Viikon pieni ihme: olemme kaikki raidallisia

Blaschkon linjoja kuvitteellisen henkilön selässä. Raidat ovat tavallisesti näkymättömiä, mutta esimerkiksi ihosairaus voi muuttaa ne näkyviksi.

Erilaiset perinnölliset sairaudet ja kehityshäiriöt voivat olla tuskallisia, hengenvaarallisia tai lievimmillään kosmeettisia harmeja. Silti ne ovat biologin silmissä myös mielenkiintoisia. Se, millä tavoin asiat voivat mennä vikaan, avaa kiehtovia ikkunoita alkionkehitykseen ja yhteisiin sukujuuriin muiden eläinten kanssa.

Hyvä esimerkki ovat ihmisen näkymättömät raidat, jotka tuleva esiin vasta, kun jokin menee pieleen. Niitä on kahta sorttia: löytäjänsä mukaan nimetty Blaschkon linjoja, ja maitojuosteita, jotka ovat saaneet nimensä siitä, että niiden kohdalta erittyy maitoa. Toisen jäljet johtavat varhaisiin nisäkkäisiin, toisen aina alkumeren kaloihin saakka.

Miksi ihmiset rakentavat Mars-mönkijöitä, mutta hiiret eivät?

Me ihmiset olemme ymmärrettävästi ylpeitä suurista aivoistamme. Mutta tietenkään ei riitä, että arvelemme aivojemme olevan eläinkunnan parhaat – se on jotenkin todistettava mittauksin. Älykkyyden arviointiin aivojen koon tai muodon perusteella on kehitetty vuosikymmenien mittaan aika joukko menetelmiä, joita on sovellettu niin ihmisiin kuin muihinkin luontokappaleisiin. Osa niistä, kuten 1800-luvulla suosiota kerännyt frenologia, ovat sittemmin osoittautuneet silkaksi puoskaroinniksi.

Useimmissa tieteellisemmissäkin aivojen mittareissa on se valitettava vika, etteivät ne aseta meitä – tarkoittaen alun perin tietysti eurooppalaisia miehiä, nykyään sentään koko ihmiskuntaa – muun eläinkunnan yläpuolelle. Ja se yksi, joka niin tekee, ei ole muuten kovin hyvä.

Kaiken kukkuraksi ne alemmat eläimet, joiden piti olla sekä aivojensa koon että rakenteen puolesta tyhmiä, ovatkin alkaneet osoittaa merkkejä niin ongelmanratkaisukyvystä kuin itsetietoisuudesta. Vähemmästäkin ihmiskunnan hauras ego saa kolhuja. Alkaakin itse asiassa vaikuttaa siltä, että ihmisen erityisyys kumpuaa jostain ihan muualta kuin raa’asta hermosolujen määrästä. (kuva: National Institute of Aging)

Siveyttä ja uskollisuutta eläinkunnassa

Yksiavioisuudella eli monogamialla tarkoitetaan sitä, että kaksi yksilöä pariutuvat pidempiaikaisesti keskenään tuottaakseen jälkeläisiä. Ennen elinikäistä yksiavioisuutta pidettiin eläinkunnassa yleisenä, luonnollisena asiaintilana. Sillä oli näppärää perustella vaatimusta ihmistenkin yksiavioisuudesta; sehän on luonnollista ja oikein. Kuten arvata saattaa, metsäänhän tässä mentiin.