Miljoonakala (Poecilia reticulata) on yksi maailman suosituimmista akvaariokaloista, ja monien mielestä aika tylsä otus. Tosiasiassa miljoonakala-akvaarion elämä jättää varjoonsa dramaattisimmatkin saippuaoopperat, osoittaa 20-vuotinen tutkimussarja.
Miljoonakalat eivät takuulla ole ainakaan tylsiä. Ne auttavat ystäviään, mutta myös ahdistelevat, huijaavat ja osaavat olla kaikin puolin ikäviä tyyppejä. Naaraiden ja koiraiden välillä on jo vuosimiljoonia raivonnut hienovarainen sota.
Luonnossa miljoonakalat elävät kaistaleella Etelä-Amerikan pohjoisrannikkoa ja Karibianmeren saaristoa. Miljoonakalojen sosiaalista käyttäytymistä koskeva tutkimus on tehty joko Trinidadin pohjoisosan vuoripurojen suvannoissa tai niistä kerättyjen yksilöiden jälkeläisillä laboratoriossa.
Trinidadilaisten miljoonakalojen elämä pyörii sosiaalisuuden, syömisen ja petokalojen välttelyn ympärillä. Kalat muodostavat sosiaalisia verkostoja, joissa samankokoiset ja persoonallisuudeltaan samantyyppiset yksilöt viihtyvät keskenään. Osa yksilöistä on ujoja, toiset taas hypersosiaalisia verkoston solmukohtia. Miljoonakalojen ajasta lähes puolet kuluu sosiaaliseen kanssakäymiseen. Siinä mielessä ne ovat verrattavissa kädellisiin.
Miljoonakalanaaraat muodostavat pysyviä ystävyyssuhteita yhden tai muutaman lajitoverin kanssa. Ystävyys vakiintuu vähitellen noin 12 päivässä (mikä on pari vuotta elävälle eläimelle pitkä aika). Suvannoissa, joissa miljoonakalanaaraita on suhteellisen vähän (alle 30), ne löytyvät melkein aina kaverinsa seurasta. Kun kalojen määrä kasvaa satoihin, uintikaverin valikoituminen käy satunnaiseksi. Ehkä pienen kalan aivokapasiteetti yksinkertaisesti loppuu: ainakin kädellisillä ja linnuilla yksi suurten aivojen etuja on nimenomaan säilytystila.
Koirailla ei ole kavereita. Niiden elämä on lyhyt – luonnossa vain 3-4 kuukautta – ja ne käyttävät vähäiset päivänsä yrittämällä lisääntyä keinolla millä hyvänsä. Akvaario-oloissa ne ahdistelevat naaraita niin pahasti, että näiden sosiaalisten verkostojen syntyminen häiriintyy. Eipä ihme, että luonnossa naaraat hakeutuvat kauemmas koiraista silläkin uhalla, että joutuvat turvattomammille vesille ja todennäköisemmin petokalan suuhun.
Miljoonakalat eivät laske mätimunia, vaan parittelevat. Koiraan peräevä on venynyt paritteluelimeksi, kuten kuvassa yllä näkyy. Naaras synnyttää muutamia kymmeniä poikasia noin kuukauden raskauden jälkeen. Kukaan ei turhia kursaile, vaan kaikki miljoonakalat parittelevat monen eri kumppanin kanssa.
Koiraat vaihtelevat ulkonäöltään niin paljon, että kahta samanväristä ja -muotoista yksilöä on vaikea löytää. Niillä on erimittaiset pyrstöevät ja vaihteleva kuviointi oransseja, keltaisia, sinisiä ja mustia täpliä ja juovia ruumiissaan. Parhaassa tapauksessa niiden kauniit värit vakuuttavat naaraan, ja parittelu tapahtuu yhteisymmärryksessä. Kaiken varalta niillä on paritteluevänsä kärjessä ilkeännäköinen koukku, jolla ne tarttuvat vastahakoiseen naaraaseen.
Koiraat suosivat suuria, hedelmällisiä ja itselleen vieraita naaraita. Naaraille myös värillä on väliä: ne parittelevat värikkäiden koiraiden kanssa, mutta vielä mieluisempia ovat koiraat, joiden väritys on epätavallinen. Usein koiras yrittää huijata hakeutumalla porukoihin, joissa se itse erottuu edukseen. Naaraat kun eivät suosi absoluuttista värikkyyttä, vaan nimenomaan ympärillä olevasta harmaasta massasta erottumista.
