Elokuva-arvio: epätieteellistä dinosaurusrymistelyä

”Elämä löytää keinonsa” julistaa mainosjuliste. Mutta löytääkö? Kaikkien kuvien omistaja on Universal Pictures.

Parhaillaan elokuvateattereissa pyöriii Jurassic World : Kaatunut valtakunta, elokuvasarjan viides osa. Täytyihän dinosauruksia valkokankaalla päästä katsomaan, vaikka paleontologiset (tai muunkaanlaiset) odotukset eivät olleet järin korkealla. Kun elokuva vielä ilmestyi sopivasti alkuperäisen Jurassic Park -elokuvan 25-vuotisjuhlan aikoihin, tuntuu sopivalta kirjoittaa jotain Dinosauruspuiston merkityksestä, tieteellisestä sisällöstä, ja tietenkin mielipiteeni uusimmasta elokuvasta.

(Artikkelin alkupuolella ei ole juonipaljastuksia)

Viikon pieni ihme: linnuilla on tylsää elokuvissa

Kuva: Pixabay. Public Domain.

Lintujen elämässä on paljon meille tuttua ja inhimillistä. Niiden nauru saa kaveritkin iloiselle mielelle, niillä esiintyy niin elinikäisiä avioliittoja, syrjähyppyjä kuin avioerojakin. Ne viettävät hautajaisia ja jopa ihailevat itseään peilistä.

Joissain suhteissa lintujen maailma on kuitenkin meille täysin vieras. Sen lisäksi, että pululla olisi tylsää elokuvateatterissa, se myös saattaisi saada kokemuksesta ankaran päänsäryn.

Dinosauruspuiston todelliset kasvot 4: Spinosaurus

Vuonna 2001 ensi-iltansa saanut Jurassic Park III oli kiistatta sarjan pohjanoteeraus. Käsittämättömän surkeasta käsikirjoituksesta huolimatta tähtenä esiintynyt Spinosaurus oli vaikuttava eläin. Elokuvassa se esiteltiin yksinkertaisesti vielä suurempana kuin Tyrannosaurus, mutta se ei ole alkuunkaan tämän eläimen erikoisin piirre.

Oleellista on, että Spinosaurus oli vesieläin.  Ja aivan epäilemättä se oli pelottavin jokihirviö liitukautisessa Afrikassa, joka kuhisi pelottavia jokihirviöitä.

Dinosauruspuiston todelliset kasvot 3: lentoliskot

Nyt olen vihdoin nähnyt Jurassic Worldin, ja voin jatkaa tätä sarjaa uudistuneella innolla. Sanottakoon elokuvasta toistaiseksi vain sen verran, että yllätyin positiivisesti. Odotuksetkaan eivät toki järin korkealla olleet, mutta oli se jotain. Siitä aiheesta lisää tuonnempana. Nyt on siipisaurien aika.

Ensimmäisessä Jurassic Park -elokuvassa Pteranodonit esiintyvät lähinnä lentelevänä rekvisiittana, mutta myöhemmissä sarjan osissa, Jurassic World mukaan lukien, ne ansiokkaasti hyökkäilevät ihmisten kimppuun. Ihmisiä syövät siipisaurit eivät sinänsä ole edes epäuskottavia. Harmi kyllä ne esitetään nahkapeitteisinä hirviölepakoina, juuri sellaisina kuin B-luokan hirviöelokuvissa yleensä.

Siipisaureista on viime vuosikymmeninä opittu huikean paljon. Ne olivat kiehtovia, monimuotoisia ja todennäköisesti huiman kauniita eläimiä – ja ehkäpä paremmin taivaiden valtiaiksi sopivia kuin linnut.

Dinosauruspuiston todelliset kasvot 1: T. rex

Kun alkuperäinen Jurassic Park -elokuva ilmestyi vuonna 1993, se näytti suurelle yleisölle aivan uudenlaisen kuvan dinosauruksista. Ne eivät enää olleet hitaita, tyhmiä luonnon epäonnistuneita kokeiluja, vaan kuumaverisiä ja älykkäitä eläimiä, joissa näkyivät uusimmat tieteen oivallukset. Elokuvaa on luonnehdittu rakkauskirjeeksi paleontologialle.

22 vuotta on kulunut ja elokuvat ovat edenneet neljänteen osaansa. Jurassic Worldin ensi-ilta oli eilen. En ole vielä ehtinyt elokuvaa nähdä, mutta olen totta kai silti pätevä kommentoimaan sitä. Sarjan mittaan rakkauskirje on luisunut vääjäämättä kohti b-luokan monsterielokuvien tasoa. Enää paleontologian uudet tuulet eivät elokuvissa näy. Jurassic Worldin eläimet ovat pettymys: ne ovat samoja geneerisiä hirviöitä kuin muussakin kahden viime vuosikymmenen dinosaurusviihteessä.

Elokuvan kunniaksi katsotaan, miltä Dinosauruspuiston tähdet olisivat oikeasti voineet näyttää, 2010-luvun ymmärryksen mukaan. Ja ovatko höyhenekkäät dinosaurukset muka vähemmän pelottavia? Aloitetaan elokuvien itseoikeutetusta tähdestä: saanko esitellä, Tyrannosaurus rex.

Apinat näyttelijöinä ja biologi eläintarhassa

Viime torstaina kävin Korkeasaaressa, mutten ihan millä tahansa visiitillä. Olin tulevana perjantaina ensi-iltaan tulevan Amazonia-elokuvan lehdistötilaisuudessa, jossa sekalaisille median edustajille tarjottiin elokuvan esittelyä, aamiaista ja opastettu kierros Amazonia-talossa.

Amazonia on eräänlainen koko perheen dokumentin ja seikkailun risteytys, jossa vankeudessa syntynyt kapusiiniapina eksyy Amazonin sademetsään ja joutuu opettelemaan luonnossa selviytymiseen vaadittavia taitoja. Elokuva on kaunis ja värikäs, eikä sitä ole pilattu turhanpäiväisellä selostuksella. Se vaikuttaa lupaavalta, mutta minulla on eettiset epäilykseni sen tuotannosta.

Aamiaistapahtuman parasta antia oli Amazonin eläimiin tutustuminen oppaan ja eläintenhoitajan seurassa. Opin paljon eläinten hoidosta, eri lajien ja yksilöiden temperamenteista ja muista käytännön seikoista, jotka tavallisessa eläintarhakäynnissä jäävät kuulematta. Tarhan ulkotiloistakin sai tavanomaista enemmän iloa, sillä eläintarha oli lähes autio ja eläimet tavallista virkeämpiä. Päivästä jäi mietteliäs tunnelma: missä menevät apinoiden ja muiden villieläinten viihdekäytön rajat?