Harva linturyhmä on yhtä helposti tunnistettava kuin papukaijat. Koukkunokkineen, veikeine ilmeineen ja värikkäine höyhenineen ne ovat ehkä rakastetuimpia lintuja. Mutta mistä ne tulivat ja milloin niiden omalaatuiset piirteet kehittyivät?
DNA-sukupuut ovat paljastaneet, että papukaijojen lähimpiä sukulaisia ovat yllättäen varpuslinnut (Passeriformes) – supermonimuotoinen joukko, johon kuuluu peräti puolet kaikista elävistä lintulajeista. Varpuslintuja ovat varpuset, peipot ja pääskyt, kerttuset ja rastaat, varikset ja harakat.
Etäisempiä serkkuja papukaijoille ovat jalohaukat (Falconiformes) – mutta eivät muut haukat. Haukkamainen ulkonäkö on lintujen evoluutiossa kehittynyt kahdesti, eivätkä jalohaukkoihin kuuluvat tuuli- ja nuolihaukat ole laisinkaan läheistä sukua varsinaisille haukoille, kuten kana- ja varpushaukalle. Seuraavaksi etäisimpiä serkkuja ovat veikeät eteläamerikkalaiset seriemat.
Uusimpien ajoitettujen sukupuiden mukaan jalohaukat, papukaijat ja varpuslinnut eriytyivät toisistaan paleoseenilla (66-56 miljoonaa vuotta sitten), eli jotakuinkin heti dinosaurusten valtakauden päättäneen joukkosukupuuton jälkeen. Samaan aikaan ajoittuu myös useimpien muiden lintujen sukupuun päähaarojen synty. Se käykin järkeen. Vain kourallinen lintulajeja näyttää selvinneen yli tuhoisan katastrofin, ja ne alkoivat räjähdysmäisesti monimuotoistua heti tuhkan laskeuduttua.
Harmi kyllä paleoseenin linnut tunnetaan huonosti. Lintujen hauraat luut tarvitsevat epätavalliset olosuhteet säilyäkseen kovin hyvin, ja sellaista fossiililöytöpaikkaa ei ole ainakaan vielä löydetty. Aivan ensimmäiset papukaijat ovat siis toistaiseksi hämärän peitossa.
Sen sijaan paleoseenia seuranneelta eoseenikaudelta (56-34 miljoonaa vuotta sitten) tällaisia hienoja fossiililöytöpaikkoja on sekä Euroopasta (Messel Saksassa ja London Clay Englannissa) että Amerikasta (Green River Yhdysvalloissa). Ja niissä kaikissa on papukaijoja.
Äkkiseltään eoseenikautisissa papukaijoissa voi kummastuttaa parikin asiaa. Ensinnäkin, miksi ne elivät mantereilla, joilla ei enää nykyään ole ensimmäistäkään alkuperäislajistoon kuuluvaa papukaijaa? Ilmasto ja kasvillisuus lienee ollut eoseenikaudella papukaijoille paremmin sopiva, sillä fossiilit kertovat huomattavasti nykyistä lämpimämmästä, kosteasta ilmastosta: on palmuja, aralioita ja lootuksia, krokotiileja, vesikilpikonnia ja varaaneja.
Toinen hämmennyksen paikka voi olla, etteivät nämä alkupapukaijat äkkiseltään paljonkaan muistuttaneet papukaijoja. Niiltä kaikilta nimittäin puuttuu ryhmän nykyisten jäsenien tavaramerkki, käyrä nokka. Ilmeisestikin se kehittyi vasta myöhemmin.
Alkupapukaijat, kuten Quercypsitta, Messelastur ja Cyrilavis, tuovat oikeastaan pikemminkin mieleen varislinnun suorine, jykevine nokkineen. Yksi varhaisten papukaijojen heimo on puolestaan saanut nimekseen Halcyornithidae, kirjaimellisesti ”kuningaskalastajalinnut”, koska ryhmän vuonna 1825 nimetty ensimmäinen laji tulkittiin virheellisesti kuningaskalastajien sukulaiseksi.
Tarkkasilmäinen voi kuitenkin tunnistaa näistä siivekkäistä yhden papukaijoille tunnusomaisen piirteen: tsygodaktyyliset jalat, joissa kaksi varvasta osoittaa eteen- ja kaksi taaksepäin. Lisäksi ne liittää papukaijoihin kokonainen setti hienovaraisempia anatomian piirteitä.
Messelin, London Clayn ja Green Riverin papukaijat ovat aitoja välimuotofossiileja. Niissä on mosaiikki modernien papukaijojen ja erikoistumattomien varhaisten lintujen piirteitä, mausteena muutamia aivan omia omituisuuksiaan.
Eoseenikaudella lintujen erikoistuminen nykyisiin ekologisiin lokeroihinsa oli jo täydessä vauhdissa, mutta se vei aikansa. Joukkosukupuutosta eivät spesialistit selvinneet, vaan postapokalyptisessa maailmassa pärjänneet linnut muistuttivat yllättävän paljon niitä, jotka tänäkin päivänä kukoistavat nykyajan melskeissä ja sopeutuvuutta vaativissa asfalttiviidakoissa: variksia, lokkeja ja sorsia.
Lähteitä ja lisätietoa:
Toft & Wright (2015) Parrots of the Wild: a natural history of the world’s most captivating birds. University of California Press.
Lance Grande (2013) The Lost World of Fossil Lake: Snapshots from Deep Time. The University of Chicago Press. (upea kuvitettu teos Green River -muodostuman fossiileista, papukaijoineen)
Prum ym. 2015: A comprehensive phylogeny of birds (Aves) using targeted next-generation DNA sequencing. Nature. (pdf, vapaasti ladattavissa)
Claramunt & Cracraft 2015: A new time tree reveals Earth history’s imprint on the evolution of modern birds. Science Advances. (vapaasti luettavissa)
Ksepka ym. 2011: Stem Parrots (Aves, Halcyornithidae) from the Green River Formation and a Combined Phylogeny of Pan-Psittaciformes. Journal of Paleontology
Wikipedia: Parrot – origin and evolution.
planeetanihmeet.wordpress.com 
3 vastausta artikkeliin “Viikon löytynyt linkki: ensimmäiset papukaijat”