Apinat näyttelijöinä ja biologi eläintarhassa

Viime torstaina kävin Korkeasaaressa, mutten ihan millä tahansa visiitillä. Olin tulevana perjantaina ensi-iltaan tulevan Amazonia-elokuvan lehdistötilaisuudessa, jossa sekalaisille median edustajille tarjottiin elokuvan esittelyä, aamiaista ja opastettu kierros Amazonia-talossa.

Amazonia on eräänlainen koko perheen dokumentin ja seikkailun risteytys, jossa vankeudessa syntynyt kapusiiniapina eksyy Amazonin sademetsään ja joutuu opettelemaan luonnossa selviytymiseen vaadittavia taitoja. Elokuva on kaunis ja värikäs, eikä sitä ole pilattu turhanpäiväisellä selostuksella. Se vaikuttaa lupaavalta, mutta minulla on eettiset epäilykseni sen tuotannosta.

Aamiaistapahtuman parasta antia oli Amazonin eläimiin tutustuminen oppaan ja eläintenhoitajan seurassa. Opin paljon eläinten hoidosta, eri lajien ja yksilöiden temperamenteista ja muista käytännön seikoista, jotka tavallisessa eläintarhakäynnissä jäävät kuulematta. Tarhan ulkotiloistakin sai tavanomaista enemmän iloa, sillä eläintarha oli lähes autio ja eläimet tavallista virkeämpiä. Päivästä jäi mietteliäs tunnelma: missä menevät apinoiden ja muiden villieläinten viihdekäytön rajat? Jatka lukemista ”Apinat näyttelijöinä ja biologi eläintarhassa”

Mainokset

Mistä me tulemme, keitä me olemme? Ja miksi ihmeessä naiset rakastuvat renttuihin?

axe murdererIhminen kuuluu selvästikin eläinkuntaan. Tarkemmin sanoen kädellisiin, ja niiden joukossa vähälajiseen, trooppiseen ihmisapinoiden joukkoon. Mutta millainen eläin ihminen oikein on, ja kuinka se eroaa sukulaisistaan? Tällaiset kysymykset ovat evoluutiopsykologian nimellä tunnetun tieteenalan heiniä.

Turun yliopistolla järjestettiin syyskuussa kansainvälinen evoluutiopsykologien tapaaminen, johon alan tutkijat kerääntyivät kertomaan tutkimuksistaan toisilleen ja kaikille kiinnostuneille (ja jossa nähtiin muun muassa kuvan posteri). Kävin paikalla kuuntelemassa koko joukon hienoja seminaareja, mutten ole erinäisten elämän myllerrysten keskellä ehtinyt raportoida kuulemaani ennen kuin nyt.

Tapaamisen tärkein opetus taisi olla, että evoluutiopsykologia on paljon muutakin kuin ihmisen parinvalinnan tutkimusta – vaikka toki sitäkin riittää. Ja, että evoluutiopsykologia on kypsynyt kelpo tieteenalaksi, vaikka onkin saanut osakseen melkoisesti parjausta.

Puhuvista apinoista, Facebook-kavereista ja psykopaateista, niistä on jännät seminaarit tehty. Katsotaanpa.

Jatka lukemista ”Mistä me tulemme, keitä me olemme? Ja miksi ihmeessä naiset rakastuvat renttuihin?”

Miksi ihmiset rakentavat Mars-mönkijöitä, mutta hiiret eivät?

Me ihmiset olemme ymmärrettävästi ylpeitä suurista aivoistamme. Mutta tietenkään ei riitä, että arvelemme aivojemme olevan eläinkunnan parhaat – se on jotenkin todistettava mittauksin. Älykkyyden arviointiin aivojen koon tai muodon perusteella on kehitetty vuosikymmenien mittaan aika joukko menetelmiä, joita on sovellettu niin ihmisiin kuin muihinkin luontokappaleisiin. Osa niistä, kuten 1800-luvulla suosiota kerännyt frenologia, ovat sittemmin osoittautuneet silkaksi puoskaroinniksi.

Useimmissa tieteellisemmissäkin aivojen mittareissa on se valitettava vika, etteivät ne aseta meitä – tarkoittaen alun perin tietysti eurooppalaisia miehiä, nykyään sentään koko ihmiskuntaa – muun eläinkunnan yläpuolelle. Ja se yksi, joka niin tekee, ei ole muuten kovin hyvä.

Kaiken kukkuraksi ne alemmat eläimet, joiden piti olla sekä aivojensa koon että rakenteen puolesta tyhmiä, ovatkin alkaneet osoittaa merkkejä niin ongelmanratkaisukyvystä kuin itsetietoisuudesta. Vähemmästäkin ihmiskunnan hauras ego saa kolhuja. Alkaakin itse asiassa vaikuttaa siltä, että ihmisen erityisyys kumpuaa jostain ihan muualta kuin raa’asta hermosolujen määrästä. (kuva: National Institute of Aging)

Jatka lukemista ”Miksi ihmiset rakentavat Mars-mönkijöitä, mutta hiiret eivät?”

Kaikissa sateenkaaren väreissä

Koirat eivät ole värisokeita. Olen kuullut varmasti satoja vitsejä, piloja ja sanontoja aiheesta, mutta se ei pidä paikkaansa. Tämän sitkeän väärinkäsityksen korjauksesta se ajatus sitten lähti: kävi ilmi, että värinäkö on monimutkainen ja kiehtova aihe. Miksi marmosettikoiraat näkevät vähemmän värejä kuin naaraat? Miksi kummassa sekä valaat että hylkeet ovat sokeita siniselle valolle, vaikka sitä on niiden elinympäristössä tarjolla eniten? Entä mitä kuvan rotta oikein mahtaa nähdä? Jatka lukemista ”Kaikissa sateenkaaren väreissä”

Sri Lanka ja nisäkkäät

Tammikuisen Sri Lankan matkan kuvat ja luontohavainnot ovat olleet hetken tauolla, mutten suinkaan ole käsitellyt vielä kaikkia. Tällä kertaa vuorossa ovat nisäkkäät.

Villejä nisäkkäitä on vaikea päästä näkemään, olipa seutu mikä hyvänsä. Sri Lankassa nisäkkäiden näkeminen on opaskirjani mukaan sopivilla paikoilla huomattavan helppoa. Harmi kyllä olimme väärässä osassa saarta, emmekä päässeet käymään esimerkiksi hienoista safariajeluista tunnetussa Yalan kansallispuistossa. Nisäkkäiden lajimäärä jäi säälittävästi kymmenen tienoille saaren yli 80 lajista, mutta ne muutamat olivat mieleenpainuvia kokemuksia. Jatka lukemista ”Sri Lanka ja nisäkkäät”