhtomia. Vielä ällistyttävämpää oli, että luiden joukosta löydettiin viisi hyväkuntoista munaa.

Tällainen määrä materiaalia lupaa antaa paljon uutta tietoa siipisaurien elintavoista, vaikka sitä onkin tutkittu vasta hyvin alustavasti. Eläviin eläimiin vertailemalla esimerkiksi sukupuolten väliset kokoerot tai munien rakenne voivat kertoa yllättävän tarkkoja tarinoita yli sata miljoonaa vuotta sitten kuolleen siivekkään käyttäytymisestä. (lisää…)

Read Full Post »

meleagris_skeleton_nimi

Amerikkalaisten juhlapäivien valuminen Atlantin yli meille antaa tekosyitä monenlaiseen huvitteluun. Niinpä kiitospäivän kunniaksi tämän viikon outo eläin on ruokapöydästä tuttu jättiläismäinen kanalintu, kalkkuna (Meleagris gallopavo).

Kanalintujen kukot ovat yleensä kanoja kookkaampia ja somistautuvat mitä omituisimmin heltta- ja sulkakoristein, mutta kalkkuna lyö jutun joka laidalta yli. Kukko on vähintään tuplasti – jopa nelinkertaisesti – kanaa painavampi ja raahaa mukanaan uskomatonta määrää koristeellisia sulkia, jotka levittäytyvät tuuheiksi viuhkoiksi ja välkkyvät metallinhohtoisina. On sula ihme, että lintu pystyy ylipäätään lentämään. Yllä olevassa kuvassa näkyy, kuinka hentoinen lintu kaikkien noiden sulkien alla piileksiikään. No, Amerikassa kai kaikki on suurempaa tai vähintään näyttää siltä, miksipä eivät sitten kanalinnutkin.

Sulkien lisäksi koirailla on kaljun naamansa koristeena heltta, joka valuu nokan päältä alas rintakehälle saakka. Hyökkäävän kalkkunan naamataulu on punainen, innostuneen sininen. Ja kun kukko on todella innoissaan, se muuttuu valkoiseksi. Kaiken kukkuraksi heltta ja siihen liittyvät ihopoimut turpoavat täyttyessään verellä niin, että kalkkunakukko lähestulkoon muuraa omat silmänsä umpeen, luonnollisesti kesken kiivaimman kosiotaistelun.

Koska sulkakoristeissa ja heltoissa ei suinkaan ole vielä tarpeeksi miehisyyttä, kalkkunakukoille kasvaa myös parta. Niiden kaulasta sojottava karhea tupsu on rakenteeltaan niin kummallinen, että on epäselvää, pitäisikö sitä laskea edes höyheniksi.

Read Full Post »

Older Posts »