Eem, eli miltä Euroopassa pitäisi näyttää?

Eem-lämpökauden hirvieläimiä Keski-Euroopasta: kuusipeura (täpläkauris), saksanhirvi (isokauris), hirvi, Megaloceros ja metsäkauris.

Jääkaudet ja niiden väliset lämpimät jaksot eli interglasiaalit ovat vuorotelleet parin viime vuosimiljoonan aikana ainakin kymmenkunta kertaa. Ne ovat myllänneet etenkin pohjoisten mannerten luonnon hyvin toisennäköiseksi kuin se muuten olisi.

Mutta muukin kuin sää on muuttunut. Viime jääkaudella – joka oli nimeltään Veiksel – suuret eläimet vaelsivat Euroopan mailla ja mannuilla. Niihin kuuluivat villamammutit ja villasarvikuonot, myskihärät ja muut arktisten olojen eläimet. Kun jääkausi loppui, mammutin fauna vetäytyi koilliseen kohti Siperiaa. Arktiset lajit eivät enää pärjänneet Euroopan leviävissä metsissä ja soistuvissa maisemissa.

Samoin kävi edellisilläkin lämpökausilla. Tarkoittaako se sitten, ettei Euroopassa lämpiminä aikoina ollut mitään suuria ja jännittäviä eläimiä? No ei varmasti tarkoita, kertovat Eem-kauden fossiilit.

Ihmiset ja kadonnut megafauna

Ihminen ei ole muusta luonnosta erillään, vaikka ihmiset ovatkin parhaansa mukaan yrittäneet niin itselleen vakuuttaa. Me olemme laji muiden joukossa, yksi haara kädellisten sukupuussa. Onhan meissä tietysti asioita, jotka ovat ainutlaatuisia, tai ainakin pidemmälle hiottuja kuin millään muulla eläimellä: tulen käyttö, puhekieli, vaatteet ja pilvenpiirtäjät, uskonnot, luonnontieteet, runous, ydinaseet, kyky kesyttää muita lajeja. Olemme varsin kiehtovia eläimiä. Yksi meidät erityisiksi tekevä piirre on se, että meillä on enemmän valtaa muiden lajien elämään kuin millään muulla yksittäisellä eliöllä. Sen, että kykenemme ymmärtämään sekä muiden elämänmuotojen arvon että oman vaikutuksemme niihin, pitäisi johtaa vastuullisuuteen. Kuitenkin olemme läpi lajimme historian aiheuttaneet tuhoa kaikkialla minne menemme. (kuva: taiteilijan näkemys muinaisesta eurooppalaisesta koirineen, BBC)