Viikon pieni ihme: olemme kaikki raidallisia

incontinentia pigmenti pieni
Blaschkon linjoja kuvitteellisen henkilön selässä. Raidat ovat tavallisesti näkymättömiä, mutta esimerkiksi ihosairaus voi muuttaa ne näkyviksi.

Erilaiset perinnölliset sairaudet ja kehityshäiriöt voivat olla tuskallisia, hengenvaarallisia tai lievimmillään kosmeettisia harmeja. Silti ne ovat biologin silmissä myös mielenkiintoisia. Se, millä tavoin asiat voivat mennä vikaan, avaa kiehtovia ikkunoita alkionkehitykseen ja yhteisiin sukujuuriin muiden eläinten kanssa.

Hyvä esimerkki ovat ihmisen näkymättömät raidat, jotka tuleva esiin vasta, kun jokin menee pieleen. Niitä on kahta sorttia: löytäjänsä mukaan nimetty Blaschkon linjoja, ja maitojuosteita, jotka ovat saaneet nimensä siitä, että niiden kohdalta erittyy maitoa. Toisen jäljet johtavat varhaisiin nisäkkäisiin, toisen aina alkumeren kaloihin saakka. Jatka lukemista ”Viikon pieni ihme: olemme kaikki raidallisia”

Mainokset

Viikon pieni ihme: ripsissäsi asuu punkkeja

psm_v14_d529_demodex_folliculorum
Sikaripunkki on saanut nimensä ruumiinmuodostaan. Sillä on pitkä takaruumis hyvästä syystä. Kuva: kuvitus 1800-luvun lopulta.

Lähes kaikkien tuntemiesi ihmisten kasvoilla asuu juuri ja juuri paljaalle silmälle näkymättömiä punkkeja. Ne viettävät elämänsä ripsien ja muiden ihokarvojen karvatupissa ja talirauhasissa, parittelevat ja lisääntyvät. Öisin ne kömpivät joskus esiin karvatupista ja vaeltelevat pitkin kasvoja 8-16 sentin tuntinopeudella.

Ja ne olivat mitä todennäköisimmin ensimmäisiä niveljalkaisia Kuussa. Jatka lukemista ”Viikon pieni ihme: ripsissäsi asuu punkkeja”

Evoluutio nikkaroi autotallissa

Richard Dawkins kirjoitti aikoinaan osuvasti, että evoluutio ei toimi kuin insinööri, vaan pikemminkin kuin autotallissa puuhaava näpertelijä. Insinööri suunnittelee tuotteensa huolellisesti etukäteen, hankkii sitä varten parhaat mahdolliset materiaalit ja pyrkii mahdollisimman tehokkaasti toimivaan lopputulokseen. Sen sijaan näpertelijä käyttää kulloinkin tarjolla olevia tarvikkeita: vanhan polkupyörän osia, narunpätkiä, kattopellin kappaleita. Mitenkuten toimivaksi kasattua tuotetta sitten korjaillaan ja täydennetään aina kulloisenkin tarpeen mukaan.

Pidin vertauksesta silloin, kun teini-ikäisenä luin sen jostakin Dawkinsin vanhoista kirjoista (olisiko se ollut Sokea kelloseppä?). Oikeastaan pidän siitä edelleen: se havainnollistaa sekä evoluution toimintatapaa että lopputuloksia hyvin. Vaikka useimmat eliöt ovat näennäisesti täydellisen, hyvin suunnitellun näköisiä, tarkemmin katsellen niistä alkaa paljastua yhä enemmän näpertelyn merkkejä. Elävät olennot ovat täynnä mitenkuten sovellettuja virityksiä, suunnitteluvirheitä, tarpeettomia yksityiskohtia ja muuta hauskaa. Ne ovat kuin näpertelijän rakentama laite, jota on vuosien varrella korjailtu toimittamaan vaihtelevia tehtäviä. Juuri se niistä tekeekin niin kiehtovia.

Tutuin ja helpoiten lähestyttävä esimerkki näpertelystä on tietenkin ihminen itse. Jatka lukemista ”Evoluutio nikkaroi autotallissa”

Ihmiset ja kadonnut megafauna

Ihminen ei ole muusta luonnosta erillään, vaikka ihmiset ovatkin parhaansa mukaan yrittäneet niin itselleen vakuuttaa. Me olemme laji muiden joukossa, yksi haara kädellisten sukupuussa. Onhan meissä tietysti asioita, jotka ovat ainutlaatuisia, tai ainakin pidemmälle hiottuja kuin millään muulla eläimellä: tulen käyttö, puhekieli, vaatteet ja pilvenpiirtäjät, uskonnot, luonnontieteet, runous, ydinaseet, kyky kesyttää muita lajeja. Olemme varsin kiehtovia eläimiä. Yksi meidät erityisiksi tekevä piirre on se, että meillä on enemmän valtaa muiden lajien elämään kuin millään muulla yksittäisellä eliöllä. Sen, että kykenemme ymmärtämään sekä muiden elämänmuotojen arvon että oman vaikutuksemme niihin, pitäisi johtaa vastuullisuuteen. Kuitemetsästäjä-keräilijänkin olemme läpi lajimme historian aiheuttaneet tuhoa kaikkialla minne menemme. (kuva: taiteilijan näkemys muinaisesta eurooppalaisesta koirineen, BBC) Jatka lukemista ”Ihmiset ja kadonnut megafauna”