Fossiilijahdissa Englannissa, osa 2

Osa 1, osa 3.

Juttusarjan edellisen osan lopuksi matkasimme haikein mielin Isle of Wightilta takaisin pääsaarelle, laukut jo lupaavasti fossiililöydöistä pullistellen.

Seuraavaksi ajelimme läpi New Forestin kansallispuiston (joka on sikäli osuvasti nimetty, että se ei ole metsää, vaan enimmäkseen nummea) ja kumpuilevan englantilaisen maaseudun, jossa jokainen kylä oli kuin uusi kopio Emmerdalen lavasteista.

Nyt tiedossa on ammoniitteja ja merimatelijoita Jurassic Coastilla, auringossa palanutta ihoa, eksoottisia vieraslajeja ja visiitti Walesin dinosaurusten pariin.

Tullyn ihmeellinen hirviö

Kuva: Nobu Tamura, CC 4.0-lisenssi.

Vuonna 1955 fossiiliharrastaja Francis Tully löysi Illinoisissa sijaitsevan hiilikaivoksen jätekivistä oudonnäköisen merieläimen fossiilin. Kun samanlaisia alkoi putkahdella maasta kuin sieniä sateella, eläimelle annettiin tieteellinen nimi Tullimonstrum gregarium eli ”Tullyn runsaslukuinen hirviö”. Hirviöksi se nimettiin, koska paleontologit eivät osanneet sanoa, minne päinkään eläinkunnan sukupuuta se pitäisi sijoittaa.

Eivätkä muuten osaa vieläkään. 62 vuotta, toistatuhatta Tullimonstrum-fossiilia ja lukuisia tutkimuksia myöhemmin Tullyn hirviön sukutaulu on edelleen hukassa. Otus on ehtinyt esiintyä paitsi mielenkiintoisissa tieteellisissä hypoteeseissa, myös Loch Nessin hirviönä ja pääroolissa ehkä tieteenhistorian lahjakkaimmassa vedätyksessä.

Termien viidakossa

Useimmat biologian termit ovat kohtuullisen helppotajuisia, mutta tieteenalaa piinaa myös joukko hyvinkin kryptisiä termejä, joiden taakse kätkeytyy jännittäviä ilmiöitä ja omalaatuisia tutkijapersoonia. Vai miltä kuulostavat Mullerin räikkä, vihreän parran hypoteesi tai lasarustaksoni? Entäpä tutkija, joka joutui perustamaan oman tiedelehden, jotta sai mahtipontisen artikkelinsa julkaistua? Olen keräillyt mielessäni listaa alan kummallisimmista termeistä jo pitkään, ja nyt yleisön pyynnöstä listaan ja tulkitsen ne omassa artikkelissaan.

Schwarzenegger-kuoriainen ja muita tarinoita tieteellisten nimien takaa

Tänään käyn vihdoin käsiksi teidän lukijoiden ehdottamiin juttuideoihin, joita kyselin vuosivaihteessa. Nimimerkki Riveriana ehdotti tieteellisten nimien takana olevia tarinoita, ja niitä siis vuorossa nyt.

Tieteelliset nimet ovat näennäisen tylsä ja vanhanaikainen käytäntö: kullekin lajille annetaan kaksiosainen, latinankielinen tai latinan mukaan taivutettu nimi, joka ainakin teoriassa pysyy samana ajasta ja maasta toiseen. Näin biologit tietävät tarkalleen, mistä lajista puhuvat silloinkin, kun keskustelua käydään kielirajojen yli. Myös tiedepiirien ulkopuolella tieteelliset nimet tulevat usein tarpeeseen.

Vaikka koko homma vaikuttaa päälle päin kuivien museokuraattorien puuhastelulta, tieteellisten nimien takaa löytyy kokonainen sanaleikkien, kielikuvien, kunnianosoitusten ja pilojen maailma. Taksonomit eivät suinkaan ole niin tylsää väkeä kuin äkkiseltään luulisi.