Luonnoneläimen väritys on evoluution muovaama kokonaisuus, joka kertoo kantajansa ekologisesta lokerosta ja jopa pariutumistavoista. Juttusarjan edellisessä osassa selvisi, mistä papukaijat ja turakot saavat kirkkaat värinsä, ja miten on mahdollista, että trappien untuvat vaihtavat väriään minuuteissa. Sarja ei olisi täydellinen ilman mainintaa linnuista, jotka värjäävät omaa höyhenpukuaan kosmeettisesti. Joo, oikeasti.
Partakorppikotkat (Gypaetus barbatus) ovat luonnostaan valkoisia, mutta ne värjäävät itsensä punertaviksi ottamalla tomukylpyjä rautaoksidia sisältävässä maaperässä, osoitti espanjalaistutkimus vuonna 1999. Ne käyttävät paljon aikaa värin levittämiseen, mutta tekevät sen niin salassa, että kesti pitkään ennen kuin käyttäytyminen päästiin näkemään luonnossa. Arvellaan, että partakorppikotkien koristautuminen liittyy jotenkin niiden arvojärjestykseen, mutta sen tarkka merkitys on hämärän peitossa.
Viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan myös pienemmät ja sosiaalisemmat pikkukorppikotkat (Neophron percnopterus) harrastavat ”meikkaamista” Kanariansaarilla. Valokuvista päätellen itsensä värjänneitä lintuja on myös Lähi-Idässä ja jopa eläintarhoissa.
Toisin kuin isommat serkkunsa, pikkukorppikotkat kuitenkin huitovat väriä huolimattomasti vain pääpuoleensa. Yksilöiden välillä on suurta vaihtelua: useimmat eivät käytä punaväriä lainkaan, toiset lisäävät sitä vain vähän, mutta pieni osa värjää päänsä syvänpunaiseksi. Värjäysinnolla ei näytä olevan mitään yhteyttä lintujen arvoasemaan, ikään, sukupuoleen tai mihinkään muuhunkaan lukuunottamatta kenties sitä, paljonko ne pitävät punaisesta. Ehkä kyse onkin pelkästä kulttuurisesta oikusta, jolla ei ole sen syvempää merkitystä kuin ihmisten muoti-ilmiöillä.
Sen sijaan kiirunalle (Lagopus muta) kosmetiikka on elämän ja kuoleman kysymys. Keväällä kiirunanaaras vaihtaa valkoisen talvipuvun ruskeaan aiemmin kuin koiras. Koiraan sulkasato tulee vasta, kun maa on ollut sulana vähintään kolmisen viikkoa, kertoo Pohjois-Amerikan arktisella alueella tehty tutkimus. Osan tuosta ajasta koiras tahtookin keikaroida naaraille puhtaanvalkeilla höyhenillään, mutta heti kun munat on munittu, valkoinen väri on pelkkä haitta, kilometrien päähän näkyvä ruokakutsu petoeläimille.
Niinpä kiirunakoiras sotkee itsensä – mutta se on ilmeisesti yhtä yksityinen tapahtuma kuin partakorppikotkallakin. Pitkäaikaisesta seurannasta huolimatta tutkijat eivät koskaan nähneet koirasta itse teossa. Useimmat samalla alueella elävät koiraat muuttuivat liejunrusehtaviksi lyhyessä ajassa samaan aikaan joka vuosi, joten niiden täytyi erikseen nähdä vaivaa itsensä sotkemiseksi. En ainakaan helposti löytänyt tietoa, tekevätkö myös Suomen kiirunakoiraat samaa, mutta esimerkiksi tässä valokuvassa Norjassa kuvattu kesäinen kiirunakoiras kyllä näyttää sotkeneen itsensä.
Talveksi valkoiseksi muuttuvat eläimet – kiirunat, riekot, metsäjänikset, kärpät ja lumikot – ovat pulassa, kun ilmaston lämmetessä niiden väritys on yhä pahemmin väärässä aikataulussa. Jos hyvin käy, ehkä itsensä värjäämisen kulttuuri leviää niiden joukossa nopeammin kuin evoluutio ehtii korjata ongelmaa, ja pienentää ilmastonmuutoksen haitallisuutta. Se olisikin kiehtova sopeutumiskeino.
Seuraavassa osassa suuntaamme selkärankaisten sukupuun muille oksille. Miten kameleontti vaihtaa väriä, ja miksi kalaliskojen värin mittaaminen fossiileista on vaikeampaa kuin höyhenekkäiden dinosaurusten?
Sarjan muut osat:
Osa 1: harmaita hiirulaisia (nisäkkäät)
Osa 2: höyhenten lumoissa (linnut)
Osa 3: kuparilinnut ja muita kummajaisia (linnut)
Osa 5: ajatuksen voimalla (matelijat, sammakkoeläimet ja kalat)
Lähteitä ja lisätietoa:
Negro ym. 1999: The function of the cosmetic coloration of bearded vultures: when art imitates life. Animal Behaviour.
New Scientist 15.5.2017: Vultures smear their faces in red mud which they use as makeup.
Montgomerie ym. 2001: Dirty ptarmigan: behavioral modification of conspicuous male plumage. Behavioral Ecology.
planeetanihmeet.wordpress.com 
5 vastausta artikkeliin “Eläinten värit, osa 4: kosmeettisia parannuksia”