Viikon pieni ihme: olemme kaikki raidallisia

Blaschkon linjoja kuvitteellisen henkilön selässä. Raidat ovat tavallisesti näkymättömiä, mutta esimerkiksi ihosairaus voi muuttaa ne näkyviksi.

Erilaiset perinnölliset sairaudet ja kehityshäiriöt voivat olla tuskallisia, hengenvaarallisia tai lievimmillään kosmeettisia harmeja. Silti ne ovat biologin silmissä myös mielenkiintoisia. Se, millä tavoin asiat voivat mennä vikaan, avaa kiehtovia ikkunoita alkionkehitykseen ja yhteisiin sukujuuriin muiden eläinten kanssa.

Hyvä esimerkki ovat ihmisen näkymättömät raidat, jotka tuleva esiin vasta, kun jokin menee pieleen. Niitä on kahta sorttia: löytäjänsä mukaan nimetty Blaschkon linjoja, ja maitojuosteita, jotka ovat saaneet nimensä siitä, että niiden kohdalta erittyy maitoa. Toisen jäljet johtavat varhaisiin nisäkkäisiin, toisen aina alkumeren kaloihin saakka.

Viikon pieni ihme: hedelmä ilman kukkaa

Halkileikattu viikuna. Kuva: Wikimedia Commons, public domain.

Mandariinit, omenat, rypäleet, luumut – normaalit hedelmät ovat meheviä kasvinosia, joiden sisällä piilevät kasvin siemenet. Kukat kehittyvät hedelmiksi, jos niiden pölytys onnistuu.

Mutta yksi ei kuulu joukkoon. Tuhansia vuosia hedelmänä viljelty viikuna kasvaa suoraan viikunapuun runkoon, eikä kasvilla näytä olevan lainkaan kukkia. Tosiasiassa viikunat eivät ole hedelmiä, vaan hyvin omituisia kukintoja, jotka orjuuttavat sisäsiittoisia pistiäisiä ja syövät lihaa.

Viikon pieni ihme: punatulkun piilevät kyvyt

Punatulkku on tunnettu kauneudestaan, mutta taidokkaaksi laulajaksi sitä ei yleensä kehuta. Sen kutsuäänet kuulostavat yksinkertaiselta piippailulta, ja vaikka laulussa on monimutkaisempiakin elementtejä, niitä harvoin pääsee ihminen kuulemaan.

Silti punatulkulla on hämmästyttävät musikaaliset kyvyt, kuten yllä olevasta videosta selviää. Niistä ottivat ilon irti saksalaiset metsänvartijat, jotka 1700-luvulta aina 1970-luvulle saakka hankkivat lisätienestejä myymällä opetettuja punatulkkuja. Oikein hyvästä viheltäjästä maksettiin pieni omaisuus.

Viikon pieni ihme: perhosen lapsuusmuistot

”Ai, sinä taas”, miettii vastakuoriutunut horsmakiitäjä, vai miettiikö?

Jääkaapissani, siinä puoliksi syödyn mangon ja leviterasian välissä, on pieni lasipurkillinen turvetta. Sen tarkempi kaivelu paljastaisi kaksi horsmakiitäjän (Deilephila elpenor) koteloa. Keräsin otukset toukkina naapurustosta ja kasvatin ne koteloitumisvalmiiksi.

Ne viettävät talven hyvässä turvassa saalistajilta ja pyrähtävät keväällä lentoon parvekkeelta. Mutta mahtavatko ne aikuisinakin muistaa omituisen ison otuksen, joka vei ne mukanaan kotiin?

Viikon pieni ihme: kultakalan viinanhuuruinen salaisuus

Kuva: Pixabay.

Kultakalat, hopearuutanat ja ruutanat kuulunevat maailman sitkeähenkisimpiin kaloihin. Ne eivät välttämättä tarvitse edes happea hengittääkseen. Uusi tutkimus selvitti, kuinka kala selviää talvikuukaudet täysin hapettomassa vedessä: se on koko ajan humalassa.