Naarailla on kokonainen valikoima vippaskonsteja itsekkäiden koiraiden kanssa pärjäämistä helpottamaan. Ne pystyvät paritellessa ottamaan talteen enemmän spermaa sellaisilta koirailta, joita ne pitävät komeina. Lisäksi ne voivat säilöä siittiöitä hyvinkin pitkään: luonnossa koiras voi tulla isäksi jopa 10 kuukautta oman kuolemansa jälkeen! Koska miljoonakalanaaraat suosivat harvinaisia värimuotoja, koiraiden väritys on jatkuvassa muutoksessa. Tällä hetkellä tavallisen värisen koiraan sperma voi puolen vuoden päästä tuottaakin kovinta huutoa olevaa trendiväriä, joten säilöntä kannattaa.
Naaraille on hyötyä myös ystävistä. Ne muodostavat yhteistyöverkostoja, ja välttävät ”loikkareita”, eli yksilöitä jotka kieltäytyvät yhteistyöstä, kun pitäisi osallistua vaaralliseen petokalojen tarkastamiseen. Itsekäs miljoonakalanaaras on hylkiö.
Petokalojen tarkastaminen on nimittäin tärkeä osa miljoonakalojen elämää. Potentiaalisesti vaarallisen kalan nähdessään naaraat lähestyvät sitä varovasti. Ne tunnistavat, kuuluuko vieras kala vaaralliseen lajiin ja selvittävät, kuinka kiinnostunut se on hyökkäämään. Ne pystyvät myös haistamaan, onko peto viime aikoina syönyt miljoonakaloja: tieto on tärkeä, sillä kalayksilöt erikoistuvat erilaisiin ruokavalioihin. Yksi sukkula-ahven voi olla vaarallisempi kuin toinen. Touhu on vaarallista. Kaikkein innokkaimmat petojen tarkkailijat yleensä myös syödään ensin. Ei ihme, että kalat haluavat lähteä tähän mieluummin luotettujen kaverien kanssa.
Koiraat eivät yhteistyöhön osallistu. Eivät ne ehkä ole pelkästään epäreiluja niljakkeita. Suurten eviensä vuoksi ne ovat helpompaa saalista kuin naaraat, joten riski on niille paljon suurempi.
Petojen tarkastaminen kuulostaa monimutkaiselta toiminnalta, joka vaatii jonkin verran älliäkin. Ja se onkin. Tutkijat kasvattivat Trinidadista tuotujen miljoonakalojen jälkeläisistä kaksi kantaa, joista toiseen he valitsivat kaikkein suuriaivoisimpia yksilöitä, ja toiseen pieniaivoisimpia. Sitten he lähettivät fiksut ja tyhmät kalat pieninä ryhminä tapaamaan vaappua, joka oli maalattu muistuttamaan Trinidadissa esiintyvää tähtisukkula-ahventa (Crenicichla alta).
Vaappu oli miljoonakalojen mielestä vähintäänkin huolestuttava kapistus, jota ne tarkkailivat aivan kuin oikeaa petoa. Aivojen koolla oli paljon merkitystä: suuriaivoiset naaraat tuhrasivat pedon tarkastamiseen vähemmän aikaa. Ne myös osasivat paremmin lähestyä sitä sivuilta ja takaa, eivätkä uineet suoraan sen suuhun.
Joukossa viisaus tiivistyy: porukassa suuriaivoiset naaraat tulivat nopeasti siihen tulokseen, että vaappu on vaaraton ja alkoivat välttelyn sijaan käyttää sitä suojapaikkana! Tällaista ei tapahtunut pieniaivoisten porukoissa, mutta suuriaivoisetkaan eivät näköjään kyenneet tähän oivallukseen yksin tai kaksin.
Kun suuri- ja pieniaivoisia miljoonakaloja sitten vapautettiin luonnonaltaisiin yhdessä oikeiden sukkula-ahventen kanssa, suuriaivoiset naaraat tosiaan selvisivät paremmin. Koiraille aivojen koolla ei ollut merkitystä.
