Viikon pieni ihme: linnuilla on tylsää elokuvissa

parrot-1246663_1280
Kuva: Pixabay. Public Domain.

Lintujen elämässä on paljon meille tuttua ja inhimillistä. Niiden nauru saa kaveritkin iloiselle mielelle, niillä esiintyy niin elinikäisiä avioliittoja, syrjähyppyjä kuin avioerojakin. Ne viettävät hautajaisia ja jopa ihailevat itseään peilistä.

Joissain suhteissa lintujen maailma on kuitenkin meille täysin vieras. Sen lisäksi, että pululla olisi tylsää elokuvateatterissa, se myös saattaisi saada kokemuksesta ankaran päänsäryn.

Elokuvateatterien tavallisesti käyttämä ruutunopeus on 24, eli katsojalle näytetään 24 kuvaa sekunnissa. Ihmisen silmissä se sulautuu jo oikein hyvin yhtenäiseksi liikkuvaksi kuvaksi. Jopa vanhoissa elokuvissa käytetty 16 ruutua sekunnissa näyttää vain hieman nykivältä. Lintu sen sijaan näkisi molemmat yksittäisten kuvien sarjana, kuin monta kertaa hidastettuna.

Tutkijat (ja lemmikkilintujen omistajat) toki näyttävät linnuille videoita milloin mistäkin syystä. Linnut kyllä pystyvät saamaan ainakin jonkin verran selkoa videoiden tapahtumista ja reagoimaan niihin järkevästi, osoittavat käyttäytymiskokeet. Osa lemmikkilinnuista on tv-ruudusta selvästi kiinnostuneita. Ja miksipä ei, saahan ihminenkin selvää animaatiosta silloinkin, kun kuvat vaihtuvat sekunnin-parin välein. Ei sitä silti mitään herkkua olisi tuntikausia tuijottaa.

Päänsärky tulisi strobovalon tuijotuksesta. Elokuvaprojektori ei suinkaan näytä samaa kuvaa sekunnin kahdeskymmenesneljäsosaa, vaan syttyy ja sammuu useita kertoja kunkin kuvan aikana. Projektori välkähtää tavallisesti 48 tai 72 kertaa sekunnissa.

Kirkkaassa päivänvalossa ihminen näkee vilkkuvat valot yhtenäisenä valona, kun väläyksiä on kuutisenkymmentä sekunnissa. Hämärässä, kuten elokuvateatterissa, välähdysmäärä laskee aina kuuteentoista saakka. Rajaa, jossa vilkkuva valo muuttuu yhtenäiseksi, kutsutaan englanniksi nimellä critical flicker fusion eli CFF.

1280px-Ficedula_hypoleuca_Haukipudas_20120610_02
Kirjosiepolla lienee lintujen korkein tunnettu CFF. Se tulee tarpeeseen lentäviä hyönteisiä pyydystäessä. Kuva: Estormiz/Wikipedia. Public Domain.

Lintujen CFF on tavallisesti sadan tienoilla. Kesykanan arvoksi on mitattu 87, undulaatin 93, kesykyyhkyn 100, sinitiaisen 130 ja kirjosiepon 138. Ja mitenkö ne on mitattu? No kysymällä linnuilta tietenkin. Kussakin kokeessa linnuille tarjottiin valittavaksi välkkyvä ja välkkymätön valo, ja ne opetettiin ruokapalkinnoilla lähestymään välkkymätöntä. Sen jälkeen välkkyvän valon ruutunopeutta nostetaan vähän kerrallaan, kunnes lintu ei enää pysty erottamaan sitä välkkymättömästä. Siinä kohtaa on CFF.

Tutkijoiden mukaan koulutus on helppoa, koska linnut luonnostaan välttävät epämiellyttävää välkkyvää valoa – voi vain olettaa, että sen tuijottaminen aiheuttaa niille stressiä ja päänsärkyä siinä missä vastaava tilanne ihmisellekin. Undulaattikokeessa tosin yksi koelinnuista, koiras nimeltä Bud, suoritti vain yhden kokeen ja kieltäytyi sitten täysin yhteistyöstä. Jotenkin en ole kovinkaan yllättynyt.

Lintujen silmissä paitsi elokuvaprojektorit, myös useimmat kotien valaisimet välkkyvät. Ei ole kovin vaikeaa ymmärtää, miksi lemmikkilintujen asuintilojen valoksi ei käy mikä tahansa kaapin perältä löytynyt valaisin. Kunnollinen lintulamppu on varustettu elektronisella sytyttimellä, joka nostaa välkenopeuden niin korkeaksi, että lintukin näkee sen tasaisena. Lisäksi valon täytyy tietenkin pitää sisällään kaikki linnun näkemät aallonpituudet, jotta sen maailmasta ei puutu kokonaista pääväriä.

On arveltu, että CFF on yhteydessä siihen, kuinka eläin hahmottaa ajan. Lintuhan erottaa ajallisesti lyhyempiä tapahtumia kuin ihminen (kuten kahden elokuvaruudun välisen katkoksen), joten vaikuttaa loogiselta, että se myös kokee ajan kulun hitaampana.

800px-ARS-White_Leghorn_hen
Leghorn-kana. Kuva: USA:n Agricultural Research Service. Public Domain.

Mielenkiintoista on, että pitkälle jalostetut kanarodut, kuten munantuotannossa käytetyt leghornit ja ISA Brown -hybridit, kokevat ajan eri tavalla kuin maatiaisrotuihin kuuluva ruotsalainen kääpiökana. Munivien kanarotujen CFF on matalampi (vain aavistuksen yli 70), eli ne eivät erota toisistaan yhtä lyhyitä aikavälejä kuin maatiaiskanat. Tutkijat esittävät, että jalostus on vaikuttanut kanojen ”ajalliseen resoluutioon”. Kun ottaa huomioon, millaisissa olosuhteissa tehotuotantokanat joutuvat elämänsä elämään, lienee vain armeliasta, jos ne tosiaan kokevat elämänsä lyhyemmäksi kuin muut linnut.


Lähteitä ja lisätietoa:

Psychology Today: Why you can’t take a pigeon to the movies?

Tough Little Birds: What do birds see?

Lisney ym. 2011: Behavioural assessment of flicker fusion frequency in chicken Gallus gallus domesticus. Vision Research.

Boström ym. 2016: Ultra-Rapid Vision in Birds. PLos ONE.

Boström ym. 2017: The flicker fusion frequency of budgerigars (Melopsittacus undulatus) revisited. Journal of Comparative Physiology A.

3 vastausta artikkeliin “Viikon pieni ihme: linnuilla on tylsää elokuvissa”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s