Viikon pieni ihme: kesyrotan epätodennäköiset juuret

rotta_olkapäällä

Kesyrotta on rakastettava karvaturri, jonka ihailijoita on ympäri maailman. Rotta on domestikoitu niin täydellisesti, että se muistuttaa enemmän pienoiskokoista koiraa kuin villieläintä. Miten ihmeessä pienestä metsien jyrsijästä tuli ensin vihattu tuhoeläin ja sitten hemmoteltu lemmikki?

Siihen tarinaan liittyvät viljan viljely, väärintuomitut norjalaiset, eräs eksentrinen vanhapiika sekä itseään kuninkaalliseksi rotanpyytäjäksi väittänyt herra nimeltä Jack Black.

Tarina alkaa Siperiasta, tai ehkä Koillis-Kiinasta. Siellä isorotta oli aikoinaan villieläin muiden joukossa. Tarkkaan ei tiedetä, millaista elämää rottaperheet elivät aikana ennen nykyihmistä. Ehkä ne kaivelivat kolojaan pehmeään, kosteaan maahan virtavesien rannoille, kuten takapihan metsässämme Helsingissä asuvat rotat tekevät tänäkin päivänä.

Maanviljely muutti kaiken. Mustarotta Etelä-Aasiassa ja isorotta pohjoisessa muuttivat asumaan ihmisrakennuksiin, joissa niiden näkökulmasta oli loputon noutopöytä notkollaan herkkuja ja ystävällisesti samaan yhteyteen rakennettu suojaisa koti. Ihmisillä toki saattoi olla asiaan vähän eri näkökulma, mutta rotathan eivät siitä mitään tienneet. Lokoisat olot kestivät vain vähän aikaa, sillä jo 5000 vuotta sitten kiinalaisten maanviljelijöiden apuna tuholaistorjunnassa oli kesy leopardikissa (Prionailurus bengalensis), joka myöhemmin korvattiin Lähi-Idästä levinneellä nykyisellä kotikissalla (Felis catus). Kissojen läsnäollessa rotat eivät voineet yhtä vapaasti hyppiä pöydillä, mutta rotat porskuttivat silti.

Kaupan ja merenkäynnin myötä isorotat levisivät kauas alkuperäisiltä kotiseuduiltaan. Brittein saarille ne saapuivat 1700-luvulla kauppalaivojen salamatkustajina. Jostain syystä tuolloin arveltiin, että rotat tulivat nimenomaan norjalaisalusten mukana Norjasta. Muistona kummallisesta luulosta lajin tieteellinen nimi on edelleen Rattus norwegicus, norjalainen rotta – erikoinen nimi alkujaan aasialaiselle eläimelle, jonka voi nykyään tavata kaikkialta maailmasta.

Britanniassa (ja muualla Euroopassa) oli kyllä rottia jo entuudestaan. Pienempi ja sirompi mustarotta (R. rattus) oli ehtinyt saarelle jo ajanlaskun alun tietämillä. Isorotan saapuminen oli sille lopun alkua. Isorotta syrjäytti pienemmän serkkunsa ilmeisesti silkalla koollaan. Se oli lisäksi paremmin kotonaan uuden ajan tiili- ja betonirakennuksissa, kun taitavasti kiipeilevä mustarotta oli viihtynyt puurakennuksissa. Britanniassa esiintyy vielä paikoin pieniä mustarottapopulaatiota, kun taas Suomesta lajin lasketaan kuolleen sukupuuttoon 1920-luvulla. Satamakaupunkien makasiineihin voi kuitenkin ilmaantua lyhytikäisiä mustarottapopulaatioita edelleen.

1800-luvulle tultaessa Britanniassa oli siis käynnissä isorottien invaasio. Uusi tuholaislaji poiki uusia ammatteja: rotanpyytäjän tehtävä oli pitää rottakantaa kurissa, ja rottakuopan pitäjä järjesti julmia otteluita, joissa terrierit kilpailivat rotantappamisessa. Voittajasta (joka tappoi eniten rottia lyhyessä ajassa) lyötiin vetoa huomattavillakin summilla. Viktoriaanisessa Britanniassa moisessa eläinrääkkäysbisneksessä ei ollut mitään ihmeellistä: järjestetyt eläintappelut olivat yleistä kansanhuvia.