Lyhyempi versio tästä artikkelista on alun perin julkaistu Uudenkaupungin Sanomien luontopalstalla 17.8.2017.

Viikon pieni ihme: spermaa juovat kalat

Ne vain näyttävät viatonta naamaa.

Tutuimmatkin eläimet voivat tehdä todella kummallisia asioita aivan ihmisten nenän alla. Paljon jää huomaamatta, jos se tapahtuu tarpeeksi nopeasti ja eleettömästi. Ehkä yksi erikoisimmista ovat akvaariokaloina suosittujen monnisten lisääntymistavat.

Monnisilla hedelmöitys ei tapahdu kalojen perinteiseen tapaan ulkoisesti, muttei oikein sisäisestikään, ainakaan niin kuin se yleensä ymmärretään. Sen sijaan naaras juo sperman suoraan koiraan sukuaukosta. Miksi ja miten ihmeessä?

Viikon pieni ihme: muodonmuuttajia katuojassa

Ihmeellistä, kun sitä ajattelee.

Loppukesällä ojissa, lammissa ja rehevissä järvenlahdissa tapahtui taianomainen muodonmuutos. Sammakoiden ja konnien nuijapäät jättivät vesielämän ja kiipesivät maalle aikuisen pienoismalleina.

Akvaattinen, jalaton, kiduksilla hengittävä kasvinsyöjä muuttuu vain päivissä kuivalla maalla hyppiväksi saalistajaksi, jolla on suussaan terävät pikku hampaat. Sammakot ovat niin tuttuja, että harvoin tulee edes ajatelleeksi, kuinka ihmeellistä se on.

Lyhyempi versio tästä artikkelista julkaistiin alun perin Uudenkaupungin Sanomien luontopalstalla 27.7.2017.

Viikon pieni ihme: kesyrotan epätodennäköiset juuret

Kesyrotta on rakastettava karvaturri, jonka ihailijoita on ympäri maailman. Rotta on domestikoitu niin täydellisesti, että se muistuttaa enemmän pienoiskokoista koiraa kuin villieläintä. Miten ihmeessä pienestä metsien jyrsijästä tuli ensin vihattu tuhoeläin ja sitten hemmoteltu lemmikki?

Siihen tarinaan liittyvät viljan viljely, väärintuomitut norjalaiset, eräs eksentrinen vanhapiika sekä itseään kuninkaalliseksi rotanpyytäjäksi väittänyt herra nimeltä Jack Black.

Viikon pieni ihme: lutikoiden väkivaltainen perhe-elämä

Keskenkasvuinen lutikka. Kuva: Piotr Naskrecki/Wikipedia.

Lutikat eli seinäluteet (Cimex lectularius) ovat harvan lempieläimiä. Öisin sänkyihin hiippailevat verenimijät ovat viime vuosina yleistyneet Suomessakin. Niistä kärsivät niin kerrostalot kuin sairaalatkin, eikä myrkyille vastustuskykyisiksi kehittyneiden ötököiden hävitys ole ollenkaan helppoa.

Yleensä vihatun eläimen elämään perehtyminen vähentää vastenmielisyyttä, mutta ei lutikan tapauksessa. Sen lisääntymistapa on nimittäin karmea jopa hyönteisten mittapuulla. Lutikoiden parittelusta käytetään englanniksi termiä traumatic insemination – traumaattinen hedelmöitys.

Viikon pieni ihme: linnuilla on tylsää elokuvissa

Kuva: Pixabay. Public Domain.

Lintujen elämässä on paljon meille tuttua ja inhimillistä. Niiden nauru saa kaveritkin iloiselle mielelle, niillä esiintyy niin elinikäisiä avioliittoja, syrjähyppyjä kuin avioerojakin. Ne viettävät hautajaisia ja jopa ihailevat itseään peilistä.

Joissain suhteissa lintujen maailma on kuitenkin meille täysin vieras. Sen lisäksi, että pululla olisi tylsää elokuvateatterissa, se myös saattaisi saada kokemuksesta ankaran päänsäryn.