Lintujen laulu on yksi lukuisista eläinkunnassa kehittyneistä tavoista mitellä voimia ja taitoja ilman verenvuodatusta. Koiraslinnut laulavat pesimäaikaan kuuluttaakseen oman reviirinsä sijaintia naapurustolle ja tehdäkseen vaikutuksen sekä puolisoihinsa että lähistön muihin koiraisiin. Monilla lajeilla myös naaraat laulavat, mutta outoa kyllä, sitä ei ole juuri tutkittu.
Lintujen jokavuotisissa laulukilpailuissa painaa sekä kestävyys, äänenvoimakkuus että taito. Näihin aikoihin Suomessa voi kuulla, kuinka talitiaiskoiraat kilpailevat, kenellä on laajin repertuaari. Ti-ti-tyyn lisäksi tinteiltä kuuleekin nyt toinen toistaan mielikuvituksellisempia ääniä.
Se on pientä verrattuna Australian mestarimatkijaan, lyyrypyrstöön (Menura novaehollandiae). Lyyrypyrstö on varpuslintu, mutta muistuttaa siinä määrin kanalintua, että se aluksi luokiteltiin niiden joukkoon. Sen kurkusta kuitenkin löytyy äänielin eli syrinx, joka on jopa laulavien varpuslintujen joukossa erityisen monimutkainen.
Ilmeisesti linnulla on myös huikea aivokapasiteetti, sillä se pystyy kopioimaan kymmenittäin ympäristönsä ääniä kuin nauhuri. Eikä pelkästään muiden lintujen lauluja: yllä olevassa David Attenboroughin juontamassa klassikkopätkässä lintu päästelee moottorisahan, auton varashälyttimen ja kameransulkimen ääniä. Tosin, toisin kuin Attenborough antaa ymmärtää, videon lintu ei ole oppinut ääniä luonnossa, vaan eli eläintarhassa ihmisten äänien keskellä.
Lyyrypyrstöt oppivat lauluja myös toisiltaan. Näin kerran opitut äänet voivat säilyä lintujen keskuudessa vuosikymmeniä. New Englandin kansallispuistossa, Itä-Australiassa elävät lyyrypyrstöt esittävät erikoisia, huilumaisia lauluja. Puiston työntekijä Neville Fenton äänitti niitä ensi kerran vuonna 1969. Pitkällisen salapoliisintyön jälkeen hän päätyi johtopäätökseen, että laulu on todellakin huilunsoittoa: lähistöllä sijaitsevassa, nyt jo raunioina olevassa talossa oli 30-luvulla asunut huilunsoittaja, jolla kerrotaan olleen lyyrypyrstö lemmikkinä. Lemmikki oli sittemmin vapautettu luontoon, missä lajitoverit olivat kopioineet sen taidot. Huilunsoitosta tuli ilmeisesti niin muodikasta lyyrypyrstöjen keskuudessa, että se levisi laajoille alueille.
Fenton ja joukko musiikin ja lintujen asiantuntijoita onnistui tunnistamaan lyyrypyrstöjen laulun muunnetuksi versioksi yhdestä, tai ehkä kahdesta, 30-luvun sävelmästä. Linnut ovat tosin lisänneet mukaan niin paljon omia mausteita, että sävelmän toistaminen huilulla olisi jo mahdotonta. Lisäksi linnut viheltävät sävelasteikkoja aivan kuin harjoitteleva soittaja tekisi.
Ilmeisesti huilunsoitto ei jäänyt väliaikaiseksi muoti-ilmiöksi: viimeisimmät tältä sivulta löytyvät äänitykset ovat vuodelta 2013 (kannattaa käydä kuuntelemassa). Linnut ovat siis säilyttäneet ihmisiltä oppimansa musiikin yli 80 vuoden ja ties kuinka monen sukupolven!
Melkoinen lintu. Tässä vielä kerta kiellon päälle: lyyrypyrstö, joka on pelannut liikaa tietokonepelejä.
planeetanihmeet.wordpress.com 