Das_festliche_Jahr_img364_Her_Majestys_Rat-catcher
Rotanpyytäjä Jack Black. Kuva noin vuodelta 1863. Black oli ilmeisesti melkoinen persoona: hän väitti olevansa kuningatar Victorian virallinen rotanpyytäjä ja kulki pukeutuneena kirkkaanpunaiseen päällystakkiin ja valurautaisiin koristerottiin.

Rotanpyytäjien ja rottakuoppayrittäjien käsien läpi kulki suuria määriä rottia, ja kuten voi odottaa, joskus joukossa oli poikkeavan värisiä yksilöitä. Ne kiinnittivät jopa näiden rotantapon ammattilaisten huomion ja saivat toisinaan pitää henkensä.

Lontoossa työskennellyt rotanpyytäjä Jack Black ja paikallinen rottakuoppabisneksen pyörittäjä Jimmy Shaw ovat ensimmäisiä, joiden tiedetään pitäneen ja kasvattaneen poikkeavan värisiä rottia. 1840-1860-luvulla kaksikko myi rottiaan lemmikeiksi erityisesti yläluokkaisille naisille (tarinan mukaan ruseteilla koristeltuina): valkoisia, harmaita, mustia ja kirjavia. On mahdollista, että hooded-värisiä rottia tuotiin noihin aikoihin myös Japanista, missä oli tietenkin ehditty ensin. Japanissa oppaita lemmikkirottien kasvatukseen julkaistiin jo 1700-luvun lopulla.

Shawn ja Blackin ei Briteissäkään tarvinnut tutustuttaa asiakkaitaan upouuteen lemmikkijyrsijän konseptiin. Hiiriä oli ehditty kasvattaa jo vuosikymmeniä, ja pian niille alettiin järjestää näyttelyitä siinä missä koirillekin. Vuonna 1901 henkilö nimeltä neiti Mary Douglas otti yhteyttä Kansalliseen Hiiriklubiin ja kysyi, voisiko hänen rakas rottansa osallistua näyttelyyn.

WT_and_TK_rat_photo
Kesyrotan hooded-värimuunnos. Kuva: Jason Snyder/Wikipedia. CC 2.0-lisenssi.

Yllättäen hooded-värimuotoinen rotta voitti näyttelyn parhaan eläimen palkinnon. Klubi otti rotan mukaan nimeensä, ja aktiivinen rottaharrastus jatkui aina siihen saakka, kun Douglas parikymmentä vuotta myöhemmin kuoli (ilmeisesti hän oli innokas rottien puolestapuhuja koko loppuikänsä).

Lemmikkipiireistä rotat ja hiiret löysivät tiensä myös nousevien tieteenalojen, kuten perinnöllisyystieteen ja lääketieteen, koe-eläimiksi, missä ne ovat joutuneet kärsimään melkoisesti ihmiskunnan hyväksi. Lemmikkirottaharrastus hiipui Britanniassa Douglasin kuoltua, mutta heräsi jälleen eloon 70-luvulla. Kesyrottien menestystarina lemmikkeinä jatkuu edelleen – ja miksipä ei jatkuisi, ovathan ne kertakaikkiaan hurmaavia, kun niihin vain malttaa tutustua. Rotille on myös suhteellisen helppo tarjota rotanarvoinen elämä verrattuna moniin muihin lemmikkeihin. Ne tarvitsevat lähinnä seuraa, paijausta ja tavaraa, jonka ne saavat tuhota rauhassa.


Lähteitä ja lisätietoa:

Arkive: Brown Rat.

AFRMA: The history of fancy rats.

National Geographic: Earliest Cat Domesticated in China Was the Leopard Cat, Scientists Say.

Bioresource Newsletter: Origin of albino laboratory rats.

Wikipedia: Brown rat, Fancy rat, Jack Black (rat catcher).

2 vastausta artikkeliin “Viikon pieni ihme: kesyrotan epätodennäköiset juuret”

Jätä kommentti