Suurista aivoista olisi siis naarasmiljoonakaloille melkoisesti hyötyä, mutta jälleen koiraat ovat niille riippakivi. Suuret aivot kasvattaakseen täytyy luopua jostain, ja miljoonakaloilla haitat näyttävät olevan suuremmat koirailla. Suuriaivoisten kalojen suolisto jäi pienemmäksi ja ne tuottivat vähemmän poikasia kuin pieniaivoiset. Koiraille aivojen koon kasvusta näyttää olevan pelkkää haittaa.
Alan pikkuhiljaa ymmärtää, miksi miljoonakalan lähisukulainen kirjomolli (Poecilia formosa) luopui koko miesväestä ja ryhtyi partenogeneettiseksi.
Miljoonakaloilla naaraat ja koiraat käyvät siis jatkuvaa kädenvääntöä sekä yksilöiden elämän että evoluution mittakaavassa. Niiden elämä on huikean monimutkaista ja vivahteikasta siihen nähden, että kyseessä on kala – eikä edes mikään suuri ja poikkeuksellisen älykäs kala, vaan aivan tavallinen pikkusintti.
Miljoonakala tuskin on mitenkään poikkeuksellinen. Sitä on vain tutkittu eniten. Maailman vesistöt ovat täynnä aivan yhtä mutkikasta draamaa, kun kaikkien yli 33 000 kalalajin edustajat elävät, lisääntyvät ja kuolevat.
Kun kaloja on viimein ryhdytty tutkimaan, tutkimukset tuottavat häkellyttävän yllätyksen toisensa perään: työkaluja käyttävä kala, lajienvälistä yhteistyötä tekevä kala, markkinavoimia ymmärtävä kala. Ehkä olisi aika arvostaa akvaariokalojen älynlahjoja siinä missä kuivan maan lemmikkieläintenkin.
Tutkimustiedon valossa olisi ehkä syytä vakavissaan harkita sitäkin, onko ylipäätään eettistä pitää naaras- ja koirasmiljoonakaloja jatkuvasti yhdessä akvaarion ahtaissa tiloissa. Akvaario-oloissa naaraat jäävät usein koiraita lyhytikäisemmiksi, päinvastoin kuin luonnossa, eikä koiraiden aiheuttama stressi varmaankaan ole siihen ihan syytön. Koiraat elävät akvaariossa huomattavasti pidempään kuin luonnossa, mutta niidenkin elinikää jatkuva naaraiden liehittely lyhentää.
Lähteitä ja lisätietoa:
Science Daily: Male guppies reproduce long after death.
Science Daily: Genetic rarity rules in wild guppy population.
van der Bijl ym. 2015: Brain size affects the behavioural response to predators in female guppies (Poecilia reticulata). Proceedings of the Royal Society B. (kokonaan luettavissa)
Croft ym. 2004: Social networks in the guppy (Poecilia reticulata). Proceedings of the Royal Society B. (pdf, koko teksti)
Gasparini ym. 2013: Do unattractive friends make you look better? Context-dependent male mating preferences in the guppy. Proceedings of the Royal Society B. (kokonaan luettavissa)
Griffiths & Magurran 1997: Schooling preferences for familiar fish vary with group
size in a wild guppy population. Proceedings of the Royal Society B. (pdf, koko teksti)
Kotrschal ym. 2013: Artificial Selection on Relative Brain Size in the Guppy Reveals Costs and Benefits of Evolving a Larger Brain. Current Biology. (kokonaan luettavissa)
Kotrschal ym. 2015: Brain size affects female but not male survival under predation
threat. Ecology Letters. (pdf, koko teksti)
Kwan ym. 2013: Sexual conflict and the function of genitalic claws in guppies (Poecilia reticulata). Biology Letters. (kokonaan luettavissa)
Wilson ym. 2014: Dynamic social networks in guppies (Poecilia reticulata). Behavioral Ecology and Sociobiology (pdf, koko teksti)
Wilson ym. 2014: Social networks in elasmobranchs and teleost fishes. Fish and Fisheries.
planeetanihmeet.wordpress.com 
Kiitos kirjoituksestasi! :-)
Kiitti! Pitääpä harkita, ottaisiko millisurokset altaasta pois toiseen altaaseen. Olen muuten huomannut, että hohtomillikset pakenevat haavia, kun taas miljoonakalat haluavat aina uida koko parvi haaveen. Mistäköhän johtuu?