Vulkanuslaiset, missä piileksitte?

Astrobiologiasta ei voi koskaan olla liian innoissaan, eihän?

Viime kerralla pohdimme mikroskooppisten alienien mahdollisuuksia piileskellä täällä Maapallolla. Nyt siirrytään hitusen isompiin kysymyksiin, Setiin eli maanulkoisen älyllisen elämän etsintään. Se keikkuu hauskasti vakavan tieteen ja fiktion välimaastossa: tieteellistä skeptisyyttä ja päätähuimaavan kalliita mittauslaitteita käytetään testaamaan villejä ideoita, joista monet ovat peräisin scifikirjoittajien kynistä (kuva: NASA).

Osa Seti-tutkijoista arvelee, että Linnunrata kuhisee sivilisaatioita, joista useimmat ovat paljon ihmiskuntaa vanhempia. Olisihan nyt hurjan jännittävää, jos kävisi ilmi, että meillä olisi joukoittain älykkäitä naapureita, jotka keksivät kvanttifysiikan ja fuusiovoiman jo vuosimiljoonia sitten ja ovat edenneet tieteessä ja teknologiassa tasolle, jota emme osaa edes kuvitella. Setin tehtävä on etsiä niitä.

Seti aloitti toimintansa 50 vuotta sitten, mutta ahkerista etsinnöistä huolimatta toisia sivilisaatioita ei ole näkynyt. Italialaisfyysikko Enrico Fermin kuuluisin sanoin: missä kaikki ovat? Kysymykseen on pohdittu vastauksia monessa kirjassa, joista on suomeksi käännetty esimerkiksi Paul Daviesin Kolkko hiljaisuus ja Stephen Webbin Jos maailmankaikkeus kuhisee elämää… missä kaikki ovat? Syitä muiden sivilisaatioiden puuttumiseen tai näkymättömyyteen on esitetty vähintäänkin satoja, mutta tässä muutama suosituin omilla kommenteillani höystettynä.

Mistä me tulemme, keitä me olemme? Ja miksi ihmeessä naiset rakastuvat renttuihin?

Ihminen kuuluu selvästikin eläinkuntaan. Tarkemmin sanoen kädellisiin, ja niiden joukossa vähälajiseen, trooppiseen ihmisapinoiden joukkoon. Mutta millainen eläin ihminen oikein on, ja kuinka se eroaa sukulaisistaan? Tällaiset kysymykset ovat evoluutiopsykologian nimellä tunnetun tieteenalan heiniä.

Turun yliopistolla järjestettiin syyskuussa kansainvälinen evoluutiopsykologien tapaaminen, johon alan tutkijat kerääntyivät kertomaan tutkimuksistaan toisilleen ja kaikille kiinnostuneille (ja jossa nähtiin muun muassa kuvan posteri). Kävin paikalla kuuntelemassa koko joukon hienoja seminaareja, mutten ole erinäisten elämän myllerrysten keskellä ehtinyt raportoida kuulemaani ennen kuin nyt.

Tapaamisen tärkein opetus taisi olla, että evoluutiopsykologia on paljon muutakin kuin ihmisen parinvalinnan tutkimusta – vaikka toki sitäkin riittää. Ja, että evoluutiopsykologia on kypsynyt kelpo tieteenalaksi, vaikka onkin saanut osakseen melkoisesti parjausta.

Puhuvista apinoista, Facebook-kavereista ja psykopaateista, niistä on jännät seminaarit tehty. Katsotaanpa.

Miksi delfiinit ovat kyborgeja ja mihin miljoonakalatutkija voikaan työssään joutua

Yliopistolla oli torstaina paljon mielenkiintoista kuultavaa. Itse asiassa niin paljon, ettei kaikkea ehtinyt nähdä olematta monessa paikassa yhtä aikaa. Viikoittaisen tutkijaseminaarin lisäksi tarjolla oli BiTan eli biologianopiskelijoiden vuosittaisen kokoontumisen seminaariosuus, jossa tutkijoille annettiin vapaus kertoa tieteestä tavallista vapaammin ja villimmin. Haalareihin pukeutunut ja yhä aavistuksen edellisyön juomingeilta tuoksahtava opiskelijayleisökin jaksoi innostua, kun ruodimme muun muassa ihmisen evoluution tulevaisuutta kyborgeina ja opimme, onko koolla väliä – ja minkä koolla. Ja mikä on kivuliainta, mitä evoluutiotutkija työssään kokee.