Vanhuus, joka jätti tulematta

Vanheneminen on luonnonlaki – tai niinhän sitä luulisi. Oikeasti koko juttu on monimutkainen, sekava ja hämmentävä. Osa eliöistä vanhenee nopeammin, osa hitaammin. Osaan eivät vuodet näytä purevan lainkaan, ja toiset peräti vahvistuvat vanhetessaan. Miksi lampipolyyppi elää melkein ikuisesti, miekkavalaalla on vaihdevuodet eikä kirjosieppo koskaan näe vanhuutta? Evoluutiobiologeilla on vielä edessään aika urakka ikääntymisen biologian kummallisuuksien setvimisessä (kuva: Cburnett/Wikimedia Commons).

Kirjoitin ikääntymisen monimuotoisuudesta 2.3. julkaistussa Aamulehden Sunnuntailiitteessä. Tietenkään juttuun ei mahtunut kuin osa ikääntymisen biologian oudoista kiemuroista, joten päätin kirjoittaa blogiin eräänlaisen seuralaisjutun artikkelille. Koska olen ollut tolkuttoman kiireinen, juttu näkee päivänvalon vasta nyt – mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.

Popsi popsi porkkanaa, naamaasi se kaunistaa

Edellisessä artikkelissa kerroin syyskuisen evoluutiopsykologian tapaamisen annista. Jutusta olisi tullut kohtuuttoman pitkä, jos olisin tarinoinut kaiken yhteen putkeen, joten tässä tulee toinen osa (joka on kyllä yksikseenkin kohtuuttoman pitkä, mutta koettakaa kestää). Perjantai-iltapäivän seminaareissa suomalais- ja skotlantilaistutkijat perehtyvät muun muassa moraalisiin jumaliin, suomalaisäitien lisääntymismenestykseen ja siihen, mitä tekemistä porkkanoiden syömisellä on parinvalinnan kanssa. (kuva: Jasper Greek Golangco)

Mistä me tulemme, keitä me olemme? Ja miksi ihmeessä naiset rakastuvat renttuihin?

Ihminen kuuluu selvästikin eläinkuntaan. Tarkemmin sanoen kädellisiin, ja niiden joukossa vähälajiseen, trooppiseen ihmisapinoiden joukkoon. Mutta millainen eläin ihminen oikein on, ja kuinka se eroaa sukulaisistaan? Tällaiset kysymykset ovat evoluutiopsykologian nimellä tunnetun tieteenalan heiniä.

Turun yliopistolla järjestettiin syyskuussa kansainvälinen evoluutiopsykologien tapaaminen, johon alan tutkijat kerääntyivät kertomaan tutkimuksistaan toisilleen ja kaikille kiinnostuneille (ja jossa nähtiin muun muassa kuvan posteri). Kävin paikalla kuuntelemassa koko joukon hienoja seminaareja, mutten ole erinäisten elämän myllerrysten keskellä ehtinyt raportoida kuulemaani ennen kuin nyt.

Tapaamisen tärkein opetus taisi olla, että evoluutiopsykologia on paljon muutakin kuin ihmisen parinvalinnan tutkimusta – vaikka toki sitäkin riittää. Ja, että evoluutiopsykologia on kypsynyt kelpo tieteenalaksi, vaikka onkin saanut osakseen melkoisesti parjausta.

Puhuvista apinoista, Facebook-kavereista ja psykopaateista, niistä on jännät seminaarit tehty. Katsotaanpa.